Pekka Pihlanto
Vanha

Turun Sanomat, Kirjoittajavieras-palsta, 5.12.2009

Ihmisen ahneus näyttää uskottavalta perimmäiseltä selitykseltä finanssikriisin syntyyn. Saihan äärimmilleen viety bonusten tavoittelu pankinjohtajat myöntämään lainoja maksukyvyttömille asiakkaille sekä rakentelemaan ja markkinoimaan kautta maailman näihin perustuvia subprime-papereita. Kun papereiden arvo asuntojen hinnanlaskun seurauksena romahti, oli seurauksena maailmanlaajuinen finanssi- ja sittemmin talouskriisi.

Tarkemmin ajatellen myös finanssikriisiä paljon pitempään kyteneen ilmastokatastrofin taustalla on sama inhimillinen peruspiirre. Vaikka ilmaston lämpeneminen on luonnonilmiö, toisin kuin finanssikriisi, on tämänkin taustalla ihmisen taloustoiminta, jonka motiivina on voitontavoittelu.

Tämä on tapahtunut luonnonvaroja hyväksikäyttäen. Maaperää on tuhottu ja jätteitä laskettu puhdistamattomina luontoon, koska puhdistaminen vähentäisi voittoja ja osinkoja. Tyytymällä kohtuullisempaan voittoon eli toimimalla eettisemmin, vahinkoja olisi voitu pienentää. Kohtuullisuus onkin ahneuden vastakohta.

Ympäristölainsäädäntö ja ilmastosopimuksen tavoittelu osoittavat, että ongelma on koettu vakavaksi. Sen sijaan finanssimaailman osalta tarvitaan ehkä vielä vakavampi kriisi, ennen kuin todellisiin rajoitteisiin ryhdytään.

Ahneuden käsitteen avulla voidaan osoittaa konkreettisesti, että kysymys ei ole kummassakaan kriisissä luonnonvoimasta, vaan ihmisen ominaisuudesta, johon voidaan vaikuttaa. Talouteen on siten saatava aivan uusia sääntöjä, jotka korostavat kohtuullisuutta ja eettistä asennoitumista. Niitä olisi palkittava, eikä suinkaan ylimitoitettua ahneutta.

Päästökauppa ja muut ilmastokatastrofia hillitsevät toimenpiteet merkitsevät kuitenkin paljolti vain oireisiin puuttumista, eivät itse perusvirheiden korjaamista. Ihmisen hiilijalanjäljestä puhumisella kolkutellaan lähinnä kulutukselle ahneiden kansalaisten omaatuntoa. Talouden päättäjien eettiseen kasvatukseen ei sen sijaan ole vielä uhrattu kovin paljon huomiota – varsinkaan finanssialalla.

Pitäisikö alkaa puhua johtajien ”bonusjalanjäljestä”, joka laskettaisiin vaikkapa jakamalla talouskriisin globaalit kustannukset amerikkalaisten finanssipankkiirien lukumäärällä? Nämä isokenkäiset kun kävelivät koko maailmantalouden yli tunnetuin seurauksin.

Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turku

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20091205 (20091205) o Ajk kotisivu o keskustelu o WebMaster