Pekka Pihlanto
Teini-ikäisetkö aivojensa armoilla?

Helsingin Sanomat 14.11.2006

Tuoreen brittitutkimuksen mukaan teini-ikäisten aivoissa ovat ne alueet vielä suhteellisen kehittymättömiä, jonne kuuluvat sellaiset tunneperäiset toiminnot kuin syyllisyydentunne ja kyky ottaa muut huomioon. Niinpä nuorilla tunteiden käsittelystä vastaavat vähemmän monimutkaiset aivoalueet kuin aikuisilla. Seurauksena on nuorille tyypillinen itsekeskeinen ajattelutapa.

Tämän perusteella voitaisiin ehkä tehdä se johtopäätös, että ovia paiskova nuori ei ole varsinaisesti pahantapainen - hänen aivonsa eivät vain "osaa" käsitellä asioita muiden ihmisten kannalta. Tässä tulkinnassa on kuitenkin hieman selittelyn makua. Voidaanhan kysyä, miksi monet nuorista osaavat hillitä itsensä ja ottaa muut huomioon. Ovatko heidän aivonsa jo kehittyneet lähelle aikuisen tasoa, vai pystyvätkö he menestyksellisesti kamppailemaan aivojensa luontaisia "vaatimuksia" vastaan?

Kokemuksesta tiedämme, että vanhempien antama hyvä esimerkki ja kannustus vaikuttavat usein niin, että lapsi ja nuori omaksuvat ainakin jotakin aikuisten kypsistä käyttäytymismalleista. Onko niin, että heidän aivonsa kehittyvät tavallista nopeammin, kun he yrittävät toimia aikuisten tapaan? Niin sanottu vapaa kasvatus, joka merkitsee usein kasvatuksen täydellistä puuttumista, ei kannusta nuoria tähän.

Mielestäni aivotutkimuksen tuloksia ei pitäisi käyttää tukena huonojen tapojen liialliseen ymmärtämiseen. Näyttää kuitenkin usein siltä, että aivotutkimusten tuloksia tulkittaessa ei osata laajentaa näkökulmaa riittävästi aivojen ulkopuolisen sosiaalisen maailman suuntaan. Se, mitä aivoissa havaitaan, tulkitaan annettuna tai vain hitaasti muuttuvana asiantilana. Hyväksytään liian helposti ajatus, että ihminen on täysin aivojensa armoilla.

Vanhoilta filosofeilta - ja käytännön kokemuksista - voitaisiin oppia, että ihmisellä on teini-ikäisenäkin vapaa tahtonsa, jota hän voi käyttää itsensä kehittämiseen omaksi ja muiden hyödyksi, kunhan häntä siihen oikealla tavalla kannustetaan. Ihminen ei ole ajopuu, joka ajelehtii pelkästään viettiensä ja vaistojensa varassa. Hänellä on eettistä potentiaalia, jota hänellä on mahdollisuus nuorenakin kehittää. Siinä on eräs keskeinen ihmisen ja eläimen välinen ero.

Pekka Pihlanto
professori emeritus Turku

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Pihlanto Pekka 20061116 (20061116) o  asko.korpela@nbl.fi o Webmaster