Pekka Pihlanto
Yliopistolaki: perusteetonta epäluottamusta ja holhousta

Acatiimi 3.2.2009

Yliopistolakiehdotus pistää silmään monessakin mielessä. Eräs radikaali muutos on yliopistoyhteisön ulkopuolisten henkilöiden suuri osuus yliopiston hallinnossa. Puolet yliopistojen hallitusten jäsenistä tulee valita yliopiston ulkopuolelta – samoin hallitusten puheenjohtajat. Aalto-yliopistossa tämä ulkoistaminen on viety vielä pidemmälle.

Ulkopuolisten painoarvoa lisää se, että rehtoreita sekä tiedekuntien, laitosten ja muiden vastaavien johtajia – jotka ovat usein alansa huippuprofessoreja – ei saa valita yliopistojen hallituksiin. Siten on olemassa vaara, että niihin tulee professorien ”kakkosketjua”.

Ulkopuolisten suosiminen on osoitus tietystä epäluottamuksesta yliopistoja kohtaan ja halusta asettaa ne holhoukseen. Yhteiskunnassa on yleisemminkin vaalittu myyttiä, että yliopistojen hallintoelimissä ei osata tehdä kokonaisuuden kannalta parhaita päätöksiä, vaan professorit ja muut henkilöstön jäsenet vahtivat lähinnä omia reviirejään. Kuitenkin todellisuudessa se, mitä pahat kielet pitävät reviiritaisteluna, on useiden näkökulmien huomioon ottamista ja asioiden käsittelyä tasa-arvoiselta pohjalta.

Itse asiassa kaikissa ihmisyhteisöissä päättäjät toimivat myös omien ja organisaatioyksikköjensä etujen ajamina. Yliopistolaitoksen menestyksellinen historia osoittaakin, että puheet niiden huonosta hallinnosta ovat perää vailla. Yliopistojen omat voimat tulevat myös riittämään tulossa olevan entistä laajemman taloudellisen autonomian hallinnassa.

Jos halutaan heikentää yliopistojohdon substanssiosaamista, toimitaan juuri niin kuin yliopistolakiehdotuksessa tehdään. On harhaista kuvitella ulkopuolisten kykenevän näkemään yliopiston kokonaisedun professoreja ja lehtoreita sekä muita yliopistoyhteisön jäseniä paremmin sekä tuomaan mukanaan jotakin uutta yliopistoihin soveltuvaa johtamistaitoa. Jostakin ulkopuolisetkin intressinsä löytävät, ja heidän lähestymistapansa eivät todennäköisesti sovellu erityisen hyvin yliopisto-organisaatioon.

Tutkimus- ja opetuskokemusta vailla olevat henkilöt ovatkin kovin huonoja korvikkeita yliopiston omille professoreille ja lehtoreille – siitäkin huolimatta, että yliopisto saa valita ulkopuolisensa. Onhan yliopisto nimenomaan tutkimuksen ja opetuksen asiantuntijaorganisaatio.

Yritysmaailmassa, jota nykyisin pidetään valtionhallinnossa usein esikuvana, korkein päätösvalta on yrityksen oman pääoman omistajilla. Yliopistojen tärkeimmät pääomat ovat henkistä laatua, ja ne ovat yliopiston tutkijoiden ja opettajien hallussa heidän ammattipätevyytensä muodossa. Jos seurataan tässä yritysanalogiaa – ja lisäksi tervettä järkeä – päätösvalta yliopistoissa olisi edelleenkin varminta jättää kokonaan juuri sen henkisen pääoman omistajille. Heillä on asiantuntemusta ja he ovat varmasti sitoutuneita organisaatioonsa. Ulkopuolisten osalta siitä ei ole niinkään takeita.

Mikäli yliopistot haluavat hallituksiinsa ulkopuolisia jäseniä, se tulisi toki laissa sallia kuten nykyisinkin, mutta pakottava määräys ei sovi nykypäivään, eikä se myöskään vastaa yliopistojen perinteistä ja hyväksi koettua autonomiaperiaatetta.

Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulu

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20090202 (20090202) o Ajk kotisivu o keskustelu o WebMaster