Pekka Pihlanto

Kiertoteitse perille

Turun Sanomat, Kirjoittajavieras-palsta 3.3.2011

Miten saavutamme parhaiten pysyvän onnellisuuden tai taloudellisen vaurauden? Tietenkin pyrkimällä tavoitteeseen kaikin keinoin. Brittiläinen taloustieteilijä ja entinen yrityskonsultti John Kay on eri mieltä. Hänen mukaansa paras tulos saadaan pyrkimällä tavoitteeseen epäsuorasti.

Tämä pätee hänen mukaansa kaikessa. Onnellisimpia ovat ihmiset, jotka eivät tavoittele onnea sinänsä, vaan keskittyvät johonkin itseään kiinnostavaan hyvään asiaan täydellisesti: työhön, muiden auttamiseen, harrastuksiin – mihin tahansa.

Kay havaitsi myös, että parhaita tuloksia eivät saavuta yritykset, jotka tavoittelevat korkeimpia mahdollisia osakekursseja tai voittoja vaan ne, jotka keskittyvät toimialaansa – esimerkiksi tuottamaan mahdollisimman hyviä lääkkeitä potilaille tai parhaita mahdollisia lentokoneita. Hyvä pitkän aikavälin kannattavuus tulee sitten sivutuotteena.

Tämä kaikki tuntuu melko järkeenkäyvältä. Voiton tai onnellisuuden tavoittelu sinänsä on mahdoton tehtävä, sillä ne ovat liian epämääräisiä tavoitteina ja riippuvat monesta epävarmasta tekijästä. Siksi niiden sijasta huomio on kiinnitettävä tekemiseen ja edettävä pienin askelein, reagoiden muuttuviin tilanteisiin.

Olisiko myös meillä alkanut unohtua taipumus tällaiseen perusasioiden kautta tapahtuvaan toimintaan? Yritysjohtajien kannustaminen bonusten voimalla tuijottamaan vain tuloksia ja pörssikursseja on ilmeinen esimerkki tästä. Samoin sähköyhtiö, joka pyrkii hyvään tulokseen vähentämällä huoltohenkilökuntaa. Nykyisen kaltainen lumitalvi kuitenkin pudottaa johtajat maan pinnalle, kun yhtiön perustehtävän suorittaminen ontuu. Monella muullakin toimialalla on syyllistytty tällaisiin vippaskonsteihin osakekurssien kohottamiseksi. Silloin yrityksen konkreettinen toiminta on vain väline, ja sen asemesta tulos saa osakseen kaiken huomion.

Jopa yliopistot on johdatettu kovaan taisteluun tuloksista. Niitä arvioidaan edelleen lähinnä helposti mitattavin määrällisin kriteerein, joiden yhteys tutkimuksen ja opetuksen arkipäivään on ohut. Lisäksi yhä paisuva byrokratia valvoo henkilöstön jokaista liikettä. Ei tunnu kovin uskottavalta, että tämä suora lähestymistapa tuottaisi parempia tuloksia kuin entinen yliopistomalli, joka antoi aikaa keskittyä perusasioihin. Tutkijan ja opettajan sallittiin tehdä työnsä mahdollisimman hyvin ilman pinnallisten välitulosten jahtaamista ja ylimitoitettua byrokratiaa.

Monet yksittäiset yrittäjät ovat kyenneet menestymään epäsuorin keinoin. Ilmeisesti yrittäjä on lähempänä yrityksensä konkreettista arkea kuin suuren yhtiön palkkajohtaja. Tämän hetken ongelma joka tapauksessa on, miten nykyinen suoraan menestykseen tähtäävä valtasuuntaus voitaisiin kääntää järkevämmille ja samalla inhimillisemmille urille.

Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turku
 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela