Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Lukukausimaksuilla vauhtia opiskeluun

Helsingin Sanomat 8.1.2012

Toimittaja Marjukka Liiten kirjoitti opintojen vauhdittamisesta (HS Kotimaa 6.1.).

Yliopiston perustutkinnon suorittamisajat ovat meillä kansainvälistä keskiarvoa pidemmät. Syistä vallitsee erilaisia käsityksiä. Opiskelijat katsovat opintotuen liian alhaiseksi. Siksi on käytävä opiskelun ohella työssä, mikä pidentää opiskeluaikoja. Työnteon eduksi katsotaan myös perehtyminen työelämään. Pitkän opiskeluajan uskotaan kypsyttävän tutkinnon suorittajaa.

Monissa maissa opintotukea ei tunneta tai se on alhaisempi kuin meillä, mutta silti opiskeluajat ovat suhteellisen lyhyitä. Useissa maissa opiskelijat maksavat lukukausimaksun, ja opinnot rahoitetaan yleisesti opintolainalla. Lukukausimaksu on ilmeisen hyvä kannustin, joka saa opiskelijat keskittymään opintoihinsa ja valmistumaan suhteellisen nopeasti. Lukukausimaksu on myös oikeudenmukainen, sillä yliopistotutkinto on investointi, joka antaa suorittajalleen tuottoa hyvin palkatun työtehtävän muodossa.

Meillä opiskelijat eivät uskalla rahoittaa investointiaan lainalla, sillä he pitävät työpaikan saamista valmistumisen jälkeen epävarmana. On kuitenkin vaikea uskoa, että yliopistoihin hakeutuvat pikavippisukupolven nuoret olisivat riskinkarttajia. Nuorten perheiden suuret asuntolainat viittaavat siihen, että taloudellisia riskejä kyllä otetaan tarvittaessa. Opintolainaa vain vältetään kun siihen ei ole pakkoa. Onhan mukavampaa, että veronmaksajat – myös ne, jotka eivät hanki itselleen koulutusta – maksavat suuren osan opiskelukustannuksista. Niinpä opiskelusta ja työnteosta muodostuu suhteellisen siedettävä elämäntapa, ja vaativaksi koettuun ”oikeaan” työelämään ei ole kiirettä.

Jos yhteiskunta ei enää siedä pitkien opiskeluaikojen aiheuttamaa voimavarojen tuhlausta, varmin lääke ovat lukukausimaksut. Väitetään, että silloin vain varakkaiden lapset voisivat opiskella. Siksi olisi luotava tehokkaat opintolaina- ja stipendijärjestelmät. On yhteiskunnan kannalta järkevämpää palkita tehokkaasti opiskeleva opiskelija apurahalla tai vapauttaa hänet lukukausimaksusta, kuin jakaa opintotukea kaikille.

Kun yhteiskunnan budjettiraamit kiristyvät tulevaisuudessa entisestään, joudutaan harkitsemaan lukukausimaksuja. Saavutettuihin etuihin puuttuminen on ikävää, mutta yhä tiukentuva talousilmapiiri ei suosi elämäntapatyyppistä opiskelua.

Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turku

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20120108 (20120108) o Ajk kotisivu o keskustelu o WebMaster