Pekka Pihlanto
Mikä on perussuomalaisten menestyksen salaisuus?

Vakka-Suomen Sanomat 13.1.2011

Monia näyttää ihmetyttävän, mikä perussuomalaisissa kiehtoo mielipidetiedusteluihin vastaajia. Vakioselitys ilmiölle on populismi. Perussuomalaiset vaikenevat ikävistä talousasioista, mutta toisaalta puhuvat suorin sanoin sellaisista ongelmista, jotka poliittinen korrektius vaatisi sivuuttamaan vähin äänin.

He kritisoivat avoimesti niin Euroopan unionia kuin maahanmuuttopolitikkaakin, joista varsinkin jälkimmäinen on valtakunnassa suorastaan tabu. Sekä poliitikot että keskivertokansalaiset pelkäävät rasistin leimaa, jonka saa varsin helposti otsaansa, jos hairahtuu pois viralliselta linjalta.

Lisäksi vallassa olevien puolueiden syyllistyminen puoluetukisotkuihin, epäonnistunut jätevesiasetus ja muut kansalaisia rasittavat hankkeet ovat sataneet suoraan perussuomalaisten laariin.

Niin sanottu tavallinen kansa jupisee näistä asioista kaljabaareissa ja muissa epävirallisissa yhteyksissä. Se näkee ongelmat omassa elinympäristössään ja elintasossaan. Näin perussuomalaisten ja ”unohdetun kansanosan” edustajat löytävät nopeasti yhteisen sävelen. Suuret puolueet näyttävät etäisiltä ja vallantäyteisiltä.

Oman osansa perussuomalaisten gallup-menestyksessä on varmasti johtajansa Timo Soinin karismassa, joka muistuttaa hieman Veikko Vennamon tapausta. Suorapuheisuus ja hyvä argumentointikyky ja niiden siivittämä karisma tekevät tehtävänsä. Tässä tabujen leimaamassa maailmassa suurten puolueiden poliitikot joutuvat pitämään kielensä keskellä suuta ja varomaan lipsahduksia. Onko ihme, jos tällainen poliitikko näyttää helposti asioita kiertelevältä tyhjänpuhujalta Soinin rinnalla, joka sanoa töräyttää, miten asiat ovat?

Asiantuntijat ja poliitikot lohduttautuvat toteamalla, että mahdollisen vaalivoiton jälkeen vastuu tasoittaa populistinkin puheet realismin vaatimiksi, ja sen myötä suosio alkaa hiipua. Näin kävi Vennamolle ja maaseudun puolueelle. Lopulta sisäiset kiistat nakersivat puolueen olemattomiin. Aika näyttää, miten perussuomalaisten käy.

Kuinka suurten puolueiden poliitikot voivat vastata perussuomalaisten haasteeseen? Eräs mahdollisuus on osoittaa rohkeasti, missä perussuomalaiset menevät populismissaan metsään – eli puhua siitä, mistä perussuomalaiset vaikenevat. Toinen keino on toimia niin kuin eräät poliitikot ovat jo tehneetkin eli puuttumalla omalta osaltaan niihin selviin epäkohtiin, joita perussuomalaiset ovat nostaneet esiin.

Ongelmista on voitava puhua jo ennen vaaleja, eikä niitä pidä lakaista maton alle. Vain keskustelemalla ja argumentoimalla voidaan avata uusia vaihtoehtoja – ja kansalaisten silmiä. Yhden ”totuuden” linja näivettää politiikan ja vie äänestäjien mielenkiinnon. Provosoimalla keskustelua tietyistä aiheista perussuomalaiset ovat jo tehneet palveluksen suomalaiselle politiikalle.

Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turku/Velkua

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20110114 (20110114) o Ajk kotisivu o keskustelu o WebMaster