Pekka Pihlanto 
Merkitseekö opintoseteli markkinavoimien myllerrystä yliopistoissa?

Acatiimi no. 6, 15.9.2006
Helsingin kauppakorkeakoulun rehtori Eero Kasanen ehdottaa elokuun lopulla ilmestyneessä Kauppalehdessä käyttöön otettaviksi opintoseteleitä, joilla yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opiskelijat "maksaisivat" opintonsa. Suomalaiset ja muista EU-maista tulevat opiskelijat saisivat setelinsä ilmaiseksi. Jos opiskelu venyisi, opiskelijan olisi ostettava lisää seteleitä omalla rahalla. 

Opiskelijasta tulisi asiakas, joka voisi marssia setelinsä kanssa haluamaansa korkeakouluun. Näin kertyvä rahoitus ratkaisisi, kuinka paljon opiskelupaikkoja avataan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen eri linjoille ja eri paikkakunnille. 

Ehdotus on mielenkiintoinen, mutta mitkä olisivat sen seuraukset? Jos opiskelijoiden hakeutuminen opiskelupaikkoihin jakautuisi suunnilleen nykyisellä tavalla, uudistus ei juurikaan säväyttäisi yliopistomaailmaa, mutta mikäli kysynnän muutokset olisivat suuria, koulutus uhkaisi joutua myllerryksen kohteeksi. Toiminnan suunnittelu vaikeutuisi, sillä opetusresurssit ovat monelta osin joustamattomat: virkoja ei voida kysynnän oikkujen mukaan noin vain panna jäihin tai perustaa uusia pikaisesti ja saada ne täytetyksi pätevällä henkilöstöllä. Suurten kysyntähuippujen varalta olisikin edelleen asetettava ylärajoja, joten "suunnitelmataloudesta" ei voitaisi kokonaan luopua. 

Asialla on myös periaatteellinen ulottuvuutensa. Onko perusteltua, että opiskelijoiden mielihalut vaikuttavat ehkä hyvinkin voimakkaasti kulloistenkin muotialojen kasvuun ja sinänsä tarpeellisten, mutta tilapäisesti epäsuosittujen näivettymiseen? Ei kai seteli-idean taustalla vain kummittele tavarantuotannon esikuva: valmistetaan ja myydään mitä markkinat kysyvät, ja siirrytään uusiin tuotteisiin kun markkinoiden mieli muuttuu? Tämä on tietysti kärjistys, mutta koulutuksessa on säilytettävä pitkäjänteisyys ja valtakunnallisen tason suunnitelmallisuus. 

Eräänlaisena porkkanana on esitetty, että opiskelija seteleineen on nyt valintoja tekevä asiakas. Kyllä nykyisessäkin järjestelmässä opiskelija voi "marssia" valitsemaansa yliopistoon - pääsykokeeseen. Toisaalta, myös setelijärjestelmässä joudutaan varmistamaan opiskelijoiden laatutaso ja karsimaan yliopisto-opintoihin soveltumattomat hakijat pois. 

Mitä tulee opiskelijan asemaan asiakkaana, hän ei ole sitä sen enempää uudessa kuin nykyisessä järjestelmässä. Asiakasmetafora kuulostaa ehkä myyvältä, mutta se voi passivoida opiskelijat tuudittamalla heidät asiakkuuden ajatukseen opiskelutyössäkin: asiakas istuu ja odottaa tulevansa palvelluksi. On hyödyllisempää puhua valmennussuhteesta, sillä valmennettavan on ponnisteltava ja "hikoiltava" itse, kun taas valmentaja-opettaja antaa hänelle siihen tiedollisia välineitä ja muuta tukea. 

Seteli-ideassa on hyviäkin puolia, mutta ainakin edellä mainitsemiani ongelmia on sen kokonaisvaikutuksia punnittaessa syytä pohtia. Tosin idea on jo aikaisemmin hylätty, ja niin saattaa käydä nytkin. Opiskelijat vastustanevat sitä, sillä setelit on ideologisessa mielessä suhteellisen helppo muuttaa maksullisiksi - varsinkin kun setelit tekevät opiskelijoiden saaman edun entistä näkyvämmäksi. Opetusministeriö ja valtiovalta laajemminkin tuskin luopuu niin vain mahdollisuudestaan vaikuttaa resurssien ja koulutustarjonnan suuntautumiseen koulutusaloittain. Lisäksi liiallisen markkina-ajattelun juurruttamisella yliopistoihin on eri tahoilla yhteiskunnassa omat vastustajansa. 

Pekka Pihlanto
professori emeritus Turun kauppakorkeakoulu 

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Pihlanto Pekka 20060918 (20060918) o  asko.korpela@nbl.fi o Webmaster