Pekka Pihlanto
Vanhan Norssin kirjailija-rehtori ja muita opettajia

Koulumuistoja Mestarinkadun Normaalilyseosta
Martinranta, Martinrantaseura ry:n jäsentiedote 3/2010

Norssi muutosten kourissa

Martin kaupunginosassa Mestarinkadun ja Kuninkaankadun kulmassa sijaitsee koulurakennus, jossa toimi aikoinaan maineikas Turun normaalilyseo. Sen edeltäjä Turun yhteislyseo sijaitsi kauppatorin laidalla vanhassa postitalossa nykyisen KOP-kolmion paikalla. Yhteislyseon edeltäjä oli Käkisalmen yhteiskoulu, joka siirrettiin luovutetulta alueelta Turkuun. Turun yhteislyseo muuttui normaalilyseoksi samalla kun se sai uuden koulurakennuksen Mestarinkadulta vuonna 1957. Muutoksia tapahtui jälleen vuonna 1974, jolloin koulu organisoitiin uudelleen ja syntyi Turun Normaalikoulu. Se siirtyi myöhemmin Varissuolle.

Siirto Varissuolle merkitsi oppilaspohjan totaalista muutosta. Koulun luonne ja ymmärtääkseni tasokin muuttuivat oleellisesti. Lehtori Olli Miettinen ilmaisi asian seuraavasti: ”ennen oppilaat ymmärsivät puolesta sanasta, mitä tarkoitin, mutta nyt oppilaat eivät ymmärrä puolta käyttämistäni sanoista”. Opettajakunnan muuttumisesta hän totesi, että osa nuoremmista miesopettajista siirtyi pusero- ja pipolinjalle.

Näin jälkeenpäin arvioiden koulun muuttuminen lyseosta kouluksi oli valtiovallan käsittämätön rangaistus Turun koulumaailmalle ja Martin kaupunginosalle: hyvämaineinen lyseo tuhottiin organisoimalla uudelleen ja siirtämällä se esikaupunkialueelle. Helsingin normaalilyseo on säilyttänyt entisen luonteensa ja nauttii edelleen arvostusta vanhassa koulurakennuksessaan kaupungin keskustassa.

Olen kirjoittanut kouluajastani vanhassa postitalossa Suomen Turku lehdessä(1) ja jatkan siitä muistelemalla joitakin Mestarinkadun koulussa vuosina 1957-1960 vaikuttaneita opettajapersoonallisuuksia.

Uusi rehtori, uudet aatteet

Koulun muuttuminen yhteislyseosta Normaalilyseoksi toi taloon opetusharjoittelijoita, auskultantteja. Ennen pitkää vaihtui rehtorikin ja aikaisempi viranhaltija Herman Suoninen väistyi. Uusi rehtori FM Sampo Haahtela, uudet aatteet. Hänestä käytettiin oppilaiden kesken nimeä Sampo. Melko pian Sampon tultua rehtoriksi koulussa pantiin pystyyn oppilaiden itsehallinto asianmukaisine virkailijoineen. Haahtela yritti mielestäni aivan oikein estää Norssi-nimen vakiintumisen, sillä se oli Helsingin normaalilyseosta käytetty nimi. Hän ei kuitenkaan voinut mitään valtavirralle, joka piti tätä sopivana meillekin.

Haahtela kirjoitti muun muassa kirjat ”Opettajainhuone”(2) ja ”Kyselemisen aika”(3). Ne ovat mielenkiintoisia koulukuvauksia, mutta paikoin hieman lapsellisia, varsinkin oppilaiden luonnehdinnan osalta. ”Opettajainhuoneen” rehtorissa taisi olla tietty annos Haahtelaa, sillä ensin mainitun vaalilauseena oli: ”arvoa oma tilasi, anna arvo toisillekin”. Sen Haahtelakin mainitsi eräässä puheessaan. ”Kyselemisen ajan” rehtori oli jo vanha ja väsynyt, koululaitoksen tulevaisuudesta huolestunut mies.

”Opettajainhuoneen” rehtori oli sen sijaan tiukka kaveri, joka korosti kuria ja oppilaiden oikeutta saada pätevää opetusta. Näissä suhteissa tahti muuttui oleellisesti meilläkin uuteen kouluun siirryttyämme: päteviä opettajia ilmestyi taloon ja kurittomuus kitkettiin pois heti alkuunsa.

