Pekka Pihlanto
Nuoren syrjäytyminen situationaalisena ja tajunnallisena ongelmana

Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulu
Yritystoiminnan tutkimus- ja koulutuskeskus  

 

1. Syrjäytyminen nuoren situationaalisena ongelmana

Syrjäytyneistä ja syrjäytymisvaarassa olevista nuorista on keskusteltu julkisuudessa aika ajoin vilkkaastikin. On muun muassa todettu, että syrjäytymistä on vaikea mitata. Tässä artikkelissa tarkastelen nuorten syrjäytymistä käsitetasolla Lauri Rauhalan kehittämän holistisen ihmiskäsityksen valossa. Syrjäytyminen voidaan nähdä yksilön tai yhteiskunnan ominaisuutena. Holistinen ihmiskäsitys auttaa jäsentämään ongelmaa nimenomaan yksilön ominaisuutena.

Kolme näkökulmaa ihmiseen

Ensi näkemältä syrjäytymisongelma ilmenee yksilön elämäntilanteeseen liittyvänä eli situationaalisena ongelmana. Holistisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen koostuu kolmesta olemassaolon muodosta: tajunnallisuudesta, situationaalisuudesta ja kehollisuudesta. Ihminen on kaikkia näitä samanaikaisesti. Ihmisellä on ajatteluprosessinsa (tajunnallisuutensa), suhteensa ympäristöönsä (situationaalisuutensa) ja fyysinen olemuksensa eli kehonsa (kehollisuutensa). Ihmistä ja hänen ongelmiaan tarkasteltaessa mitään näistä kolmesta ei voi jättää kokonaan huomiotta: ihminen on niiden muodostama kokonaisuus.

Yksilön situationaalisuus tarkoittaa siis niiden suhteiden kokonaisuutta, joita yksilöllä on omassa henkilökohtaisessa tilanteessaan eli situaatiossaan oleviin kohteisiin. Yksilön situaatio puolestaan sisältää monenlaisia tekijöitä, jotka edustavat esimerkiksi, luontoa, yhteiskuntaa, sen instituutioita, kulttuureja ja yksilön lähipiiriä – kaikkea, johon hänelle voi muodostua suhde. Jos yksilöllä ei ole minkäänlaista suhdetta johonkin tiettyyn kohteeseen, se ei kuulu hänen situaatioonsa. Se ei myöskään sisälly hänen situationaalisuuteensa, sillä mitään suhdettahan yksilöllä ei siihen tällöin ole.

Vanha kansanviisaus on ymmärtänyt situationaalisuuden merkityksen ihmisen kokonaisuuden rakentumisessa todetessaan: ”sano minulle, keiden seurassa vietät aikaasi, niin minä sanon, mikä sinä olet” ja ”seura tekee kaltaisekseen”. Samaan tapaan kaikki muukin, mihin yksilö on suhteessa, rakentaa häntä ihmisenä – hyvässä ja pahassa. Tässä valossa on ehkä helpompi ymmärtää, että ihmisen suhteiden kokonaisuus – situationaalisuus – todellakin on eräs ihmisen olemassaolon muoto, yksi hänen olemuspuolensa siinä kuin hänen fyysinen olemuksensa ja hänen henkinen minänsä, joka ilmenee hänen ajattelussaan.

Syrjäytyminen ilmenee nuoren situationaalisuudessa

Nuoren syrjäytyminen näyttäytyy juuri hänen suhteissaan ympäristöönsä – situaatioonsa – tai nimenomaan suhteiden puutteena. Syrjäytyminen on ymmärrettävissä syrjässä olemisena jostakin, mm. työnteosta, opiskelusta, harrastuksista, yhteiskunnallisista vaatimuksista ja tuttavien näkemisestä. Siten yksilön syrjäytyminen olisi määriteltävissä hänen kaventuneena situationaalisuutenaan. Syrjäytyneellä ihmisellä on situaatiossaan tavanomaista vähemmän yleisesti tärkeinä pidettäviä tekijöitä: hänellä ei siis ole niihin ainakaan hyvin toimivaa suhdetta.

Syrjäytymisen on katsottu ilmenevän muun muassa pitkäaikaistyöttömyytenä, syrjintänä, mielenterveysongelmina, alkoholisoitumisena tai huumausaineiden käyttönä ja ystävien sekä harrastusten puutteena. Syrjäytymisen merkkeinä on lisäksi mainittu muun muassa köyhyys, depressiolääkkeiden käyttö, masennus ja kouluvaikeudet.

