Pirjo Kuisma
Kova talousajattelu leimaa nykyajan työkulttuuria

Kaiku-Viesti. Valtiokonttorin lehti työhyvinvoinnista ja riskienhallinnasta, no 2/2009

Missä on ihmisyys?

Itsekkyys on lisääntynyt työelämässä, niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Tämä ilmenee työpaikoilla palkitsemisjärjestelmien ohella vahvan johtajan kaipuuna, Pekka Pihlanto sanoo.

”Jos johtajalle annetaan suuri valta, hänen ei välttämättä tarvitse kuunnella muita, vaan hän voi halutessaan tehdä mitä itsestä tuntuu parhaimmalta. Itsekkyys on tänä päivänä aika suuressa roolissa, inhimillisyydelle jää vähemmän tilaa”.

Pekka Pihlanto on Turun kauppakorkeakoulun laskentatoimen emeritusprofessori, joka soveltaa ajattelussaan filosofi Lauri Rauhalan holistista ihmiskäsitystä. Se on hänen mielestään sopiva viitekehys ihmisen toiminnan ymmärtämiseen.

Pihlanto on julkaissut useita alansa kirjoja ja artikkeleita, joissa korostuu ihmisen moniulotteisuus ajattelevana, tuntevana ja ympäristönsä muovaavana kokonaisuutena. Hän sanoo huomanneensa, että itsekkyyden vastapainona yhteisöllisyydestä ja pehmeistä arvoista keskustellaan, mutta ajalle ominainen uusliberalistinen kova talousajattelu leimaa silti niin johtamista kuin koko työkulttuuriakin.

Kapea ihmiskäsitys on Pihlannon mielestä huolestuttava. Taloudellisia tuloksia, tehokkuutta ja numeroita korostetaan ihmisyyden sijasta.

”Keskustelu johdon kannustinjärjestelmistä on tästä hyvä esimerkki. Ihmistä pidetään raha-automaattina, jolle annetaan hyvät palkkionäkymät, joita kohden ponnistella. Johtajaa viedään kuin Pavlovin koiraa. Tämä ei ole hyväksi johtajalle itselleen eikä hänen alaisilleen, joita johtaja piiskaa väärin motiivein”.

Vanhasta poisoppiminen vie vuosia

Pihlanto sanookin olevansa myös huolissaan finanssikriisin jälkeisestä ajasta, jolloin entinen meno näyttäisi jatkuvan.

”Ihmiset tuntuvat olevan ajatuspinttymiensä vankeja. Vaikka finanssikriisistä tuli myös johtamisen kriisi, siitä ei selvästikään paljoa viisastuttu. Kun täydellistä katastrofia ei tullutkaan, pitäydytään vanhoissa toimintamalleissa”.

Pihlannon mielestä vahingollisista rakenteista poisoppiminen vie yleensä vuosia. Muutokseen tarvitaan vahvaa motivaatiota ja asioiden tiedostamista.

Filosofi Rauhalan määrittelemään maailmakuvaan viitaten kaikki, mitä ihminen on vastaanottanut elämänsä aikana niin ympäristöstä kuin perimänsä kautta, ilmenee erilaisina merkitysrakenteina. Niiden muuttaminen on haastavaa.

”Johtajat tarvitsisivat omakohtaista analyysia modernisoidakseen ajatteluaan. Tässä on vastassa monta sudenkuoppaa. Konsultit myyvät mielellään uusia johtamismalleja, joita ei tulisi kritiikittömästi lähteä seuraamaan. Vuosien varrella Pihlanto on huomannut, kuinka johtamisoppeja tulee ja menee. ”Lopulta perusasiat tuntuvat yhä tärkeämmältä. Inhimillinen ihminen on teema, joka välillä on päässyt unohtumaan.”

Keskittyvä valta

Vahvan johtajan kaipuu ilmenee Pihlannon mukaan myös valtionhallinnossa. Toiset haikailevat lisää valtaa pääministerille, jolloin presidentin valta pienenisi. Näin pääministeri ja presidentti eivät toimisi enää tiiminä.

