Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Politiikka ja markkinat ovat törmäyskurssilla

Helsingin Sanomat Vieraskynä 11.6.2012

Poliitikkojen osaamattomuus ja EU:n tukipaketit ovat antaneet markkinoille etulyöntiaseman ja pankeille mahdollisuuden maksattaa virheitään veronmaksajilla.

Kirjoittaja on laskentatoimen emeritusprofessori.

Velkakriisi on ajanut euroalueen talouden kestävyyden äärirajoilleen. Kriisiä tarkasteltaessa on keskitytty yleensä taloudellisiin tekijöihin. Kriisin luonteen ymmärtämiseksi on kuitenkin paneuduttava myös EU:n poliittiseen ulottuvuuteen ja markkinoiden laadullisiin ominaisuuksiin.

Velkakriisin keskeiset osapuolet muodostavat kaksi toisiinsa linkittyvää verkostoa, EU:n poliittisen järjestelmän ja markkinat. Poliittisen järjestelmän toimijat ovat EU-poliitikkoja ja -virkamiehiä. Markkinajärjestelmää pitävät yllä finanssilaitosten lainoista ja muista sijoituksista vastaavat pankkiirit sekä analyytikot.

Poliittisen järjestelmän toiminnassa on esiintynyt tiettyä lyhytnäköisyyttä ja euroidealismin mukanaan tuomaa hyväuskoisuutta. Näihin päiviin asti on uskottu rahastojen muodostamien palomuurien ja niihin perustuvien tukipakettien tehoon. Näin onkin onnistuttu ostamaan aikaa. Samalla päättäjät ovat vältelleet vaikeampia rakenteellisia korjauksia.

Markkinoiden toimijat ovat olleet realistisempia kuin poliitikot – ehkä siksi, että he sijoittavat yleensä omia tai asiakkaidensa varoja. Poliitikot päättävät kansalaisten rahoista, ja heidän vastuunsa rajoittuu yleensä niin sanottuun poliittisen vastuuseen.

Poliitikon ainoa todellinen riski on jäädä valitsematta seuraavissa vaaleissa, ja siksi uudelleenvalinta on hänen toimintansa tärkein tavoite. Suunnitteluhorisontti ylittää harvoin vaalikauden pituuden. Poliitikot joutuvat ensisijaisesti arvioimaan, miltä heidän tekonsa näyttävät äänestäjien silmissä. Historian tuomiota, joka saattaisi olla vapauttava, ei ole varaa odottaa.

Poliitikoilla on myös tiedollinen rasite. Harvat heistä – esimerkiksi huippukokouksissa päätöksiä tekevät pääministerit – ovat talouden asiantuntijoita. Siten he ovat talousasioissa neuvonantajiensa armoilla. Sen sijaan rahoitusmarkkinatoimijat ovat perehtyneet finanssimaailmaan ja hallitsevat sen lainalaisuudet.

Nämä poliittisen järjestelmän ja markkinoiden luonne-erot sekä niiden toimijoiden erilaiset taustat selittävät epäsuhtaa, joka on vallinnut EU-päättäjien toimien ja markkinoiden odotusten kesken. Velkakriisin syntyminen ja sen paheneminen ovat osittain johtuneet näiden toisiinsa huonosti sopivien järjestelmien välisestä kitkasta ja lopulta yhteentörmäyksestä. Markkinoilla on syntynyt epäluottamusta, kun markkinatoimijat ovat arvioineet sijoitustensa riskin lisääntyneen poliittisten toimijoiden viivyttelyn ja tehottomien ratkaisujen johdosta.

Osittain juuri poliitikkojen kokemattomuuden vuoksi markkinajärjestelmä on päässyt etulyöntiasemaan. Tämä on korostunut nykyisessä valtioiden ylivelkaantumistilanteessa. Ylivelkaantunut joutuu aina pankin määräysvallan alaiseksi. Velkaantuneiden asemaa on tosin parantanut se, että EU on ottanut kriisimaiden takaajan roolin.

Takaajan rooli perustuu uskomukseen, että jos kriisimaat eivät maksa velkojaan, alkaa hallitsematon pankkien nurinmeno. Lopputuloksena olisi ehkä euroalueen hajoaminen taloudelliseen katastrofiin. Kukaan ei tiedä, miten todenmukainen tämä arvio on – eikä EU ole toistaiseksi halunnut testata sitä. Toki markkinoitakin huolestuttaa kriisivaltioiden maksukyvyttömyys, mikä näkyy valtioiden luottoluokitusten heikkenemisenä ja korkotason nousuna.

Rahoittajien etulyöntiasemaa velkakriisissä on entisestään vahvistanut luottoluokituslaitosten rooli. On epäiltävissä, että luokittajien edustajat toimivat hyvässä yhteisymmärryksessä rahoituslaitosten kanssa. Poliittinen järjestelmä on niille vieraampi yhteistyökumppani.

Luottoluokittajien ja koko markkinajärjestelmän aseman on tehnyt vahvaksi kriisin ohella rahoitusmarkkinoiden muuttuminen maailmanlaajuisiksi. Silloin kun rahoitusmarkkinat olivat vielä suurimmalta osin kansallisella pohjalla, valtio poliittisine järjestelmineen oli niin velallisena kuin muutoinkin vahva toimija. Se saattoi lainsäädännöllä rajoittaa rahoitusmarkkinoiden toimintavapautta.

Valtapotentiaalin epäsuhta markkinajärjestelmän eduksi – ja nimenomaan EU:n itselleen ottama rooli kriisimaiden takuumiehenä – ovat tehneet luotonantajille mahdolliseksi saada kriisivaltioilta ainakin osan saatavistaan takaisin. Tätähän EU:n tukipaketit merkitsevät.

Velkakriisissä markkinatoimijoiden ei ole siis aina tarvinnut sopeutua siihen markkinatalouden periaatteeseen, että voitot itselleen saavan osapuolen tulee kantaa itse riskinsä. Näissä oloissa pankit ovat voineet ainakin osittain maksattaa niin virhearviointinsa kuin tahallisen yltiöpäisen riskinottonsakin veronmaksajilla.

Akuutin kriisinhoidon ohella EU:ssa olisikin kehitettävä mekanismeja, joilla helpotettaisiin poliittisen järjestelmän ja markkinajärjestelmän välistä yhteistyötä. Luottamuspulan kärjistymisen perussyy, ylivelkaantuminen, on onnistuttava purkamaan ja taantumassa olevat taloudet saatava kasvuun. Näin voitaisiin palauttaa välttämätön luottamus osapuolten välille.

Järjestelmien toimintaperiaatteiden eroavuudet ovat pohjimmiltaan niin perusluonteisia, että niitä ei saada millään keinoin täysin poistetuiksi. Poliittinen järjestelmä ei voi eikä sen pidäkään toimia markkinoiden tapaan. Vastaavasti markkinoita ei ole syytä kehittää poliittisen järjestelmän suuntaan. Siitä on historiassa huonoja kokemuksia.

Poliittisen järjestelmän ja markkinajärjestelmän peruseroavuudet on otettava tosiasioina huomioon tilannearvioita tehtäessä. Erityisesti kriisitilanteessa eroavuuksilla on taipumus kärjistyä ja syventää epäluottamusta toimijoiden välillä.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20120611 (20120611) o Ajk kotisivu o keskustelu o WebMaster