Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Norssissa ja Itäiselläkadulla – muisteluksia Martista

Martinranta 1/2012

Alustavaa tuntumaa Marttiin

Martin kaupunginosa liittyi monella tavalla elämääni jo ennen vuotta 1988, jolloin muutimme Itäiselle Pitkällekadulle vastapäätä Betanian vanhainkotia. Jos ajattelimme, että siirrymme vanhuuden tultua yli kadun, toive ei tule toteutumaan, sillä Betania lopetettiin ja rakennus saneerattiin asuintaloksi.

Kirjoitukseni otsikko kertoo keskeiset sidokseni Marttiin. Ensimmäinen havaintoni alueesta – vaikka en edes tiennyt kaupunginosan nimeä – tapahtui 1940 -luvun lopulla ja 1950 -luvun alkupuolella, kun nousimme höyrylaiva Pohjolaan matkustaessamme Velkualle kesälaitumille. Tässä vanhan vaakahuoneen edessä Martinsillan kupeessa pitää nyt satamapaikkaa hl. Ukkopekka. Lähtöä odotellessamme tähyilimme vastarannalla siintävää Martinkirkon tornia ja sokeritehtaan korkeaa savupiippua.

Joulukuussa 1955 muutimme Porista Turkuun. Isäni työtoveri Vakuutusosakeyhtiö Salamassa, Pentti Leinonen, asui Martissa Sirkantiellä karjalaistyylisessä puutalossa. Siellä vierailimme monesti. Kolusin Leinosen ja veljeni Matin kanssa Martin aluetta. Leinosen asunnossa kuulimme naapurin, paikallisen kuuluisuuden Kastehelmi Karjalaisen lausuvan säkeitään. Huomasimme retkillämme, että Martin ytimessä oli viihtyisä pientalokaupunginosa, jota ei joelta päin lähestyessä olisi arvannut kivimuurien takaa löytyvän.

Aloitimme koulunkäynnin tammikuussa 1956 Turun yhteislyseossa kauppatorin laidalla vanhassa postitalossa nykyisen KOP -kolmion paikalla. Suunnistin ensimmäiselle urheilutunnille minulle outoon Urheilupuistoon. Luistinrata oli jäädytetty juoksuradan ja nurmikentän päälle – nykyisin moinen ei tulisi varmasti kysymykseenkään. Pukuhuone oli vanhan puisen katsomon alla. Sieltä pääsi suoraan jäälle, missä olimme pelaavinamme jääpalloa. Urheilupuiston vieressä kohosi Martinmäen kerrostalorykelmä, jota irvileuat kutsuivat Velkaistenmäeksi.

Mestarinkadun Norssissa

Koulumme muutti keväällä 1957 Mestarinkadulle Marttiin. Se koki samalla muodonmuutoksen Turun normaalilyseoksi ja sai rehtorikseen kirjailijana tunnetun Sampo Haahtelan, kuten olen Martinrantaseuran lehdessä (3/2010) kuvaillut. Koulurakennus oli moderni ja mukava verrattuna vetoiseen ja alkeelliseen postitaloon. Uuden koulun sijainti oli voimistelunopettaja Juuso Lampilan unelma. Urheilupuisto oli kivenheiton päässä kuten Purokadun kenttäkin.

Liikenneyhteydet kouluun olivat hyvät. Kolmosen ratikka kiersi torilta lähtien rengaslinjaa kahteen suuntaan Eerikinkatua ja Itäistä Pitkääkatua, ylittäen Aurajoen Martinsillalla ja Tuomiokirkkosillalla. Yliopistonkatu 11:ssa asuessani pääsin torilta raitiovaunulla Stålarminkadun ja Kuninkaankartanonkadun kulmaan lähelle koulua. Kadun nimen turkulaiset äänsivät lyhyesti töksäyttäen ”Stå´larminkatu” eikä ”Ståål-arminkatu”. Sittemmin Nummenpakalle muutettuamme köröttelin edes takaisin kakkosella, joka jatkoi Martista Korppolaismäkeen.

Koulun lähistön palveluista suurin osa on kadonnut: kirjakauppa nykyisen Pippurimyllyn korttelissa Kuninkaankartanonkadulla, ja sen vieressä lihakauppa. Kaupan jäähdytysvettä valuvan näyteikkunan edessä herkkusuu saksanopettajamme Ilmari ”Imppa” Lahti seisoi usein kädet selän takana transsiin vaipuneena kinkkuja ja kotletteja katsellen.

Stålarminkadulla, saman korttelin kulmassa oli pankin konttori, jonka holvia saavat ihmetellä nykyisen ravintola Hugon asiakkaat. Hugo oli kuulemma runoilija Jarkko Laineen kantapaikka – vanhoja norsseja hänkin. Nykyisen Pippurimyllyn huoneistossa oli baari Martinex. Betaniankadun ja Kuninkaankartanonkadun välillä sijaitsi Martin apteekki. Sen apteekkarina toimi silloin Porin lyseon aikojen luokkatoverini Jyrki Salomaan isä.

Pula-ajan koululaisia

Norssiaikamme eli 1950 -luvun loppupuoli oli vielä nykymittapuulla ankeaa pula-aikaa. Suuri osa kansalaisista oli nykyisen aikamme kriteerein köyhiä. Kouluruoka maistui, vaikka sen laatua saatettiin pilkata: ”Rohkea rokan syö, uhkarohkea koulun ruokaa”. Niinpä kun koulun menussa oli erityistä herkkua, perunoita ja lihakastiketta, juoksimme tunnilta kilpaa alakerran ruokalaan. Kiellettyä tietysti oli tämä törmäilykin.

