Uusi Suomi 2.10.2013 11:53 Pekka Pihlanto

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Ajan ilmiöitä: Kopiomekko ja tuontimuseo

Pekka Pihlanto

Viime aikoina otsikoissa ovat esiintyneet toistuvasti Marimekon kopioidut tuotteet ja amerikkalaisen Guggenheim-museon sitkeä tunku Helsinkiin.

Nimenomaan kopioinnista, plagioinnista on Marimekon tapauksessa selvästi kysymys, vaikka yhtiö on siirtynyt puolustuksesta hyökkäykseen ja pyrkinyt väittämään joitakin selvistä kopiointitapauksista muuksi. Kyllä maallikonkin silmä havaitsee alkuperäisen ja kopioidun idean yhdennäköisyyden. Idean omaksuminen jostakin lähteestä on aivan eri asia kuin lainatun idean kopiointi sellaisenaan.

Mikä on saanut Marimekon tapaisen käsitteeksi muodostuneen yrityksen taiteilijat sortumaan kopiointiin? Olisiko syynä se, että pörssiyhtiö Marimekossa siirryttiin muiden pörssiyhtiöiden tapaan tiukkaan tulosseurantaan nimenomaan ruohonjuuri- eli suunnittelijoiden tasolla? Modernin yritysjohdon oppeihin kuuluu omistaja-arvon vaaliminen, joka korostaa sitä, että osakkaat saavat säännöllisesti kunnon osinkovirran taskuunsa.

Luova työ vaatii aikansa ja kypsyttelynsä, ja siksi tiukka tulosohjaus kontrolleineen ei sellaisen yhteyteen sovikaan. Silti tulosohjausta ja muita vastaavia keinoja on otettu käyttöön muun muassa yliopistoissa ja yleensäkin valtionhallinnon piirissä – yleensä huonoin tuloksin. Kiire on heikentänyt esimerkiksi yliopistojen tutkimuksen laatua, varsinkin kun lähinnä vain suorituksen määriä on mitattu.

Voimme vain arvailla, onko Marimekossa sorruttu tällaiseen luovien työsuoritusten mittaukseen ja valvontaan. Se kuitenkin selittäisi sen, että arvostettu ja kokenut taiteilija sortuu kopiointiin: kun valmista odotetaan pikavauhtia, ja luova prosessi ei kestä hoputtamista, siirrytään kopiokoneen ääreen. Jos näin on käynyt, syyttävän sormen pitää kohdistua myös johtoon ja sen valitsemiin johtamismenetelmiin.

Entä sitten tapaus Guggenheim? Asia kiinnostaa muitakin veronmaksajia kuin helsinkiläisiä, sillä hyvin ilmeistä on, että jos museo Helsinkiin rakennetaan, valtio tulee tavalla tai mukaan rahoittajaksi. Miksi siis suomalaisten pitäisi rahoittaa amerikkalainen museo, jonka taloudellinen tarkoitus on tahkota rahaa Guggenheim-säätiölle, ja aiheuttaa kustannuksia suomalaisille? Kaikki hankkeen kustannus- ja kannattavuusarviot on laadittu se tavoite mielessä, että museo saadaan näyttämään kannattavalta. Jos se sitä varmasti olisi myös käytännössä, ei olisi ongelmia koota rahoittajat yksityisistä voiton haistavista sijoittajista. Mutta yksityisiä sijoittajia ei liene apajalla liiemmälti näkynyt.

Miten tämä hanke sopii saman otsikon alle kuin Marimekko? Kummassakin tapauksessa bisness näyttäisi jyräävän taiteen alleen. Guggenheim-hankkeen erikoispiirre on siinä, että sen julkisuudessa saama tuki osoittaa suomalaisten itseluottamuksen ja itsenäisyyden puutetta. Miksi suomalaiset eivät suunnittele ja rakenna omin päin omituisen näköistä museota elsinkiin, jos kuvataiteemme sellaista vaatii? Mitä etua ja imagon kohotusta Helsinki saa siitä, että se leimautuu G-alkuisen museon tyyssijaksi?

Lopuksi: Suomalainen taiteilija ja museofani: luo omat ideasi – kaikessa rauhassa – äläkä luota vieraan apuun. Vieras vie rahasi – ja ehkä myös maineesi.

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20130809 (20130809) o Kotisivu o Webmaster