”Yksittäisen henkilön mielipide ratkaisee enemmän kuin aiemmin. Tästä on esimerkkinä kulttuuriala, jossa vuoden kirjan valitsee yhden henkilön raati”. Pihlanto muistuttaa vanhasta sanonnasta, ettei viisaus asu yhden hatun alla. ”Ajatellaan, että ryhmätyö, tiimityö ja yhteistyö ovat jotenkin huonoja vaihtoehtoja. Luullaan, että tarvitaan yksi kunkku, joka tekee ratkaisut”.

Pihlanto kannattaa projektijohtamista, jossa keskeisenä piirteenä on itseohjautuvuus. Ideaalitilanteessa projekti valitsee itse ryhmälleen vetäjän, jolloin vahvan johtajan merkitys ei nouse liian suureksi.

Monet uudistukset, joita valtiolla nyt tehdään, saavat mallinsa yritysmaailmasta. Vaikka tehokkuutta tarvitaan, paketin mukana tulee myös joukko kielteisiä piirteitä.

”Yliopistoissa rehtorin valta kasvaa, jolloin hän ei enää ole niin riippuvainen alaisistaan. Rehtorin valinnasta päättävään hallitukseen on puolestaan ehdotettu ulkopuolisten enemmistöä, jossa ulkopuolinen puheenjohtaja käyttää eniten valtaa”.

Monia ulottuvuuksia

Pekka Pihlanto tutustui filosofi Lauri Rauhalaan parikymmentä vuotta sitten. Tiivis kirjeenvaihto ja lukuista keskustelut ovat lähentäneet heitä ajattelijoina. Hän soveltaakin Rauhalan ihmiskäsitystä jokapäiväisessä elämässään. Rauhalan ajattelussa ihmisen toimintaan vaikuttavat niin tajunnallisuus, kehollisuus kuin elämäntilanne, jota hän kutsuu situationaalisuudeksi. Nämä kolme toisiinsa kytköksissä olevaa olemassaolon muotoa ovat yksilöillä ainutlaatuisia.

”Holistinen ihmiskäsitys lisää ymmärrystä ihmisten välisestä vuorovaikutustilanteesta, joka on aina moniulotteinen”, Pihlanto sanoo. ”Johtajan ei pitäisi ihmetellä, jos hänen viestinsä käsitetään väärin. Ihmisille on luontaista tulkita asiat omasta maailmankuvastaan eli tajunnallisesta tietovarastostaan käsin”.

Tiedemaailman edustajana Pihlanto pohtii, kuinka moni tieteenala määrittelee ihmisen rationaaliseksi päätöksentekoautomaatiksi, tai ärsyke-reaktio -tyyppiseksi olioksi.

Pihlanto on tuonut yksilöllisyyttä kunnioittavan ihmiskäsityksen myös projektijohtamista koskevaan kirjaan, jonka toinen kirjoittaja hän on. ”Projektin vetäjän täytyy tajunnassaan kyetä muodostamaan merkityksiä johtamistilanteesta. Johtaja on itsekin inhimillinen kokonaisuus, ei pelkästään mekaaninen ympäristön ajopuu”.

Pihlanto sanookin, ettei yksilön ja ihmisen korostaminen ole tietojohtamisen kirjallisuudessa tätä ennen ollut mukana. Numerot, taseet, tuloslaskelmat ja järkiperäiset päätökset korostuvat.

”Tietoisuus omista ja toisten tunteista suljetaan johtamisessa liian usein pois. Homo economicus, taloudellisrationaalinen ihminen, on vahvoilla. Ihanne on kaukana inhimillisestä johtamisesta”.

Tunteet seuraavat mukana

Ihminen on Pihlannon mielestä aina subjektiivinen ja hetken lapsi, joka toimii sen mukaan, mitä hänen tajunnassaan sattuu ’muhimaan’. Hän ottaa esimerkin johtajasta, joka riideltyään kotona puolisonsa kanssa saapuu kokoukseen. Tunne voi leimata päätöksentekoa, jolloin ihminen saattaa toimia harkitsemattomasti.

”Kyseessä on ns. situationaalinen tekijä, jonka johtaja kokee tajunnallisuudessaan kielteisenä. Irrelevanttia tilannetta on vaikea sulkea pois mielestä”.

”Tunnemerkitykset vaanivat aina mukana. Mutta ihminen ilman tunnetta ei olekaan ihminen”, Pihlanto sanoo.