Nykykoululainen tuskin ymmärtää, miten niukkaa tavallisen koululaisen elämä oli. Äänilevyjä tai vaatteita ei niin vain ostettu. Niiden hankinta oli harvinainen kohokohta koululaisen elämässä. Elokuvissa ei ollut varaa käydä niin usein kuin olisi haluttanut. Tietokoneista ja iPhoneista ei oltu kuultukaan, ja televisiokin oli vain varakkaimpien kotona. Niinpä nämä onnelliset rallattelivat vähäosaisempien kiusaksi mainos-tv:n silloinkin typeriä mainoslauseita: ”Yhdyspankki on meidän pankki” jne. Ulkomaanmatkat olivat niin ikään harvinaisia. Luokkaretki Tukholmaan oli minulle ja monelle muulle ensimmäinen tutustuminen vieraaseen kulttuuriin.

Martissa kun oltiin, koulun päätteeksi mentiin Martinkirkkoon. Uskonnonopettajamme Haakon Wainio oli kirkon apupappi, niin kuin hän itse virkansa meille määritteli. Ei kirkossakäynti kaikkia henkistänyt. Kun tulimme ulos kirkon ovesta ulos, eräs luokkatoveri puhalsi voimakkaasti ilmaa keuhkoistaan ja sanoi, että siinä meni pyhä henki. Me muut vähän paheksuimme mielessämme näin räväkkää puhetta.

Valuttuamme kolmen vuoden ajan aamuisin Norssin portista sisään – käyttääkseni pastori Haakon Wainion luonnehdintaa, kuin alkulima ¬– astuimme siitä ulos laitimmaisen kerran koululaisina toukokuun viimeisenä päivänä 1960, vielä silloin valkoiset lakit päässämme. Koulu jätti kuitenkin meihin – minuun ainakin – syvät jäljet. Aina on ollut hienoa astella vanhan koulun käytävillä uudelleen, milloin Seniorinorssien juhlatilaisuuksissa milloin Turun seudun musiikkiopiston järjestämissä jazz-konserteissa. Meidän aikanamme ei koulussamme juurikaan kaikunut jazz – paitsi joskus teinihipoissa. Jazz oli monille meistä kapinallista nuorisomusiikkia, jonka paikan on nuorison keskuudessa sittemmin ottanut rock.

”Iräisenkarun” asukkaaksi

Martti sai sitten olla minulta lähes kokonaan rauhassa huikeat 28 vuotta – mitä nyt joskus poikettiin Martinsillan pielessä ravintola Täti Ruthissa. Sen kattoterassilla istuskeltiin pimenevässä elokuun illassa ja katseltiin Suomen Joutsenta. Aluksen asemapaikka oli Martin sillan vieressä – kokkapuu melkein sillassa kiinni.

Keväällä 1988 katsoin ensimmäisen kerran ”Iräisen karun kahreksankymmennen kahren” kuudennen kerroksen huoneiston ikkunasta Mäntymäen suuntaan (viittaan vanhaan hokemaan: ”Oltti Iräisenkarun kuurenkymmenenkuuren kohral maroi kronkkimas”). Kun näin pientaloalueen ja mäntymetsän kaistaleen, olin myyty mies. Puolisoni Pirjopäivi – entisiä norssilaisia hänkin – oli aluksi empivämpi. Kerrottiin, että kaupunginjohtaja Väinö Leino – Kättely-Väiskinäkin tunnettu – oli talon valmistuttua aikonut muuttaa asuntoon, mutta tullut katumapäälle. Tämä lisäsi asunnon hohtoa: johtaja oli sentään aikonut muuttaa...

Alueella oli palveluja, joista osa on nyttemmin kadonnut. Oli päivittäistavarakauppoja, Palenin kodinelektroniikkamyymälä, postikonttori, kirjasto, useita kouluja, musiikkiopisto ja ennen kaikkea Pippurimylly, joka toimii edelleen marttilaisten ja muualtakin tulevien iloksi. Ravintoloitsijapariskunta Ravantit ja tarjoiluhenkilökunta tulivat vuosien varrella tutuiksi. Nyt remmissä on jo toinen sukupolvi. Marttiin on äskettäin ilmestynyt uusi ravintolatulokas Bistro le Porc, jonka antimet on käyty testaamassa.

Marttiin olen siis tyytyväinen (Pietari Brahen lausahdukseen viitaten en tiedä, onko Martti minuun). Keskustaan pääsee edelleen bussilla, vaikka yhteydet ovat vähentyneet. Itäisenkadun liikenne on hiukan rauhoittunut Tuomaansillan valmistuttua ja rekkaliikenteen siirryttyä sinne. Myös surullisenkuuluisan Myllysillan rakentaminen kevensi aikoinaan liikennerasitusta kadullamme. Uittamon liikenne jyrää edelleen alueen halki. Urheilupuisto on henkireikä seudun asukkaille vähän samaan tapaan kuin Central Park New Yorkissa. Mäntymäen ja Vähä-Heikkilän suunnan puutaloalueet keventävät alueen ilmettä sekä ilahduttavat silmää puutarhoineen ja istutuksineen.

Olisi sitä hullummankin asuinpaikan voinut Turusta valita.

Pekka Pihlanto

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20120203 (20120203) o Ajk kotisivu o keskustelu o WebMaster