Turun Sanomat 16.7.2014

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Kotiaskareet jäädä saa

Frans Emil Sillanpään tunnetun marssilaulun sanat kertovat: "Kun on vaaralle alttiina syntymämaa, kotiaskareet jäädä saa". Tämän sanottiin viitanneen siihen, että Talvisodan puhjettua kirjailijamestari matkusti itse turvaan Ruotsiin. Tapaus tulee mieleen kun ajattelee erään tunnetun pankinjohtajan ilmoitusta muuttamisestaan Ruotsiin perintöverotusta pakoon.

Kieltämättä verotus on maassamme raskasta perintöverotus mukaan lukien, mutta en ole kuullut juuri kenenkään kiittävän pankinjohtajaa tästä hankkeesta. Moni eläkeläinen on kyllä muuttanut etelän lämpöön, mutta yleensä syyksi on ilmoitettu terveellinen ilmasto ja hyvät golfinpeluumahdollisuudet. Kukaan ei yleensä ylvästele ainakaan julkisesti vero- tai elinkustannuspakolaisuudellaan, sillä suomalaiset eivät arvosta karkureita. Täällä purraan hammasta ja tänne jäädään, vaikka joskus olosuhteet keljuttavatakin. "Raukat vain menköhöt merten taa".

Pankinjohtajamme katsoo, että hän ei ole syntymämaalleen mitään velkaa. Ja kuitenkin hän on saanut täällä hyvät mahdollisuudet kartuttaa varallisuuttaan. Toki hänen oma taloudellinen oveluutensa on ollut tärkeä tekijä omaisuuden haalinnassa, mutta hänen tiedetään saaneen ostaa hyvin edullisesti taloudelliseksi ponnahduslaudaksi muodostuneen pankkinsa.

Inhimillistä on, että menestyneet ihmiset katsovat kaiken tulleen heidän omalla panostuksellaan ja korkeintaan hyvän onnensa myötävaikutuksella. Muilla ihmisillä ja yhteisöillä ei ole ollut siinä mitään roolia. Siten menestykseni hedelmät ovat kokonaan minun, kaverille ei jätetä mitään – ei aina edes sitä, minkä yhteisesti sovitut verotuksen pelinsäännöt edellyttäisivät.

Näin menetellen ollaan irtisanomassa yhteiskuntasopimusta, jonka varassa yhteiskunnat toimivat. Poimitaan vain rusinat pullasta, ja käännetään selkä muille heti kun pitäisi olla antavana puolena. Samalla kieltäydytään yhteisöjä yhteen liittävästä yhteisvastuusta ja omaa nenää – ja omaa perhepiiriä – pitemmälle suuntautuvasta eettisestä ajattelusta.

Varsinkin kokemattomat nuoremmat sukupolvet ovat alkaneet mainostaa tällaista elämänasennetta. Hyvinvointivaltio ja yltäkylläinen rauhan aika ovat opettaneet heille itsekästä "ei mun tarvitse" -ajattelua, mikä näkyy äänestämisenä jaloillaan, kun kotimaa ei tarjoa tarpeeksi. Nuorehkojen ihmisten kohdalla tämän ymmärtää ja jopa hyväksyy – vaikka he eivät hyväksymistämme kaipaakaan. Sen sijaan maailmaa ja elämää nähneiltä tämä asenne tuntuu oudolta: ikään kuin heiltä olisi jäänyt elämän peruskoulussa muutama kurssi väliin.

Pekka Pihlanto
professori emeritus

Turku

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20140725 (20140725) o Kotisivu o Webmaster