Pekka Pihlanto · Antti Jääskeläinen · Ari Rinne
Yliopistolaitos kärsii rahan puutteesta ja byrokratiasta

Kansan Uutiset 22.10.2010

Toimittaja Elias Krohn kirjoitti Kansan Uutisissa (20.8.) yliopistojemme kurjistamisen jatkuvan resurssien vähentyessä ensi vuonnakin. Hän on aivan oikeassa. Sekä rahoitus että asenteet yliopistoja kohtaan ovat muuttuneet. Suomen yliopistolaitos on toiminut maamme tieteen ja sivistyksen palvelijana takavuosina moitteettomasti, mutta tätä ei ole viime aikoina arvostettu.

Yhteiskunnan panostuksia yliopistolaitokseen on suunnattu uudella tavalla tukemalla erityisesti Aalto-yliopistoa. Maakuntayliopistot, kuten muualla maassa olevia laitoksia vähättelevästi kutsutaan, on jätetty kerjäyskierteeseen helsinkikeskeisyyden kuivattaessa julkisen rahan lähteet. Tästä johtuva lisääntynyt riippuvuus ulkopuolisesta rahoituksesta uhkaa yliopistojen autonomiaa.

Pääkaupungin ulkopuolella olevat yliopistot eivät kuitenkaan edusta mitään maakuntasarjaa – eivät ainakaan ennen, kuin yliopistojen kurjistamiskierre alkoi. Otamme esimerkeiksi Oulun ja Kuopion yliopistot. Niiden perustaminen sujui hyvin ja byrokraatteja ei päästetty valtaan. Oulun yliopistosta muodostui rehtori Markku Mannerkosken ansiosta rehtori- ja professoriyliopisto, jossa tutkimuksella oli ehdoton etusija.

Oulussa saavutettiinkin muun muassa lääketieteen alueella kansainvälisesti merkittäviä tutkimustuloksia, muun muassa Pohjois-Suomelle tyypillisten tautien tutkimuksen alalla. Myös oikeuslääketiede tuotti huomattavia kansalaisten oikeusturvaa vahvistavia tuloksia. Oulun yliopisto oli koko Pohjoismaiden mitassa uraa uurtava immunohistokemian tutkimuksessa, ja niin edelleen. Samoin Joensuussa ja Kuopiossa päästiin maailmanluokan huipputuloksiin proteiinikemian alalla. Tämä tapahtui muutaman lahjakkaan tutkijan ansiosta.

Näin oli ennen. Yliopistojen kurjistamisen seuraukset ovat jo näkyvissä. Eräs esimerkki yliopistojen rappeutumisesta koskee oikeuslääketiedettä. Perinteisesti tieteenala on edustanut maailman huippua. Henkilönimistä mainittakoon Unto Uotila Helsingissä ja Jyrki Raekallio Turussa. Sittemmin ala on kohdannut niin koulutuksen kuin tutkimuksenkin kohdalla suuria vaikeuksia. Korkeatasoinen oikeuslääketiede nojaa maassamme tällä hetkellä suurelta osin 1970-luvulla koulutettuihin lääkäreihin. Muutos on tuonut alalle epäterveitä ilmiöitä, kuten kokonaiskuvaa hämärtävän yhden sektorin ylikorostumisen ja henkilöpalvonnan. Asiaan on kiinnitetty huomiota kansallisesti ja kansainvälisesti.

Resurssien puute ei ole yliopistojemme ainoa ongelma. Klassinen saksalainen yliopistomalli on maassamme tosiasiallisesti hylätty. Uusi yliopistolaki ja sitä edeltäneet muut näennäisuudistukset ovat vieneet yliopistoja johtamiskulttuuriin, jota kuvitellaan yritysmäiseksi. Todellisuudessa yrityksiä ei johdeta näin asiantuntemattomasti. Yliopistoissa tuijotetaan nykyisin helposti mitattavia suorituksia, jotka eivät kerro juuri mitään oleellista niiden todellisista saavutuksista. Sen lisäksi, että mittarit mittaavat vääriä asioita, ne ovat aivan liian lyhytjänteisiä. Laadukkaalta yliopistotutkimukselta ei voi odottaa tuloksia joka vuosi, vaan innovoiva työskentely vaatii huomattavasti pitempiä ajanjaksoja, ennen kuin tulokset alkavat näkyä.

Lisäksi tutkimustyö edellyttää vapautta turhista rutiineista, joita yliopistojen paisunut hallinto tuottaa nykyisin liukuhihnalta. Niinpä byrokratia uhkaa jo tukahduttaa yksityiskohtaisine raportointivaatimuksineen luovan ajattelun.

Kuvaava esimerkki tästä muutoksesta on se, että kun joudutaan karsimaan kustannuksia, tämä kohdistuu määräaikaisiin tutkijoihin. Hallintoon ei näissä talkoissa kosketa, vaan se saa jatkaa entisellä voimalla itsetarkoituksellisten rutiiniensa laajentamista. Tämä kaikki kaivaa maata yliopistojen päätehtävien, tutkimuksen ja opetuksen alta.

Eräs osasyy yliopistojen nykyiseen runttaukseen lienee ollut opetusministerien vähäinen yliopistojen tuntemus. He ovat olleet pinnallisten päiväkohtaisten muoti-ilmiöiden vietävissä, kun omaa ammattitaitoon perustuvaa näkemystä ei ole ollut. Kunnianhimo ja muuttamisen halu eivät korvaa puuttuvaa asiantuntemusta – päinvastoin yhdistelmä näyttää olleen yliopistoille kohtalokas.

Pekka Pihlanto · Antti Jääskeläinen · Ari Rinne
laskentatoimen professori, emeritus · oikeuslääkäri, LKT · patologian professori, LKT
Turku · Turku · Tromssa

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20101022 (20101022) o Ajk kotisivu o keskustelu o WebMaster