Pekka Pihlanto
Ulkopuoliset tuovat omat arvonsa yliopistoihin

Kauppalehti 7.4.2009

Kansanedustaja Raija Vahasalo torjuu (KL 31.3.) esittämäni huolen siitä, että uusi yliopistolaki vähentää yliopistojen tutkimuksellista ja opetuksellista autonomiaa. Näin kuitenkin uhkaa käydä, koska ulkopuolisilla jäsenillä tulee olemaan enemmistö hallituksissa.

Kirjoittaja pitää termiä ”ulkopuolinen” harhaanjohtavana, koska ihannetapauksessa nämä ovat yliopiston omia alumneja, jotka ovat ansainneet kannuksensa muualla, esimerkiksi menestyksekkäissä yrityksissä. En epäile tällaisten henkilöiden hyvää tahtoa, mutta heidän kokemuksensa ja taloudellinen osaamisensa on todennäköisesti hankittu aivan toisenlaisessa organisaatiossa kuin yliopistossa, mikä uhkaa muuttaa yliopistojemme luonnetta kohtalokkaasti.

Rehtorin asema ei varsinaisesti vahvistu kuin suhteessa tiedekuntiin, sillä hallituksen puheenjohtaja on hänen yläpuolellaan. Myöskään en näe, että yliopiston oma akateeminen päätöksenteko vahvistuisi, sillä nykyisinhän se on kokonaan yliopiston henkilöstön omissa käsissä.

Lakiehdotuksen ydinongelma on juuri siinä, että strategiset linjaukset tullaan tekemään ulkopuolisen enemmistön turvin yliopistolle vieraiden arvojen pohjalta. Siten valtaosa resursseista tultaisiin suuntaamaan nopeasti hyötyjä tuottaviin projekteihin. Vaikka akateeminen vapaus säilyisikin juhlapuheissa, jokainen tutkija ja opettaja tajuaisi mitä heiltä tosiasiallisesti odotetaan – ja mitä ei.

Jotta yliopistomme pystyisivät jatkossakin huolehtimaan täysipainoisesti tehtävistään, olisi toivottavaa, että sivistysvaliokunta ja eduskunta lieventäisivät hallituksen kokoonpanoa koskevaa säännöstä selvästi.

Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turku

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20090407 (20090407) o Ajk kotisivu o keskustelu o WebMaster