Pekka Pihlanto
Eläkkeitä ei maksetakaan vain pätkätöillä

HS.fi Keskustelut, Sunnuntaidebatti 28.12.2006

Osku Pajamäki palaa vanhaan teemaansa suurten ikäluokkien ja pätkätyösukupolven väliseen vastakkainasetteluun (HS 17.12.). Hän murehtii sitä, että keskustelua ei ole käyty hänen ehdoillaan. On kuitenkin luonnollista, että kunkin ikäluokan edustajilla on asiaan oma näkökulmansa.

Mielestäni Pajamäki liioittelee ja kärjistää ongelmaa tavalla, joka synnyttää keinotekoista ja hedelmätöntä jännitettä ikäluokkien välillä. Hänen huolensa saattaa olla jonkin rajatun ryhmän kannalta kaukana tulevaisuudessa ehkä aiheellinenkin, mutta siinä on myös hätävarjelun liioittelun makua: hän ennakoi ja suurentelee vuosikymmenien päässä olevia mahdollisia ongelmia sekä iskee silmänsä aikaisempien ikäluokkien työllään ansaitsemiinsa jo sovittuihin eläkkeisiin.

Nuoret ikäluokat eivät suinkaan ole jääneet tähänkään asti osattomiksi. Ne ovat saaneet nauttia vauvasta opiskeluikään vanhempien hoitovapaista, ilmaisesta kouluruuasta, maksuttomasta opetuksesta, opinto- ja muista tuista, joista suuret ikäluokat eivät aikoinaan voineet uneksiakaan. Näitä vanhempien ikäluokkien mukisematta rahoittamia etuisuuksia pidetään niin itsestään selvinä, että niitä ei tarvitse edes mainita eri ikäluokkien maksuosuuksista keskusteltaessa.

Pätkätöitä tekee Pajamäen mukaan vajaat 20 prosenttia väestöstä. Kukaan ei odotakaan, että pelkästään tämä joukko maksaisi eläkkeet. Eläkkeelle siirtyvät jättävät jälkeensä työpaikkoja, jotka täytetään nuorten ikäluokkien edustajilla - ei kaikkia vapautuvia valtion virkoja suinkaan lakkauteta. Pajamäen pessimismi tulevaisuuden suhteen vaikuttaa oudolta siinäkin valossa, että viranomaiset ennustavat työvoimapulaa ja tarvetta tuoda työvoimaa ulkomailta. Jos pätkätyönuoriso haluaa kouluttautua ja sitoutua työntekoon, se on kielitaitoisena ja kulttuurin tuntevana etulyöntiasemassa tulijoihin nähden.

Sinänsä on luonnollista, että pätkätöitä tekevät erityisesti nuoret henkilöt, joilla ei ole vielä työkokemusta, eikä aina koulutustakaan. Kautta aikojen työelämässä aloittaneet ovat joutuneet pienipalkkaisiin ja tilapäisiin työsuhteisiin. Nykyisin tosin kaikki eivät edes halua sitoutua kokopäivätyön edellyttämään vastuuseen.

On huolestuttavaa, että nuorten ikäluokkien näkyvä edustaja suhtautuu tulevaisuuteen näin pessimistisesti ja näköalattomasti. Sen sijaan, että hän uskoisi demokraattisessa maassa pystyttävän kaikkien yhteisin ponnistuksin parantamaan työelämän ehtoja myös globalisaation oloissa, hän kohdistaa huomattavaa tarmoa maamme hyvinvoinnista tähän asti vastanneiden ikäluokkien eläkkeiden kadehtimiseen.

Pekka Pihlanto professori emeritus Turku

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20061229 (20061229) o AJK kotisivu o o Webmaster