Turun Sanomat, Lukijan kolumni 29.11.2012

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Himasen raportissa on jotakin hyvääkin

Pekka Himasen ja kumppanien tulevaisuusraportti sai vastaansa kovan ryöpytyksen muun muassa tutkijoiden taholta – osittain ansaitusti. Kyseessä ei tosiaan ole tutkimus, vaan pitkä mielipidekirjoitus, pamfletti. Sen tilausprosessi oli alle arvostelun. Kuitenkin siinä on hyviäkin ajatuksia – vaikkakaan ei välttämättä kovin helposti toteutettavia.

Raportin keskeisenä visiona on arvokas elämä ja arvokkuus (dignity). Yhteiskunnassa jokaisella tulisi olla mahdollisuus elää arvokas elämä. Hieno ajatus.

Himanen antaa käytännön toteutusohjeita. Arvokkuutta opetettaisiin päiväkodista alkaen aina yliopisto-opintoihin saakka. Arvokkaan elämän ytimessä ihminen kokee terveesti oman arvokkuutensa, ja näkee myös toisten ihmisten vastaavan arvokkuuden. Jo koululaisille opetettaisiin itsensä ja muiden kunnioittamista, kiusattujen auttamista, jne. Jokaisen pitäisi keksiä oma "juttunsa" ja auttaa myös kavereita onnistumaan näiden jutuissa.

Näitä hyviä asioita ovat monet uskonnot ja kasvattajat opettaneet vuosituhansia, yhä huonommalla menestyksellä. Himanen kirjoittaa itse asiassa hyvästä kasvatuksesta ja sivistyksestä, mutta kutsuu niitä arvokkuudeksi ja merkityksellisen elämän opettamiseksi. Vanha hyvä oppi ei enää kelpaa sellaisenaan – se on vanhanaikaista – mutta kun liimataan sen kylkeen uusi nimilappu, niin jo saattaa kelvata. Sinänsä ovela ajatus uittaa ihmismieliin sivistystä valepuvussa.

Mutta mitä tapahtuu päivittäin kouluissa, työpaikoilla, kaduilla ja mediassa? Toisten raatelemisen ja kiusaamisen kulttuuri jyrää täysillä. Mikä onkaan kaupallisen, varsinkin sähköisen median rooli sivistämisprosessissa, kun kaikkea ja kaikkia pilkkaavaa elämäntapaa ajetaan tuutin täydeltä? Talouselämä unohtaa ahneuden olemassaolon ja opettaa, että ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. Siis pyydetään röyhkeästi, ja lisää saadaan. Ihmekö tuo, jos kansakin omaksuu huonot tavat.

Media ja globaali talous näyttäisivät siis olevan muutoksessa avainasemassa. Niinpä koulutusjärjestelmän – ja tietenkin kotien – lisäksi median ja talouselämän olisi aidosti omaksuttava arvokkaan elämän konsepti, mikäli tosissaan halutaan muutosta. Hidasta hommaa se kuitenkin on. Jos nyt vinon kehityksen suuntaa on edes mahdollista enää kääntää.

Himasen raportissa on vähintään yksi toinenkin hyvältä kuulostava idea. Himanen korostaa kautta teoksensa innovaatioiden (keksintöjen) merkitystä maan talouden elvytykselle. Valtion olisi hänen mukaansa suuntauduttava kohti yrittäjyysvetoista innovaatiojärjestelmää. Uutta kehittämällä siis saadaan kansakunnan talous nousuun. Turun yliopisto voisi onnitella itseään siitä, että sen piirissä toimii Innovaatiot ja yrityskehitys -yksikkö. Siellä ollaan siis ajan hermolla.

Pekka Pihlanto
Kirjoittaja on turkulainen professori emeritus

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20131129 (20131129) o Kotisivu o Webmaster