Pekka Pihlanto
Vahva johtaja saa paikan

Turun Sanomat, Kirjoittajavieras-palsta 20.5.2009

Nykyisin näyttää ainakin meillä olevan suurta tarvetta yksittäisen johtajan aseman korostamiseen niin valtionhallinnossa kuin yrityksissäkin. Politiikassa valtavirta vie vahvan pääministerin suuntaan, mikä merkitsee presidentin aseman heikentämistä. Jotkut taas haikailevat vahvan presidentin perään.

Yrityksissä on viime aikoina korostettu yhä voimakkaammin toimitusjohtajan asemaa. Toimitusjohtajan merkitystä yrityksen menestyksen lähes yksinomaisena luojana alleviivataan muun muassa avokätisillä palkitsemisjärjestelmillä. Menestyksen arvellaan olevan ylimmän johdon ansiota, mutta tappiot menevät epäsuotuisien markkinatilanteiden piikkiin.

Yliopistoissa on vielä tähän asti vallinnut jonkinasteinen työpaikkademokratia. Uudistajat tosin kutsuvat tätä henkilöstöryhmien juonitteluksi. Uusi yliopistolaki korjaa asian. Se tuo yliopistoihin ”vahvan” rehtorin, jonka ei tarvitse kuunnella henkilökuntaa niin kuin nykyisin, vaan hän voi toimia pitkälti mielensä mukaan. Herra on kuitenkin herrallakin, sillä ulkopuolisten jäsenten enemmistön isännöimä hallitus valitsee rehtorin. Henkilökunnalta ei enää juurikaan kysytä, vaan se asetetaan tapahtuvien tosiasioiden eteen – tehokkuuden nimissä.

Juontaako vahvan johtajan kaipuu pohjimmiltaan maamme historiasta? Kansahan on ollut vuosisatoja kuninkaiden ja tsaarien – sekä lopulta Kekkosen alamainen. Saattaa kysymyksessä olla myös väärin ymmärretty konsensustavoite: vahva johtaja vaientaa helposti pelkällä olemassaolollaan toisinajattelun. Vahvan johtajan malliin kuuluvat voimattomat alaiset.

Uuden sysäyksen vahvan johtajan idealle on joka tapauksessa antanut vallitseva talousajattelu, joka korostaa pelkästään taloudellisiin tavoitteisiin rajoituksista vapaana pyrkivää toimijaa. Tällainen johtaja tavoittelee itsekkäästi tuloksia pitäen alaisiaan lähinnä helposti korvattavina resursseina. Pörssiyhtiöissä hän on vastuussa vain osakkeenomistajille. Etiikkaa pidetään tässä konseptissa lähinnä etikkana. Työyhteisölle ja ihmiselle – ja pitkän päälle tuloksillekin – käy siinä kuitenkin huonosti, sillä viisaus ei useinkaan asu yhden hatun alla.

Miksi koko yrityksen tai yliopiston tasolla ei suosittaisi yhteistyötä korostavia johtamismalleja, joissa henkilöstöllä olisi aito mahdolisuus vaikuttaa omaan työhönsä? Tämä lisäisi työssä viihtymistä ja niin paljon puhuttua luovuutta. Vahva, ylipalkattu johtaja tuhoaa helposti tällaiset elämän merkit organisaatiosta.

Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turku

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20090520 (20090520) o Ajk kotisivu o keskustelu o WebMaster