Vakka-Suomen Sanomat 25.11.2014

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Sotesta tulee pannukakku

Parin viime hallituksemme aikaansaannoksia on kovasti kehuttu, mutta kehujina ovat olleet lähinnä hallitusten omat ministerit. Vaalien läheisyys sai Stubbin hallituksen taipumaan sote-sopuun, jota voi pitää lähinnä hätäratkaisuna. Koko hanke on savolaisittain aloittamista vailla valmis. Tämä pitää pitkälti paikkansa myös hankkeen suunnittelun suhteen.

Jo hankkeen lähtökohdat ja niiden perustelut ontuvat: todellinen tarkoitus on rahan säästäminen eli palvelujen heikentäminen. Virallisella puolella asiaa perustellaan tehokkuudella ja yhden luukun periaatteella.

Uudistuksessa on keksitty uusi ja tarpeeton organisaatiotaso nimeltä sote-alue. Se on tietyn alueen kuntien muodostama kuntayhtymä, jolle annetaan palvelujen "järjestämisvastuu". Sen tehtävänä on määrätä tuottamisvastuu niille kuntayhtymille, joilla on järjestämislaissa määritellyt edellytykset tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut.

Uudistuksen perustuslaillisista ongelmista on puhuttu paljon, ja sen rahoitusmallikin on vielä täysin levällään.

Parhaimmillaankin tällaiseen uudistukseen sopeutumiseen menee vuosia. Tämän hankkeen epäselvyydet luovat sekaannusta, mikä aiheuttaa suurta epävarmuutta myös tuottajien tasolla, sillä toimenpiteet eivät pääse vakiintumaan järjestelmän ollessa jatkuvassa muutostilassa.

Kaikenlaiset kärhämät järjestävän ja toteuttavan osapuolen välillä tulevat olemaan arkipäivää. Myös sote-alueen hallintoelimistä tulee todennäköisesti kuntien edustajien välinen poliittinen taistelukenttä, mikä heikentää asiallisen päätöksenteon mahdollisuuksia.

Hanke olisi pitänyt käynnistää askel kerrallaan nojautuen nykyiseen kohtuullisen hyvin toimivaan järjestelmään. Mutta silloin hallitus ei olisi päässyt lyömään rumpua "ainutlaatuisesta" uudistuksesta.

Uudistuksen tärkein osapuoli olisivat nyt unohdetut potilaat. Jos ja kun hankkeesta tulee tällä reseptillä pannukakku, kukaan ei tule antamaan siitä kiitosta. Eivät potilaat, eivätkä lystin maksavat veronmaksajat.

Pekka Pihlanto

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20141126 (20141126) o Kotisivu o Webmaster