Sampo Haahtelasta muodostui minulle etäinen ja viileä kuva. Luettuani äskettäin hänen kirjansa ”Säänmerkit”(4) tuli mieleeni, että kirjailijan alter ego tai toiveminä saattoi olla nuori suomenkielen lehtori, tuleva rehtori Sulo Tuomi, ihanteellinen ja hyvin oppilaiden kanssa toimeen tuleva uudistaja. Myös ”Säänmerkkien” vanhan rehtori Pilkkosen koulutuspoliittisissa pohdinnoissa oli varmasti Haahtelan oman rehtorikauden kokemuksia ja ideoita.

Ykä , Ossi ja Olli

Koulun muututtua Normaalilyseoksi sinne ilmestyi Sampon lisäksi muitakin päteviä opettajavoimia. Me saimme luokanvalvojaksemme matematiikan opettajan FM Yrjö ”Ykä” Metsänkylän. Hän oli ankara herra, mutta armoitettu opettaja. Penkkarilaulussa me runoilimmekin (iskelmän ”Sä kaunehin oot” sävelellä): ”Sä ankarin oot, kai tiedätkin sen, jos missä lienen jommaa aattelen”. Hänessä oli ehkä ripaus jotakin samaa kuin Haahtelan ”Säänmerkkien” tiukan tunnollisessa englanninkielen lehtori Kivisärmässä.

Metsänkylä palautteli meitä kuriin tiukoilla huomautuksillaan: ”Seppälä istuu kuin hollituvassa!”, kun Matilla oli molemmat jalat käytävän puolella toinen jalka rennosti toisen päällä. Minä sain kuulla kommentin: ”Pihlanto on tuollainen yliolkainen herra!” Metsänkylällä oli tapana muokata tuttuja sananparsia hieman uuteen uskoon: ”Metsänkylä vastaa niin, kuin sille huudetaan!”, saattoi häneltä tulla tiukassa äänensävyssä. ”Taidatkos sen selkeämmin sanoa?”, hän kysyi leppoisaan tyyliin, kun oppilaan vastaus oli jotenkin epäselvä.

Ruotsinkielen opettaja lehtori FM Ossi Lahti oli taitava ja perusteellinen opettaja. Hänen ja Karin Miettisen kirjoittama oppikirja ”Ruotsin kielen vaikeuksia” tuli meille tutuksi. Ossille olivat tyypillisiä ”pikkukokeet”, joita hän järjesti liiankin usein. Penkinpainajaisissa lauloimmekin hänestä (”Iloisen Amsterdamin” sävelellä): ”On Ossin salkku pullollaan kokeita pieniä, hän vaanii silmät kiiluen, ken osaa ei kieliä…”.

Lukiossa historian opettajaksemme tuli FM Olavi ”Olli” Miettinen. Olli oli täydellinen herrasmies ja halusi paneutua oppilaiden ongelmiin. Hän oli ehkä lukenut Dale Garnegien kirjan ”Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa” ja sovelsi sitä. Silti hänen mielenkiintonsa ja ystävällisyytensä oppilaita kohtaan olivat aitoja. Siihen aikaan oppilaat yleensä teitittelivät opettajia, mutta lukion alkaessa Olli teki sinunkaupat kanssamme.

Saksaa ilman kyyneleitä Impan johdolla

Ikimuistoinen persoona oli myös saksanopettaja FT Ilmari ”Imppa” Lahti, ilmiömäinen pedagogi. Imppa oli kirjoittanut oppikirjan ”Saksaa ilman kyyneleitä”. Imppa istui edessämme pulpetin kannella jalat rennosti tuolilla, ja samanlainen oli hänen opetustyylinsä. Hän pystyi pitämään pojat kurissa ilman, että se edes vaikutti kurilta. Hän kohteli meitä toverillisesti. ”Etteks te ny mittään oppeennu?” hän saattoi leppoisasti kysäistä. Tästä tuttavallisuudesta huolimatta meille ei olisi tullut mieleenkään hyppiä hänen nenälleen. Raja oli aivan selvä.

Impan avomielisyyttä kuvaa, että hän kertoi suunnitelleensa lehtimiehen uraa, mutta jättäneensä sen sikseen havaittuaan, miten väsyneitä vanhat lehtimiehet olivat. Kerran hän kysyi, mitä kertoo hänen taululle kirjoittamansa tekstin nousu ylöspäin. Impalle oli juuri tehty työtarjous matkatoimistoalalta. Vaikka hän hylkäsi tarjouksen, se ilahdutti häntä.