Ihmisen normaaliin situationaalisuuteen voidaan katsoa kuuluvan toimivan työsuhteen tai koulutussuhteen olemassaolo ja samoin suhteet riittävään määrään ystäviä, sukulaisia ja muita läheisiä. Jos vaikkapa osaa näistä suhteista leimaa riitaisuus tai muu vastaava häiriö, yksilön situationaalisuus ei ole ”normaalia”, ja suhteet ovat vaarassa katketa, jonka seurauksena syrjäytyminen vasta aktualisoituu. Onkin ilmeisesti syytä erotella käsitteellisesti toisistaan syrjäytymisvaarassa oleva ja jo syrjäytynyt henkilö.

Syrjäytymisen ja syrjäytymisvaaran astetta voidaan ajatella myös mitattavan sillä, miten monta oleellista suhdetta yksilöllä vielä on ja montako niistä puuttuu. Tämä mittaaminen on kuitenkin melko summittaista ja subjektiivista. Ei voida sanoa, että nuori, jolla on viisi läheistä ystävää, olisi kaksinkertaisessa syrjäytymisvaarassa verrattuna nuoreen, jolla on niitä kymmenen. Lisäksi jokaisen nuoren tilanne on yksilöllinen, joten vertailut toisiin ovat epämääräisiä ja jopa epäeettisiä. Jotakin voidaan kuitenkin päätellä yksilön suhteiden määrästä/niiden puutteesta, esimerkiksi kun suunnitellaan auttamistoimenpiteitä.

Masennus ja muut sairaudet sekä päihteiden käyttö eivät sinänsä vielä merkitse edellä esitetyn määritelmän mukaista toteutunutta syrjäytymistä: voivathan työ- tai opiskelusuhteet silti olla vielä olemassa, mutta mainitut tekijät kylläkin osoittavat syrjäytymisvaarassa olemista: saattaahan esimerkiksi runsas päihteiden käyttö vähitellen johtaa työ- tai opiskelusuhteiden katkeamiseen.

Voidaan siis tiivistää, että syrjäytymistilannetta on mahdollista ainakin periaatteessa kuvata yksilön situationaalisuuden runsauden tai niukkuuden asteella, siis yksilön situaatiossaan oleviin kohteisiin vallitsevien suhteiden määrällä ja laadulla. Samoin voidaan ennakoida syrjäytymisvaaraa: jos nuoren suhteet situaatioonsa ovat muuttumassa ongelmallisiksi ja ohenemassa, se indikoi niiden katkeamisen mahdollisuutta jolloin syrjäytyminen toteutuu.

2. Myös tajunnallisuus mukana ongelmavyyhdessä

Holistisen ihmiskäsityksen mukaan yksilö ei siis ole pelkästään situationaalisuutta, vaan myös tajunnallisuutta ja kehollisuutta. Tajunnallisuus merkitsee ihmisen psyykkistä ja henkistä olemassaoloa, toisin sanoen ihmisen kokemisen muodostamaa kokonaisuutta. Ihmisen kokemus syntyy siten, että hänen tajunnallisuutensa synnyttää hänen situaatiossaan (tai kehossaan) olevasta kohteesta merkityksen, jonka perusteella hän ymmärtää kohteen – tavalla tai toisella.

Tässä merkityksen muodostumisprosessissa yksilön niin sanotussa maailmankuvassa eli kokemusvarastossa sijaitsevalla aikaisemmalla ymmärryksellä – joka esiintyy sekin merkitysten muodossa – on oma keskeinen roolinsa: situaatiossa olevasta kohteesta tarjoutuva merkityksen alkio suhteutuu maailmankuvan sisältämiin samaa aihepiiriä koskeviin vanhoihin merkityksiin, ja tämän suhteutumisen perusteella syntyy uusi merkitys, jonka avulla yksilö ymmärtää kohteen. Syntynyt uusi merkitys varastoituu yksilön maailmankuvaan aikaisemman ymmärryksen täydennykseksi. Yksilön tajunnallisuus tarkoittaa sekä tätä merkitysten (ymmärryksen) syntyprosessia, että maailmankuvan edustamaa ”merkitysvarastoa” (jota psykologian kielenkäytössä vastaa muistin käsite).

Tämä tajunnallisuuden toiminnan kuvaus paljastaa, että yksilön syrjäytymisellä on myös tajunnallinen ulottuvuutensa. Kaikki, mitä ihminen päättää ja tekee, on seurausta hänen situationaalisuutensa ja tajunnallisuutensa – mutta myös kehollisuutensa – yhteispelistä. Nuoren situaatiossa olevat epäsuotuisat tekijät ja olosuhteet heijastuvat edellä kuvatulla tavalla merkityksinä hänen tajunnallisuuteensa, ja hän ymmärtää tilanteensa oman maailmankuvansa viitoittamalla tavalla. Tämän perusteella hän tekee päätelmänsä ja valintansa ja toimii – tai jättää toimimatta.

