Uusi Suomi 2.3.2014 14:17 Pekka Pihlanto

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
EU-poliitikkojemme miljardisokeus

Pekka Pihlanto

Silloin kun Kreikkaan annettiin miljardi euroa "lainaksi" vaikutti siltä, että kyse oli joistakin pelimerkeistä. Vielä kevytmielisemmin on jaettu vakuuksia muillekin kriisimaille jopa pitkälti yli kymmenen miljardia – todellinen määrä oli eduskunnallekin epäselvä päätöstä tehtäessä. Ikään kuin kansanedustajilta olisi rahan arvon taju kadonnut.

Kun kotimaassa pitäisi säästää vaikkapa miljardi – leikkaamalla menoja ja veronkorotuksin – tiukkaa tekee. Päätöksiä ei vain tahdo hallitukselta syntyä. Vielä vaikeampaa on säästää kolme miljardia, vaikkapa useille vuosille jaksottaen. Apuun tarvittiin jopa oppositiota, vaikka tämä ele kuivui omaan mahdottomuuteensa. Nämä miljardit ovat näköjään aivan eri valuuttaa kuin EU-miljardit, vaikka samasta rahasta ja nimenomaan samoista maksajista, veronmaksajista, on kysymys.

Samanlainen rahasokeus iskee uhkapeluriin pelipöydässä, kun hän heittää pottiin yhä suurempia summia, voittaakseen tappionsa takaisin. Viimein rahat loppuvat. EU:ssa rahasokeus voi johtua siitä, että uskotellaan itselle ja äänestäjille rahankäytön olevan sijoitus, josta saadaan jopa korkovoittoa! Näin järjetön kommentti kuultiin suomalaisen poliitikon suusta Kreikan tuesta.

Toinen syy voi olla se, että kun poliitikot ovat antaneet tukisitoumuksen, he saavat olla vähän aikaa rauhassa. Poliitikon tulevaisuus ulottuu vain vaalikauden loppuun. Kun totuus joskus valkenee, nykypoliitikko saattaa jo olla poissa "vastuusta". Sitä paitsi äänestäjien muisti on lyhyt.

EU ja rahaliitto ovat edustajillemme niin pyhiä asioita, että vastaan ei pullikoida. Sen sai kokea Jutta Urpilainen, joka puuhasi Kreikan saatavillemme vakuudet. Hyvä, että sen jälkeen muiden maiden huippukokousedustajat vielä kättelivät ja suostuivat samaan illallispöytään hänen kanssaan.

EU-poliitikkomme pääsevät siis vähemmällä, kun eivät heittäydy hankaliksi eivätkä ajattele, että maksun aika todennäköisesti tulee. Sitoumukset on kuitenkin hoidettava lisävelalla, joka on joskus pulitettava takaisin korkoineen – ihan näillä tuskalla ja vaivalla kokoon kerättävillä kotimiljardeilla.

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20140302 (20140302) o Kotisivu o Webmaster