Helsingin Sanomat 5.11.2013

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Verkkovakoilun tulisi havahduttaa hyväuskoiset

Vakoilun paljastuminen puolustusministeriön tietoverkossa herättää monia ajatuksia. Varsinkin kun suuren naapurimme arvellaan syyllistyneen siihen. Eräät vähättelevät tapahtunutta sanomalla, että kaikki valtiot vakoilevat. Näin varmasti onkin. Tapaus kuitenkin osoittaa, että valtioiden välillä ei voi vallita todellista ystävyyttä – tuskin edes aitoa luottamusta – kuten ihmisyksilöiden kesken. Valtioiden välit voivat olla hyvät, ja siihen tulee pyrkiä, mutta kun edut joskus menevät ristiin, valtion oma etu voittaa.

Suurvallat ovat tunnetusti erityisen itsekkäitä. Monesti liiallista hyväuskoisuutta osoittaneiden suomalaisten tulisi nyt tiedostaa tämä. Kun harkitaan ison naapurin päästämistä määrääväksi omistajaksi strategiseen investointiin tai kun suunnitellaan viisumivapautta, kannattaa analysoida tarkasti, miten omaa etuaan ajava valtio voisi käyttää näitä väärin. Esimerkkejä vaikkapa energiasta riippuvan naapurin kiristämisestä on lähivuosiltakin olemassa riittävästi.

Myös turvallisuuspolitiikassa kannattaisi unohtaa puheet siitä, että kukaan ei meitä uhkaa. Ei vakoilua huvin tai tavan vuoksi harjoiteta, vaan naapurin heikkojen kohtien löytämiseksi ja omien toimenpiteiden helpottamiseksi kun tarvetta niihin ilmenee.

Pekka Pihlanto
professori emeritus

Turku

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20131105 (20131105) o Kotisivu o Webmaster