Syrjäytymisen aihiot voivat siis olla sekä situationaalisuudessa että tajunnallisuudessa. Jos esimerkiksi nuoren kotiolot – jotka ovat osa hänen situationaalisuuttaan – ovat vaatimattomat ja ongelmalliset, ne kaventavat hänen mahdollisuuksiaan toimia normaalilla tavalla yhteiskunnassa, ja siten altistavat häntä syrjäytymiselle. Hän ei kuitenkaan ole ajopuu, joka on välttämättä täysin situationaalisuutensa armoilla, vaan hänellä on ainakin periaatteessa vapaa tahtonsa: hänellä on mahdollisuus muodostaa myös tällaisessa epäedullisessa tapauksessa niin suotuisia ja aloiterikkaita merkitysrakenteita kuin hänen situaationsa rajoitteet vain sallivat. Siten hän voi omalla toiminnallaan pelastaa, mitä pelastettavissa on. Tässä astuu kuvaan nuoren luonteen vaikutus. Yksilön luonne on muotoutunut osittain hänen kehollisen perimänsä ja osittain hänen maailmankuvaansa kertyneiden kokemustensa perusteella.

Eräs esimerkki siitä, että nuoren alkuperäinen situationaalisuus ei ole yksin määräävä tekijä hänen syrjäytymisessään on se, että ns. hyvässä perheessä elävä nuorikin saattaa ajautua syrjäytymiskierteeseen – ja toisaalta ongelmaperheessä elävä nuori saattaa välttyä syrjäytymiseltä. Voidaan sanoa, että jokaisen nuoren syrjäytymishistoria on yksilöllinen – siinä eräs syrjäytymisen tarkastelun perusvaikeus. Silti on osoitettavissa tiettyjä todennäköisiä ja tyypillisiä syrjäytymispolkuja, joiden tunteminen on luonnollisesti edellytys menestykselliselle syrjäytymisen torjunnalle.

Hyvissä olosuhteissa (”hyvässä perheessä” hyvin kohdeltuna perheenjäsenenä) kasvaneen nuoren syrjäytymisessä on kuitenkin merkitystä myös hänen situationaalisuudellaan, vaikka se siis alun perin onkin suotuisa. Syrjäytyminen voi tunnetusti alkaa siitä, että nuori hakeutuu sellaiseen seuraan, joka edesauttaa häntä hankkimaan syrjäytymistä synnyttäviä tapoja ja ajatusmalleja. Tällaisessa tapauksessa hänen oma tajunnallisuutensa siis näyttää luoneen edellytykset hänen altistumiselleen syrjäytymiseen (olettaen, että hänen koti- tai muissakaan olosuhteissaan ei todellakaan ole tekijää, joka kannustaisi häntä tällaisiin päätöksiin). Hän on siis omassa tajunnallisuudessaan muodostamillaan päätöksillä muuttanut omaa situationaalisuuttaan syrjäytymiseen altistavalla tavalla eli hän on hakeutunut huonoon seuraan. Tällaisessakin tilanteessa nuoret ovat yksilöllisiä: toinen pystyy vastustamaan situaatiossaan tarjoutuvia houkutuksia paremmin kuin toinen.

3. Kehollisuuden rooli syrjäytymisprosessissa

Kehollisuus tarkoittaa ihmisen fyysistä olemassaoloa – kehoa ja sen prosesseja. Niinpä esimerkiksi ihmisen aistielimet ja aivot, jotka tekevät mahdollisiksi merkitysten muodostumisen tajunnallisuudessa, kuuluvat kehollisuuden piiriin. Ihmisen ymmärrystä tarkasteltaessa ei voida rajoittua pelkästään aivojen kemiallisiin ja sähköisiin prosesseihin, vaan todellakin tarvitaan ihmisen ajattelua edustava tajunnallisuuden käsite.

Edellä on käsitelty lähinnä situationaalisuuden ja tajunnallisuuden roolia syrjäytymisen tai sen uhan syntymisessä. Kehollisuus on ollut mukana vain – sinänsä välttämättömässä – sivuroolissa. Ihmisen toiminnassa nämä kolme olemuspuolta ovatkin aina mukana, sillä ne kietoutuvat erottamattomasti toisiinsa. Kun yhdessä tapahtuu jotakin, se heijastuu välittömästi kahdessa muussa. Tilanteesta ja tarkastelun tavoitteistakin johtuen vain jokin näistä kolmesta saattaa korostua.

