Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Euroopan unionissa tarvitaan tiukkaa valvontaa

Helsingin Sanomat 17.4.2012

Euroopan parlamentin jäsen Tarja Cronberg peräänkuuluttaa EU:n alkuperäistä tehtävää, yhteistä rauhanprojektia (HS 12.4.). Hän arvostelee samalla velkakriisin myötä tiukentunutta jäsenmaiden talouden valvontaa, jonka hän näkee pahimmillaan riitoja aiheuttavaksi kyttäykseksi.

Yhteisön alkuaikoina rauhanaate oli varmasti paikallaan, ja siitä oltiin innostuneita, vaikka kukaan ei tiedäkään, onko rauhantila saavutettu nimenomaan EU:n ansiosta. Nykyisin tämän ajatuksen lentoonlähtö uudelleen voi olla vaikeaa. Kuka enää pelkää Saksan ja Ranskan ryhtyvän selvittelemään välejään sotimalla? Varsinkin suomalaisten on vaikea uskoa tätä vaaraa, sillä meille on vuosikausia todisteltu, että mikään ei meitä uhkaa.

Yhteisen talouden hoidossa valvonta on aivan välttämätöntä. Senhän on velkakriisi juuri osoittanut. Ei ole varmaa, että valtiot parantaisivat jatkossa tapojaan, ellei harjoitettaisi tiukkaa valvontaa. Kuitenkin talouskurin saavuttaminen voi olla vaikeaa valvonnasta huolimatta.

Eri kulttuureissa suhtaudutaan talouskuriin ja valvontaan eri tavalla – jotkut näkevät sen kyttäyksenä. Tämän tosiasian kanssa on vain elettävä ja koetettava välttää avoimia ristiriitoja.

Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turku

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20120417 (20120417) o Ajk kotisivu o keskustelu o WebMaster