Kauppalehti 26.2.2013

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Henkilökunta joogaamaan ja mietiskelemään?

Lehtitietojen mukaan yrityksille tarjotaan henkilökunnan joogapaketteja. Henkilökunta voisi rentoutua joogaamalla lounastauon aikana tai jopa työn lomassa pöytänsä ääressä. Myös meditaatiota eli mietiskelyä on viime vuosina tarjottu yritysten johdolle. Nämä palveluavaukset ovat varmasti hyödyllisiä niin yrityksille kuin henkilökunnalle. Stressi on tunnetusti kavala vihollinen, ja sen torjuminen näiden välineiden avulla vähentäisi todennäköisesti sairaudesta johtuvia poissaoloja.

Ajat ja asenteet tällaisiin aineettomiin palveluihin ovat melkoisesti muuttuneet vuosikymmenien takaisesta. Kun niin sanottua transsendenttista mietiskelyä (TM) koskevia kursseja alettiin tarjota yleisölle, kirkko vastusti ankarasti, peläten reviirilleen tuloa. Vaikka TM:ssa käytettävä mietiskelijälle merkityksetön mantra-sana onkin kuuleman mukaan jonkin hindulaisen jumalan nimi, ei mietiskelijöistä ole tietääkseni hinduja tullut. Erityisesti tuolloin paheksuttiin sitä, että joku ansaitsi rahaa tällaisella toiminnalla.

Nykyisin jo ymmärretään ja hyväksytään, että myytävä palvelu voi olla täysin aineeton, jopa vain asiakkaan tajunnan tasolla ilmenevä. Tosin viisas myyjä sisällyttää tuotteensa DVD -levyyn tai vastaavaan, jolloin ostaja saa jotakin konkreettista käteensä.

Tosin kovin monet työnantajat eivät liene vieläkään valmiita panostamaan henkilökunnan joogaan tai meditaatioon. Näin siitä huolimatta, että niillä on tutkimuksin todettu positiivinen vaikutus terveyden tilaan ja sitä kautta tuottavuuden kasvuun. Esimerkiksi työmarkkinaosapuolten kiista kolmesta koulutuspäivästä osoittaa, että arvostelukyky saattaa heittää markkinabarrikadin kummallakin puolella.

Toinen esimerkki asenteista liittyy flunssarokotukseen. Läheskään kaikki työnantajat eivät kustantane työntekijöilleen flunssapiikkiä, vaikka on itsestään selvää, että näin vältyttäisiin lukuisilta sairauspäiviltä. Monen työnantajan ajattelu kulkee edelleen sitä rataa, että esimerkiksi joogakoulutuksesta tai rokotuksesta aiheutuvan menon välttäminen merkitsee selvää rahansäästöä, mutta työn tehostuminen tai työajan säästö eivät sitä ole. Nämähän eivät näy kirjanpidossa.

Paljon olisi siis edelleen ”nuijalla töitä” työelämän parantamisessa. Tunnettu juhlapuhefraasi ”työntekijät ovat meidän tärkein voimavaramme” taitaa edelleen jäädä monen työnantajan osalta vain juhlapuheisiin.

Pekka Pihlanto
professori emeritus

Turun yliopisto, BID

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20130227 (20130227) o Kotisivu o Webmaster