Turun Sanomat 19.10.2014

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Mainosmökki puistossa herättää tunteita

Monien turkulaisten mielenrauhaa on järkyttänyt kaupungintalon puistoon kohoava iskelmälaulajan mainosmökki, jossa tullaan myös esittelemään kaupungin tarjontaa.

Rakennuslautakunta on monien närkästykseksi näyttänyt rakennelmalle vihreää valoa (TS 8.10). Perusteeksi laulajan mökille on esitetty hänen valintansa "kasvoksi" kaupunkia markkinoivaan hullunkuriselta kuulostavaan "Kiss my Turku" -kampanjaan.

Asiassa on esitetty ainakin kaksi näkökulmaa: kunnallishallinnollinen ja esteettinen. Rakennuslautakunta oli ottanut asian yllättäen esiin ja päättänyt sen saman tien. Kaupungin muu hallinto ei ollut kuullut asiasta etukäteen. Lautakunta osoitti kyllä poikkeuksellista ripeyttä, jota ei yleensä nähdä julkisessa päätöksenteossa – ainakaan Turussa.

Asia jäi nyt käsittelemättä ja arvioimatta laajemmin. Kun pidetään yhteiskunnallisessa päätöksenteossa tulenpalavaa kiirettä herää helposti epäilys, että päättäjillä on jotakin salattavaa. Avoimuus katsotaankin julkishallinnossa tärkeäksi, mutta valitettavan usein vain juhlapuheissa.

Miltä mökki näyttää ympäristössään? Sen voi sanoa korvaavan omalla karulla tavallaan paikalla sijainneen kioskin jälkeensä jättämän aukon. Turun Sanomien kuvahahmotelman mukaan arvioiden näkymä ei kioskin ajoista yhtään parannu mökin myötä. Parempia paikkoja olisikin ollut tarjolla kuin puisto: esimerkiksi kauppatori, jota on vaikeaa enää nykyistä enempää pilata.

Mökin hyväksyminen on myös ennakkotapaus. Alkaako kaupunki pystyttää Turun hienoihin puistoihin lisää mökkejä yhteistyössä muidenkin viihdetaiteilijoiden, puolueiden ja yhdistysten kanssa? Toivottavasti ei.

Kävikö rakennuslautakunnalle kuten muinoin Homerokselle, joka torkahti? Turku-lähtöisen presidentin sanontaa lainaten, jottan tarttis tehrä – ettei kaupunkinäkymiä enää pilattaisi tällaisilla kaupallisilla kummajaisilla. Kaupungin rahoilla olisi varmasti parempiakin käyttökohteita.

Pekka Pihlanto
professori emeritus

Turku

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20141020 (20141020) o Kotisivu o Webmaster