Pekka Pihlanto
Eikö finanssikriisistä opittu yhtään mitään?

Helsingin Sanomat 16.8.2009

Finanssikriisin aiheuttamat reaalitalouden ongelmat jatkuvat edelleen kautta maailman. Valtiot ovat panostaneet suunnattomia summia sekä pankkien että oman taloutensa kohentamiseen. Amerikkalaiset investointipankit ovat alkaneet jo toipua, ja on puhuttu jälleen niiden johtajille maksettavista suurista tulospalkkioista.

Koska tulospalkkiovillitys jatkuu, alkaa vaikuttaa siltä, että kriisistä ei ole juurikaan opittu. Ainakin perusteelliset finanssialan valvontatoimenpiteet taidetaan haudata vähin äänin – tai niitä toteutetaan alun perin suunniteltua lievempinä. Yleinen ilmiö lienee, että ihminen ei oikein opi menneisyydestä, vaan toistaa samat virheet yhä uudelleen. Kun täydellistä romahdusta ei tullutkaan, jatketaan suunnilleen entisillä linjoilla.

Inhimillinen perussyy kriisiin oli käsittääkseni finanssialan toimijoiden hillitsemätön ahneus, joka sai pankit rakentelemaan liialliseen riskinottoon yllyttäviä kannustinjärjestelmiä ja mitä mielikuvituksellisempia, sisällöltään mätiä ”finanssituotteita”. Ahneuden käsite puuttuu useimpien finanssikiriisiä analysoineiden käsitevarastosta kokonaan. Siksi ei myöskään haluta ymmärtää, että sitä on yhteiskunnassa aina hillittävä. Ahneuden sijaan on toki miellyttävämpää puhua ihmisen kaikista rajoituksista vapaasta mahdollisuudesta innovatiivisuuteen. Tämä on kuitenkin liian ehdoton ja vahingollinen tulkinta markkinataloudesta.

Ahneus on joidenkin mielestä sama asia kuin yrittäjyyden pohjana oleva yritteliäisyys, mutta oikeaan yrittäjyyteen sisältyy myös henkisiä pidäkkeitä, eettistä ajattelua. Nämä torjuvat ahneuden sen alastomimmassa, lyhytnäköisimmässä muodossa, jonka tulokset on nyt nähty finanssimaailmassa.

Sattaa myös olla muita syitä siihen, että ahneutta ei panna lainsäädännöllä kuriin. Finanssikriisin syntymaassa Yhdysvalloissa yritystoiminta ja politiikka ovat erityisen vahvasti sidoksissa toisiinsa. Siellähän esimerkiksi presidentinvaalissa menestyäkseen ehdokkaan täytyy olla rikas tai saada talouselämältä lahjoituksia, mikä aiheuttaa kiitollisuudenvelkaa. Presidentti George W. Bushin talouselämää suosiva politiikka onkin tullut tiedotusvälineitä seuraaville selväksi.

Johtuisiko siis lainsäätäjien haluttomuus puuttua finanssimaailman holtittomaan riskinottoon paitsi ideologisista syistä, osittain myös vaalirahoituksesta? Presidenttiehdokkaiden lisäksi myös senaattoriehdokkaat ja muutkin politiikkaan pyrkivät tarvitsevat kampanjarahoitusta aivan toisessa mittakaavassa kuin esimerkiksi Suomessa.

Tämän kaiken valossa näyttääkin ilmeiseltä, että mitään suuria muutoksia aikaisempaan menoon on turha odottaa.

Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turku

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20090821 (20090821) o Ajk kotisivu o keskustelu o WebMaster