Myös kehollisuudella saattaa olla syrjäytymisessä primäärinen roolinsa. Nuorella voi olla jokin kehollinen ominaisuus – todellinen tai kuviteltu – joka ajaa häntä pois muiden seurasta. Tällöin hänen situationaalisuutensa kapenee ja hän voi syrjäytyä, esimerkiksi siinä mielessä, että hänellä ei ole ystäviä. Jokin tällainen ominaisuus voi luonnollisesti aiheuttaa syrjäytymistä myös muissa suhteissa: esimerkiksi työ- ja opiskelusuhteissa.

Vaikka syrjäytymisen alkusyy näissä tapauksissa on kehollinen ominaisuus, on tajunnallisuudella siinä oma keskeinen roolinsa, sillä nuori kokee tajunnallisuuden merkitysten avulla ominaisuutensa kielteiseksi – esimerkiksi hävettäväksi – ja tekee johtopäätöksensä. Tähän ajatteluprosessiin voi tietenkin vaikuttaa myös jokin situationaalinen seikka – esimerkiksi tovereiden pilkka tai näiden muut reaktiot, jotka nuoren tajunnallisuudessa vahvistavat niitä merkityksiä, jotka saavat hänet vetäytymään syrjään.

4. Lopuksi

Edellä on analysoitu nuoren syrjäytymistä holistisen ihmiskäsityksen sisältämien ihmisen kolmen olemuspuolen – situationaalisuuden, tajunnallisuuden ja kehollisuuden – avulla. Tarkastelu osoittaa, että kysymyksessä on monitahoinen inhimillinen ongelmavyyhti. Edellä ei ole pyritty tarjoamaan ratkaisuja nuoren syrjäytymisongelmaan, vaan ainoastaan esittelemään periaatteellista välinettä tämän ongelman analysointiin.

Holistinen ihmiskäsitys tarjoaa laajaan filosofiseen kirjallisuuteen perustuvan kuvauksen ihmisen keskeisistä ulottuvuuksista. Sen avulla esimerkiksi käytännössä syrjäytymistapaukseen perehtyvä asiantuntija – vaikkapa auttamistyötä tekevä – voinee jäsentää havaintojaan ja löytää yksittäisten havaintojensa välille loogisia yhteyksiä, joita ihmiskäsityksen monessa yhteydessä koeteltu logiikka tarjoaa. Yksilön syrjäytymisongelmassa on mahdollista keskittyä niihin ihmisen olemuspuoliin, joissa ongelma piilee.

On ensinnäkin mahdollista pyrkiä vaikuttamaan nuoren situationaalisuuteen, poistamalla hänen situaatiostaan syrjäytymistä aiheuttavia tekijöitä – esimerkiksi osoittamalla hänelle huonon seuran aiheuttamat ongelmat. On myös mahdollista edesauttaa situationaalisuudesta puuttuvien tärkeiden suhteiden syntymistä – esimerkiksi helpottaa työ- ja opiskelusuhteiden elvyttämistä sekä ystäväpiirin laajentamista.

Kaikissa tapauksissa syrjäytyminen on lopulta myös tajunnallinen ongelma. Siten yksilöön kohdistuvien auttamistoimenpiteiden on kohdistuttava myös autettavan tajunnallisuuteen: kaikki neuvonta ja ehdotuksethan menevät perille vain tajunnallisuuden ymmärtämisprosessien avulla. Tämä merkitsee sitä, että auttajan on pyrittävä tavalla tai toisella muuttamaan niitä autettavan maailmankuvassa olevia merkitysrakenteita suotuisammiksi, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät syrjäytymistä synnyttävää käyttäytymistä. Kysymys on positiivisessa mielessä eräänlaisesta ”aivopesusta”, autettavan johdattamisesta ongelman olemassaolon oivaltamiseen ja sen ratkaisuhaluun. Tämä tarkoittaa autettavan maailmankuvan vääristymien oikaisemista, uusien, myönteisten merkitysrakenteiden syntymisen edesauttamista.

Kolmanneksi, mikäli syrjäytymisen alkusyy on ensisijaisesti kehollinen, on joskus mahdollista poistaa tällainen ongelma lääketieteen keinoin. Ellei asiaa voi auttaa fyysisesti, auttavien toimenpiteiden ensisijainen kohde on autettavan tajunnallisuus. Hänet on autettava ymmärtämään, että todellistenkin vajavaisuuksien kanssa on mahdollista elää normaalisti. Jos vajavaisuus on kuviteltu, tajunnallisen muutoksen aikaansaaminen on luonnollisesti edellistä tapausta helpompi.