Imppa preppasi meitä vaivojaan säästämättä ylioppilaskirjoituksiin. Hän lupasi korjata kirjoittamamme esseet joululomalla Rivieralla. Ventimigliaan lähtikin useita kirjekuoria, joiden sisältö saatiin korjattuna takaisin. Sampo Haahtelan kirjassa ”Säänmerkit” esiintyy hiukan viinaan menevä fysiikan lehtori ”Fysis” Bremer, joka leveine Turun murteineen ja pisteliäine, mutta pohjimmiltaan hyväntahtoisine kommentteineen toi mieleeni Impan. Tosin mikään romaanihenkilö ei tietenkään ole esikuvansa läheskään täsmällinen kopio.

Esko-poika taulull häärii

Viimeisellä lukioluokalla suomenkielen opettajaksi tuli FT Esko Ervasti. Häntä pidettiin vasemmistolaisena. Minulla ei oikein synkannut Ervastin kanssa. Ainekirjoitusnumeroni putosi, sillä hän ei hyväksynyt tyyliäni ja taisi ideologisilla eroillakin olla jotakin vaikutusta.

Ervasti oli varmasti hyvä opettaja kielenhuoltomielessä. Hänen tunneillaan aineistamme etsittiin ja karsittiin pontevasti ”sanapöhöä”. Penkkarilaulussa kajautimmekin Seitsemän veljeksen tyyliin: ”Esko poika taulull häärii, aineistamme juttuu käärii. Pohjamutia tonkii. Fraasit poies, truistisuudet, sanapöhöt, ihanuudet – hiki vertamme säästää.”

Haahtelan ”Säänmerkeissä” esiintyy radikaali lehtori, lisensiaatti Visa Koivu, joka suhtautuu hyvin positiivisesti oppilaiden ja Teiniliiton avaamiin uusiin tulevaisuuden näkymiin – toisin kuin ”vanhoilliset” opettajat. Kirjailija oli ehkä saanut Ervastista aineksia Koivun hahmoon.

Seniorinorssien uusi tuleminen

Seniorinorssien ”ensimmäinen tuleminen” sattui 1960 -luvun alkuun: silloin tämä koulun entisten oppilaiden ja opettajien yhdistys perustettiin. Seniorinorssien tiimoilta tapasimme Sampo Haahtelan ja muitakin opettajia vielä koulusta päästyämme. Joku meistä heitti puheessaan huulen, että Sampolle luovutetaan Seniorinorssien lahjana kaksi kiloa tuoreita norsseja. Sampo oli myöhemmin tiedustellut, missä norssit viipyvät.

Seniorinorssien toiminta hiipui sittemmin. Yhdistyksen toinen tuleminen alkoi keväällä 2004 Mestarinkadun koululla pidetyssä tilaisuudessa ja jatkui Norssin päivänä syksyllä Varissuolla. Sen jälkeen yhdistys on toiminut vireästi. Toimintaan ovat kuuluneet stipendilahjoitukset normaalikoulun oppilaille, matkojen järjestäminen muun muassa Käkisalmeen koulun juurille ja Vuoden Seniorinorssin nimeäminen. Tähän mennessä arvonimen ovat saaneet ihmisoikeusprofessori Martin Scheinin, normaalikoulun vararehtori Pentti Tapana, Sibelius Akatemian professori Juhani Lagerspetz ja akatemiaprofessori Erno Lehtinen.

Vanhoilla kouluajoilla on ainakin vanhempien ikäluokkien keskuudessa oma vetovoimansa, joka saa monet kokoontumaan ja tapaamaan vanhoja Norsseja muissakin kuin luokkakokousten merkeissä. Meidän aikoinamme oma luokka oli varsin kiinteä yhteisö, jonka jäsenent opittiin tuntemaan hyvin. Miten lienee ollut myöhemmin, kun koulu-uudistukset ovat murentaneet luokkayhteisön erilaisiksi aineryhmiksi?

Pekka Pihlanto

LÄHTEITÄ

1) Pihlanto, Pekka (2010) ”Vanhasta postitalosta Mestarinkadulle. Koulumuistoja Turun yhteislyseosta”. Suomen Turku No. 1, 2010.
2) Haahtela, Sampo (1956) ”Opettajainhuone”. Kolmas painos. Gummerus: Jyväskylä.
3) Haahtela, Sampo (1973) ”Kyselemisen aika”. Gummerus: Jyväskylä.
4) Haahtela, Sampo (1975) ”Säänmerkit”. WSOY: Porvoo.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20101028 (20101028) o Ajk kotisivu o keskustelu o WebMaster