Pekka Pihlanto
Ahneuden markkinat

Turun Sanomat, Kirjoittajavieras-palsta 12.11.2008

Finanssikriisissä saatiin hengähdystauko, mutta nyt odotellaan huolestuneina, mitä vaikutuksia siitä koituu reaalitaloudelle eli yritysten toiminnalle. Huonolta näyttää. Kriisin jälkihoidon ja uusien kriisien ehkäisyn kannalta olisikin tärkeää miettiä, miten tähän tultiin.

Jokainen asiaa analysoiva taho on omien ajatusmalliensa vanki. Rahoitusasiantuntijat ovat tarjonneet lähinnä rakenteisiin ja käytäntöihin liittyviä syitä. Niiden korjaaminen parantaisi varmasti hallitsemattomiksi ryöstäytyneitä käytäntöjä, mutta kriisin taustojen ymmärtämiseksi on hyvä myös tiedostaa, että varsinainen heikko lenkki finanssimaailmassa on päätöksentekijä eli ihminen.

Rahoitusasiantuntijat puhuvat markkinoiden luottamuksesta, jonka palauttaminen on avainasemassa kriisin hoidossa. He eivät ehkä huomaa, että luottamus on ihmisten kokema tunne, eivätkä varsinkaan sitä, että keskeinen syy kriisiin oli toinen inhimillinen piirre, ahneus. Tämä kun ei kuulu rahoitusteorian sanavarastoon. Jos siitä yleensä puhutaan, sitä pidetään rahoitusmaailmassa suorastaan hyveenä.

Ahne yksilö haluaa jotakin ”hyvää” yli oman tarpeensa ja usein välittämättä muille aiheuttamistaan haitoista. Luultavasti me kaikki olemme jonkin asian suhteen ahneita, mutta useimmiten vahingoitamme sillä vain itseämme. Finanssimaailmassa maailmanlaajuista tuhoa aiheuttanut ahneus ilmeni ihmisten haluna saada hyödykkeitä, esimerkiksi asuntoja, joihin heillä ei ollut varaa, ja pankkiväen pyrkimyksenä ansaita voittoja myöntämällä tällaisille asiakkaille luottoja sekä myymällä mitä mielikuvituksellisimpiin ideoihin perustuvia papereita hyväuskoisille. Ahneus ilmeni siis haluna nopeaan rikastumiseen, ja monille Wall Streetin pelureille se onnistuikin.

On väitetty, että ihmisen ahneus on vakio, jolla ei siten voi selittää muutoksia. Pintapuolinenkin rahoitus- ja yritysmaailman seuraaminen kuitenkin paljastaisi, että palkkiot ovat kasvaneet huikeasti. Eräs selitys kohtuuden unohtumiselle voisi olla se, että monet rahoitusteorian matemaattiset mallit perustuvat voiton tai markkina-arvon maksimointitavoitteeseen. Liiketaloustieteessä on jo vuosikymmeniä tunnettu myös kohtuullisen voiton käsite, mutta uusliberalistiset ahneuden markkinat ovat omaksuneet käytännössäkin mahdollisimman suuren hyödyn tavoittelun.

Finanssimaailmassa kohtuuden käsite on siis jätetty filosofeille ja idelisteille. Sama asenne näkyy yhteiskunnan kaikenpuolisena kovuutena ja itsekkyytenä: kaverille ei jätetä. Juuri siksi, että ihmisillä ei enää ole sisäistä kohtuullistavaa mekanismia, on finanssimarkkinoita säädeltävä. Parasta olisi, jos samalla saataisiin jälleen kohtuus kunniaan ja ahneus häpeälliseksi piirteeksi. Kulttuurin muutos on kuitenkin hidasta. Business Schoolit – Harvard etunenässä – syytävät maailmalle dollarinkuvat silmissään näkeviä rahoitusalan teknokraatteja, joilta puuttuu perussivistys.

Joskin monet finanssialan asiantuntijatkin myöntävät, että markkinat olivat liian vapaat säätelystä, niin toisaalta markkinafundamentalistit tähdentävät, että markkinoiden ”luovuutta” ei saa rajoittaa. Finanssikriisi paljastaa tämän ajattelun ammottavan epäsymmetrisyyden: ahneet innovaatioiden luojat ja hyödyntäjät käärivät hyvissä ajoin bonukset taskuihinsa, mutta laskun maksavat globaalin yhteisön asuntovelalliset ja veronmaksajat. Kuten professori Pentti Malaskalla on tapana sanoa: voitot ovat yksityisiä, mutta tappiot yhteisiä.

Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulu

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20081112 (20081112) o Ajk kotisivu o keskustelu o WebMaster