Holistinen ihmiskäsitys tarjoaa siten välineen, jonka avulla käytännössä havaittuja syrjäytymisongelmia voidaan konkretisoida ja kuvata sekä osoittaa ne olemassaolon muodot, joihin auttamistoimenpiteet voidaan kohdistaa. Vastaavasti ihmiskäsityksen avulla on mahdollista välittää tietämystä tapauksesta esimerkiksi saman syrjäytymistapauksen parissa työskentelevältä toiselle auttajalle. Ihmiskäsitys tarjoaa myös rungon, jolla asiantuntija voi välittää teoreettista tietämystään ja kokemuksiaan syrjäytymisestä alan opiskelijoille. Yleisesti todeten ihmiskäsitys on rakenne, jonka asiantuntija voi täyttää empiirisellä tiedolla ja näin ymmärtää tätä tietoa entistä paremmin sekä välittää sitä muille.

Lähteitä holistisesta ihmiskäsityksestä

Pihlanto, P. (1989) Holistinen ihmiskäsitys ja johdon laskentatoimen aktorinäkemys, Liiketaloudellinen Aikakauskirja, Vol. 38, No: 2, 117-141.
Pihlanto, P. (1990a) Holistisen ihmiskäsityksen merkitys laskentatoimen aktorinäkemyksen täsmentämisen kannalta, Liiketaloudellinen Aikakauskirja, Vol. 39, No: 4, 346-372.
Pihlanto, P. (1990b) Holistinen ihmiskäsitys ja tutkimustyöskentely, Tiedepolitiikka, Vol. 15, No: 2, 41-44.
Pihlanto, P. (1991) Holistinen ihmiskäsitys ja laskentatoimen roolit, Liiketaloudellinen Aikakauskirja, Vol. 40, No: 4, 384-414.
Pihlanto, P. (1997) The Holistic Concept of Man and Perspectives on Accounting Research. Publications of the Turku School of Economics and Business Administration. Series A-11:1997.
Pihlanto, P. (2005) Yksilö toimijana talouden tutkimuksessa. Teoksessa: Instituutiotaloustieteen nykyisiä suuntia, toim. M. Vihanto. Turun yhteiskunnallis-taloudellisen tutkimusyhdistyksen julkaisuja: Turku.
Pihlanto, P. (2005a) From Economic Man to the Holistic Individual. A Quest for a Realistic Notion of the Human Actor. Teoksessa: The Art of Science, toim. S. Tengblad – R. Solli – B. Czarniawska. Liber & Copenhagen Business School Press: Malmö, 2005. 87-110.
Rauhala, L. (1986) Ihmiskäsitys ihmistyössä. Kolmas painos. Gaudeamus: Helsinki.
Rauhala, L. (1988) Holistinen ihmiskäsitys. Summary: The Holistic Conception of Man, Journal of Social Medicine. 190-201.
Rauhala, L. (1989) Holistinen ihmiskäsitys, Psykologia, Vol. 24, 38-39.
Rauhala, L. (1989a) Ihmisen ykseys ja moninaisuus. Sairaanhoitajien koulutussäätiö: Hämeenlinna.
Rauhala. L. (1989b) Hermeneuttinen näkökulma merkityksen ongelmaan. Tiedepolitiikka, Vol. 14, No: 3, 3-14.
Rauhala, L. (1990) Humanistinen psykologia. Yliopistopaino: Helsinki.
Rauhala, L. (1992) Henkinen ihmisessä. Yliopistopaino: Helsinki.
Rauhala, L. (1995) Tajunnan itsepuolustus. Helsinki: Yliopistopaino.
Rauhala, L. (1997) Tajunnan tutkimus sen oman struktuurin ehdoilla. Niin&näin – Filosofinen aikakauslehti, Vol. 4, No: 1, 64-68.
Rauhala, L. (1998) Ihmisen ainutlaatuisuus. Yliopistopaino: Helsinki.
Rauhala, L. (2005) Ihminen kulttuurissa – kulttuuri ihmisessä. Yliopistopaino: Helsinki.
Rauhala, L. (2005a) Hermeneuttisen tieteenfilosofian analyyseja ja sovelluksia. Yliopistopaino: Helsinki.
Rauhala, L. (2007) Ihmistajunta tutkivana ja tutkittavana. Tieteessä tapahtuu, Vol. 25, N:o 8, 21-26.

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20080514 (20080514) o Ajk kotisivu o keskustelu o WebMaster