Pekka Pihlanto
Innovaatioyliopiston reseptit haussa

Acatiimi No. 3, 7.4.2008

Suomen Kuvalehdessä julkaistiin helmikuussa (SK 7/2008) toimittaja Tuomo Lappalaisen kertomus suomalaisen innovaatioyliopiston valmistelijoiden tutustumismatkasta Englantiin, missä he tutkailivat, miten tieteessä saadaan aikaan huippuja. Kirjoituksesta paljastuu englantilaisten näkemyksiä, jotka eivät suinkaan kaikki tue meillä kaavaillun innovaatioyliopiston ideaa. Päätoimittaja Kirsti Sintonen mainitsikin erään näistä näkemyksistä Acatiimin viime numerossa (2/2008).

Jo Microsoftilla yksi isännistä yllättää matkailijat luonnostelemalla yliopistomallin, johon hän päätyisi, jos saisi vapaat kädet. Yliopistojen tehtävänä on hänen mukaansa rohkaista opiskelijoita maailmankuvansa rakentamisessa, ja pahinta, mitä yliopistot voivat tehdä, on keskittyä sellaiseen tutkimukseen, jota elinkeinoelämä haluaa.

Maailmankuvan rakentaminen viittaa hiukan toisenlaiseen opiskeluun kuin innovaatioyliopiston osalta näytetään suunniteltavan: maailmankuvaa ei rakenneta kovalla kiireellä ja tehokkuudella, vaan opittavia asioita rauhallisesti pohdiskellen ja kypsytellen.

Elinkeinoelämän keskeinen rooli innovaatioyliopiston hallintomallissa ja sen rahoittajana herättää puolestaan epäilyn siitä, että monet yliopiston projektit tulevat olemaan juuri sellaisia kuin talouselämä haluaa: käytännönläheisiä, aikatauluiltaan kireitä – ja rahanarvoisiin oivalluksiin tähtääviä, kuten artikkelissa mainitaankin. Tässä ilmapiirissä perustutkimus uhkaa jäädä sivuun, sillä se on rytmiltään verkkaista ja sitä suuntaavat normaalisti tieteenalan sisäinen logiikka sekä tutkijoiden itse valitsemat tavoitteet – eivät ulkopuolisten tilaajien.

Microsoftin edustaja ihmettelee myös, miksi yliopistoissa tehdään missioita ja visioita ”kauhealla vimmalla”. Tämä näkemys voidaan tulkita siten, että tiukkaan formaaliin suunnitteluun suuntautuneella hallinnolla ei pitäisi olla niin suurta roolia huipputuloksiin tähtäävissä yliopistoissa, kuin mitä meillä on jo pitkään ollut.

Tiedeturisteille tulee lisää lunta tupaan Cambridgen yliopistossa – ja edelleen samoista aihepiireistä. Yliopiston varakanslerin apulainen töksäyttää, että he ovat opetusministerien painajainen. Hallitus toisensa jälkeen on yrittänyt alistaa yliopistoa tiukemmin valtaansa, mutta se on pitänyt puolensa. Nykyisiin yliopistoihimme verrattuna itsenäisemmästä hallintorakenteestaan huolimatta myös innovaatioyliopisto tulee selvästi olemaan tiukasti ylhäältä hallinnoitu organisaatio. Isännät vain ovat toiset kuin nykyisissä yliopistoissa.

Selvä armonisku innovaatioyliopistohankkeen idealle tulee kokeneelta virusopin professorilta. Hänen selityksensä sille, että cambridgeläiset ovat niin hyviä, on vapaus: ihmisten annetaan tehdä omia juttujaan ilman suuria strategioita. Parhaita tuloksia syntyy kun ruohonjuuritason ideat saavat kypsyä vähitellen. Samalla karsastetaan isoja tieteidenvälisiä projekteja. Huippututkijat eivät hänen mukaansa mielellään kuuntele ylhäältä tulevia ohjeita, joissa neuvotaan keskittymään milloin mihinkin muotiasiaan.

Tämä on hyvin linjassa edellä siteeratun Microsoftin edustajan näkemyksen kanssa. Tutkimuksen vapaus ja ideoiden aikaa vaativa kypsyttely ovat yliopistollisen perustutkimuksen kulmakiviä, mutta onko innovaatioyliopiston ilmapiirissä ruohonjuuritason ideainkypsyttelylle tilaa ja aikaa, jos tutkijoita patistetaan kulloistenkin käytännön muotiaiheiden pariin? Mitä tulee Cambridgen professorin vieroksumaan tieteidenvälisyyteen, se on suorastaan innovaatioyliopiston avainsanoja – lyödäänhän siinä kolme hyvin erilaista tiedemaailmaa yhteen tuottamaan innovaatioita. Tämä malli sopii paremmin soveltavaa palvelututkimusta suorittavan yliopistoyksikön kuin koko yliopiston toiminta-ajatukseksi.

Cambridgessä pyritään kyllä olemaan yritysten toivomusten suhteen niin joustavia kuin suinkin, mutta päätösvalta halutaan pitää tiukasti omissa käsissä. Siellä katsotaan, että yliopistoihmiset ymmärtävät itse paremmin kuin elinkeinoelämän edustajat, miten yliopistoja pitää johtaa.

Meillä sen sijaan uskotaan yliopistojen ulkopuolelta tulevien johtamistaitoihin ikään kuin yliopisto olisi luonteeltaan yritys – tai siitä pitäisi sellainen tehdä. Tutkimuksen vapauteen viitaten on todettava, että yritysorganisaatioissa toimijoiden vapaus ei suinkaan ole mikään perusarvo. Uudessa yliopistolakiluonnoksessa kuitenkin kaavaillaan, että puolet yliopistojen hallitusten jäsenistä ja puheenjohtaja valitaan yliopiston ulkopuolisista henkilöistä. Innovaatioyliopistohanke vie ulkopuolisten vaikutusvallan loppuun saakka. Toimittaja Lappalainen toteaakin artikkelissaan osuvasti, että kukaan vierailijoista ei tohdi paljastaa, että huippuyliopistoa pyörittävään säätiöön on kaavailtu vahvaa yritysten edustusta.

Retkeläiset vaikuttivat kirjoituksen mukaan kuitenkin tyytyväisiltä. Saivathan he toki myös ajatuksiaan tukevia kommentteja – tosin lähinnä vain konsultilta ja yritysmaailman etuja vahtivan neuvoston edustajalta. Mutta opittiinko matkalla jotakin oleellista tieteen huippua edustavan yliopiston synnyn salaisuuksista? Edellä siteeraamieni asiantuntijoiden näkemykset viittaavat siihen, että meillä ei ole vielä osuttu asian ytimeen sen paremmin innovaatioyliopistokonseptin kuin kaikilta osin yleisen yliopistopolitiikankaan kehittämisen osalta.

Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulu
 

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20080408 (20080408) o Ajk kotisivu o keskustelu o WebMaster