Perinteisen opin saaneelle esimiehelle saattaa olla vaikea myöntää, että hän itse toimisi subjektiivisten motiivien mukaisesti. Tämä näkyy myös suhteessa työtovereihin tai alaisiin.

”Osa alaisista vaikuttaa miellyttäviltä, toiset taas eivät, vaikka järjen tasolla ihminen tietääkin, että kaikkia tulisi kohdella tasapuolisesti”.

Pihlanto on huomannut, että monet iäkkäämmät johtajat oivaltavat näitä asioita kokemuksensa kautta. Poikkeuksiakin on. ”Olen tavannut myös nuoria johtajia, jotka käyttäytyvät eettisessä mielessä hyvin kypsällä tavalla. Ja toisaalta vanhoja jääriä, jotka pitäytyvät vanhakantaisissa käyttäytymismalleissa”.

Eettisyys vaatii rohkeutta

Julkisuudessa viisaita eettisiä kannanottoja esittävät yritysjohtavat ovat usein eläkkeellä, pois oravanpyörästä.

”Heille tarjoutuu vasta silloin mahdollisuus ajatella omilla aivoillaan, kun virka tai asema ei sido mielipiteitä. Julkisesti voi olla vaikeaa esittää asioita, jotka ovat oman ammattikunnan tai yleisen näkemyksen vastaisia. Eettisyys vaatii rohkeutta.”

Yhteiskuntavastuun mukaiset eettiset päätökset saattavat Pihlannon mielestä myös maksaa enemmän. Optiosopimuksia laaditaan muutaman vuoden tähtäimellä, mikä suosii lyhytnäköisiä päätöksiä.

Palkkioperiodit ovat lyhyitä myös valtiolla, jossa eletään budjetti- ja vaalikaudesta toiseen. ”Ihmisten pitäminen töissä tai puhdistimen asentaminen savupiipun päähän voi kamreeriajattelun mukaan tulla kalliiksi lyhyellä aikavälillä. Tulosta joudutaan odottamaan pidempään”.

Pekka Pihlanto kannustaa arvoristiriitojen sattuessa etsimään sovitteluratkaisua. Lähtökohtana tulisi aina olla ihmisen arvostaminen ja kunnioittaminen yksilöllisyyden oivaltamisen kautta. Eettistä käyttäytymistä voi ja tuleekin oppia. Usein näin tapahtuu vasta pakon edessä. Yhteiskuntavastuun kysymyksissä yleinen mielipide on monesti se sanktioiva tekijä. Kaikenlaiset boikotit ovat nykyisin mahdollisia.

”Läpinäkyvyys on yhteiskunnassa lisääntynyt. Aiemmin virkamiehet ja johtajat saattoivat tehdä monenlaisia päätöksiä ilman, että siitä kukaan nosti mitään hälyä. Tänä päivänä yksi pelko on, että päädytään lööppeihin”.

Silmätikuksi joutumista halutaan välttää, joten päätöksiin haetaan tarkkuutta. Pahimpia ylilyöntejä pyritään siksi välttämään. ”Tämä koskee myös valtionhallinnon johtajia, vaikka varsinaiset asiakkaat eivät voikaan äänestää jaloillaan kuten yritysten ja niiden tuotteiden kohdalla tapahtuu”. Pihlanto arvioi, että tulevaisuudessa on olennaista löytää ihmisten välisiin vuorovaikutustilanteisiin lisää emotionaalista syvyyttä.

”Ihmisen maailmankuvaansa liittämät merkitykset sisältävät tiedon lisäksi paljon tunnetta, uskomuksia ja tahtoa. Näiden ymmärtäminen auttaa meitä kohtaamaan toisemme yksilöinä”.

Kuvatekstit:

1.
”Ihminen ei ole mekaaninen olio, vaan suhteiden muodostama kokonaisuus, jossa myös tajunnallisella ja kehollisella ulottuvuudella on tärkeä merkitys”, sanoo emeritusprofessori Pekka Pihlanto.

2.
Ihminen on Pihlannon mukaan aika lailla satunnainen, subjektiivinen olio – ei laskenta-automaatti, tietokone tai pelkkä faktan käsittelijä.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20090831 (20090831) o Ajk kotisivu o keskustelu o WebMaster