Turun Sanomat 11.9.2014

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Epävarmuuden peikkoa silmästä silmään

Epävarmuus liittyy kaikkeen inhimilliseen toimintaan. Kun nousemme aamulla vuoteesta emme tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Yritysten päätöksentekijät miettivät päivittäin, mitä asiakkaat kaipaavat ja mitä kilpailijat tulevat tekemään – eivätkä voi kuin arvailla ja päätellä jotakin aikaisemmasta.

Myös valtiolliset päättäjät ovat tuntemattoman edessä. Miten markkinat kehittyvät ja mitä muiden maiden johtajat saavat päähänsä seuraavaksi? Budjetintekijät joutuvat arvailemaan talouden indikaattorien suuntaa. Milloin alkaa kaivattu kasvu? Mitä tekee arvaamaton Venäjä, ja miten se vaikuttaa meihin? Selviä vastauksia ei ole.

Aina on esiintynyt täysin ennustamattomia tapahtumia, joita Yhdysvalloissa toimiva talousmatemaatikko Nassim Nicholas Taleb kutsuu "mustiksi joutseniksi". Termi tulee siitä, että näitä tapahtumia ei kukaan odottanut näkevänsä – niin kuin ei mustia joutseniakaan. Tällaisia yllätyksiä olivat Ukrainan kriisi, finanssikriisi, Neuvostoliiton romahdus ja monet muut maailmaa kuohuttaneet tapahtumat. Mustien joutsenten ennakointiin eivät pure tilastolliset eivätkä muutkaan menetelmät.

Epävarmuus on itse asiassa tunne siitä, että emme tiedä, mikä nurkan takana odottaa. Rutiineista poikkeavissa tilanteissa, esimerkiksi matkalle lähdettäessä tai merkittäviä päätöksiä harkittaessa epävarmuuden tunne voimistuu. Kuten muutkin tunteet se on jossakin määrin hallittavissamme. Luonteemmekin vaikuttaa asiaan. Tunnemmehan sekä huolettoman hulivilityypin että kaikkea etukäteen surevan pessimistin – ja lukuisia näiden välimuotoja.

Nykyisen ja edellisen hallituksen päättäjiä on pidetty perusteettoman optimistisina: budjetit rakennettiin olettaen, että talouskasvu käynnistyy. Näin ei käynyt, ja se tietää, että rahat eivät riitä – ilman lisävelan ottoa. Kohtuullinen optimismi on hyvä ominaisuus, mutta liiallisena se voi viedä päättäjän metsään. Entä olisiko pessimismi sopivampi asenne epävarmuuden edessä? Silloin jouduttaisiin kiristämään taloutta liikaa, ja jätettäisiin ehkä toteuttamatta kasvua luovia hankkeita.

Kokemus ja tilanteen perusteellinen kartoitus tarjoavat mahdollisuuden toimia järkiperäisesti epävarmuuden edessä. Liiallinen tunnepitoisuus voi viedä pahasti harhaan niin valtion päättäjät kuin yksityishenkilötkin. On siis pidettävä pää kylmänä ja hankittava tietoa olosuhteista. Mustaan joutseneen voi myös varautua esimerkiksi vakuutuksella – tai vaikkapa liittoutumalla.

Epävarmuuden tunteelle ei pidä antaa liikaa valtaa. Tappiomielialan omaksuminen saattaa edesauttaa pahan tapahtumista ja estää hyvän toteutumisen. On viisasta toimia kuin yrittäjä ja ottaa hallittuja riskejä omalle luonteelleen sopivan riskitason mukaisesti.

Pekka Pihlanto
professori emeritus

Turku

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20140911 (20140911) o Kotisivu o Webmaster