Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Euro-tilinpäätös: velkaa, kieroilua ja epäpätevyyttä

Vakka-Suomen Sanomat 10.1.2012

Euron välitilinpäätös ei vaikuta kovin lupaavalta. Joulun aika vei ikävät talousasiat otsikoista, mutta niistä ei päästä eroon kun juhlat on juhlittu. EU-maiden ylivelkaantuminen sai Euroopan taloudellisen kaaoksen partaalle. Valtiot ovat kasvattaneet kansalaistensa hyvinvointia velalla. Velkojen määrää ei ole lyhennetty, vaan erääntyneet on korvattu uudella ja otettu lisää lainaa. Tätä on alettu pitää normaalina menettelynä. Vastaava ei onnistuisi yksityisen velallisen kohdalla, vaan hänen on lyhennettävä velkaansa.

Lisäksi eräät valtiot, Kreikka etunenässä, ovat syyllistyneet kieroon menettelyyn väärentäessään talouslukujaan päästäkseen mukaan euroalueeseen, ja vielä sen jälkeenkin. Myöskään velkaa auliisti ja riskeistä piittaamatta antaneilla pankeilla ei ole ollut täysin puhtaita jauhoja pusseissaan. On kyynisesti ajateltu, että kyllä EU maksaa. Ja näin on jo käynytkin, minkä myös meidän veronmaksajamme tulevat katkerasti huomaamaan.

Oman ryytinsä euron tilinpäätökseen ovat antaneet poliitikot. Heidän tilannearvionsa ovat menneet kirkkaasti pieleen. Niinpä suoritetut toimenpiteet ovat olleet yleensä auttamattomasti myöhässä ja tehottomia. Voidaan puhua suorastaan epäpätevyydestä asioiden hoidossa. EU-ideologia on vienyt monesti voiton terveestä järjestä.

Kaiken tämän seurauksena EU-valtiot ovat joutuneet markkinoiden holhoukseen, sillä ylivelkaantumistilanteessa pankki saa aina määräysvallan. Kriisitilanteessa tehtävät valtioiden luottokelpoisuuden arviot tuottavat markkinoille toistuvasti huonoja uutisia, ja tilanne vain pahenee.

Nopeaa ratkaisua ongelmavyyhteen ei ole. Tähänastiset kriisimaiden tukihankkeet ovat olleet lähinnä ajan pelaamista. Rahoittajat ovat saaneet rahojaan takaisin, mutta valtiot – veronmaksajat – ovat köyhtyneet. EU:n tulisikin lopulta ryhtyä noudattamaan omia sääntöjään ja rajoittamaan tosissaan valtioiden velkaantumista.

Huippukokous astui oikeaan suuntaan säätämällä rajoituksia ja rangaistuksia sääntöjen rikkojille. On silti vaikea olla optimisti. Kun niin monet EU-maat ovat rikkoneet sääntöjä ennenkin, mikä saisi ne jatkossa muuttamaan tapojaan? Lisäksi, konkurssikypsää valtiota on vaikea pakottaa ruotuun muistutuksilla tai taloudellisilla pakotteilla. Näyttää siltä, että kaikki Euroopan maat eivät ole vielä valmiita edes nykyisen kaltaiseen yhteistoimintaan. Liittovaltiosta on turha puhuakaan – ja hyvä näin.

Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turku/Velkua

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20120110 (20120110) o Ajk kotisivu o keskustelu o WebMaster