Pekka Pihlanto
Miten on luovuuden laita yliopistoissamme?

Acatiimi No 6, 1.9.2010

Uusi yliopistolaki ja sitä ennen toteutetut monet muut projektit ovat muuttaneet yliopistojamme oleellisesti. Ovatko niiden asiat nyt siis kunnossa kun rakenteet ja järjestelmät on uudistettu? Filosofi Pekka Himasen kirjassaan ”Kukoistuksen käsikirjoitus” hahmottelemat opetuksen ja työelämän parantamisen periaatteet tarjoavat hyvän keinon analysoida yliopistojen tilaa erityisesti niille elintärkeän luovuuden osalta.

Himasen mukaan luova työ edellyttää menestyäkseen kolmen tekijän samanaikaista toteutumista. Ne ovat henkilöstön tuntema luottamus, toimijoiden välinen rikastava vuorovaikutus ja yksilön luova intohimo. Nämä luonnehtivat niin Kalifornian Piilaaksoa kuin antiikin Ateenan luovuuskeskustakin. Myös yliopistoissamme niiden tulisi olla kunnossa.

Ensinnäkin henkilökunnan osakseen saama arvostus ja sen synnyttämä luottamus, jotka ovat yliopiston luovan toiminnan perusta, eivät näytä nyt olevan täysin kunnossa. Yliopistolaitoksemme jatkuvat myllerrykset sekä niiden yhteydessä tapahtuneet tutkijain ja opettajain aseman heikennykset ovat vieneet luottamusta työnantajaan. Erityisesti lisääntynyt kontrolli ja lyhyen aikavälin mittausmentaliteetti sekä kasvanut itsetarkoituksellinen hallintobyrokratia ovat synnyttäneet luottamuspulaa. Yliopistolain toteutus yliopiston omista asiantuntijoista piittaamatta osoitti konkreettisesti, että yliopistojen henkilökuntaa ei arvosteta eikä siihen luoteta.

Toiseksi nämä opetusministeriön läpi ajamat uudistukset ovat olleet omiaan heikentämään yliopistoyhteisöissä aikaisemmin vallinnutta henkilöstön keskinäistä rikastavaa vuorovaikutusta. Näin on käynyt erityisesti siksi, että yliopistojen välille ja henkilöstön keskuuteen on rakennettu kilpailuasetelmia, jotka rapauttavat luovuudelle elintärkeää avointa yhteistyötä.

Yliopistolaitoksemme on tähän asti aina selviytynyt hallinnollisista myllerryksistä yllättävän hyvin. Selityksenä on käsittääkseni juuri se innovatiivisen kulttuurin kolmas peruskivi, jota Himanen kutsuu ”luovaksi intohimoksi”. Tämä saattaa nytkin olla ainoa näistä kolmesta, joka on vielä joltisessakin kunnossa – yliopistolaista ja muista hallinnollisista uutuuksista huolimatta. Se on kokonaan tutkijoiden ja yliopisto-opettajien omaa ansiota.

Luovuus ei kuitenkaan pääse parhaisiin mittoihinsa ilman työyhteisössä vallitsevaa vahvaa luottamusta ja hyvin toimivaa rikastavaa vuorovaikutusta. Niiden oireillessa ihmisten luova intohimokin näivettyy vähitellen.

Yliopistojen johdon ja opetusministeriön onkin korkea aika tarttua tähän haasteeseen ja sisäistää vaikkapa juuri luovuuden käsikirjoitus osaksi maailmankuvaansa sekä ryhtyä toteuttamaan sen viitoittamaa ihmiskeskeistä toimintakulttuuria. Tämä työ on vaivalloista ja aikaa vievää. Selvää on, että pelkkä uusi yliopistolaki ja sen kritiikitön ihastelu eivät synnytä positiivisia muutosvoimia.

Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turku

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20100902 (20100902) o Ajk kotisivu o keskustelu o WebMaster