Uusi Suomi 20.1.2015 10:17 Pekka Pihlanto

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
"Ei haukku haavaa tee". Onko pilkkaaminen sallittua?

Pekka Pihlanto

Kun pariisilaisen pilalehden pilakuviin reagoitiin joukkomurhalla, pilkanteko nousi tärkeänä yhteiskunnallisena asiana julkisuuteen. Yleisesti ottaen vaikuttaa siltä, että pilkanteko kuuluu ihmisluontoon. Onhan kautta aikojen pilkattu lähimmäisiä ja auktoriteetteja, ja niin tapahtuu edelleen.

Varsin yleisiksi todettuihin koulukiusaamiseen ja työpaikkakiusaamiseen pilkanteko sisältyy olennaisena osana. Toisen arvokkuutta ja ihmisarvoa horjutetaan tekemällä pilaa yksilön jostakin piirteestä tai ominaisuudesta. Jos henkilö poikkeaa normista tavalla tai toisella tai hänessä on jokin näkyvä vika, pilkkaajat ovat heti asialla. Näin ainakin kypsymättömien ihmisten kuten esimerkiksi koululaisten keskuudessa.

Vaikka tätä huonoa käytöstä vähäteltäisiin selittämällä se leikinlaskuksi tai muuten harmittomaksi, se voi silti iskeä syvästi varsinkin nuoreen ihmiseen. Vanhastaan tunnettu on sananlasku, jonka mukaan "ei haukku haavaa tee". Nykyisin kun ihmispsyykestä tiedetään yhä enemmän, on varsin selvää, että kyllä haukku voi tehdä haavan varsinkin nuoreen tai muuten herkkään mieleen.

Aikuisten välinen pilkkaaminen voi loukata kohdettaan esimerkiksi horjuttamalla pilkan kohteen valta-asemaa tai yleensä asemaa yhteisössä. Diktaattorit ovat erityisen herkkiä pilkanteolle, sillä he pelkäävät oppositiovoimien nousua. Myös tavallinen kansalainen voi kärsiä pilkanteosta aivan konkreettisesti, vaikkapa liike- tai muun ansiotoiminnan kärsiessä. Poliitikkoja pidetään paksunahkaisina, ja pilkanteon katsotaan kuuluvan normaaliin poliittiseen taisteluvälineistöön. Kuten on nähty, herkkänahkaisia löytyy kyllä tästäkin ihmisryhmästä.

Ihmisen syvimmät arvot, kuten uskonnollinen vakaumus, ovat tunnetusti arkoja mutta yleisiä pilkanteon kohteita. Niinpä uskonnolliset arvot on monessa maassa nostettu lainsäädännössä suojelun kohteeksi. Ihmiset reagoivat perusarvojensa pilkkaan oman kulttuurinsa ja luonteensa mukaisesti. Mitä vanhoillisempi kulttuuri, sitä kohtuuttomampi reaktio.

Monessa kansallisessa kulttuurissa yksilön ylpeys on tärkeä arvo. Jos sitä pilkataan ja loukataan, seuraukset voivat olla julmat. Euroopassakin oli aikoja, jolloin henkilöön kohdistuva pilkanteko saattoi johtaa kaksintaisteluun, jossa kunnia voitiin pelastaa vain loukkaajan – tai loukatun – haavoittamisella tai jopa hengellä. Meidänkin lainsäädännössämme on kunnianloukkausta koskevat säännökset: kunnia voidaan saada palautetuksi esimerkiksi rahakorvauksen avulla.

Modernissa yhteiskunnassa on alettu suhtautua pilkkaamiseen suhteellisen vapaamielisesti – ellei pilkka liity etniseen piirteeseen tai uskonnolliseen arvoon. Näitä kohteita suojelevia pykäliä on tunnetusti meidänkin lainsäädännössämme.

Pilkanteko ja sen sietäminen ovat tarpeeksi vaikeita asioita jo sinällään, mutta asia komplisoituu, kun ongelmakokonaisuuteen lisätään – kuten syytä on – sananvapauden periaate, kuten viimeksi Pariisin terroriteon ja sen aiheuttaneen pilapiirroksen käsittelyssä on tehty.

Missä on siis pilkkaamisen vapauden eli sananvapauden raja? Rajaa on mahdotonta määritellä objektiivisesti. Jotkut katsovat, että kun ihminen loukkaantuu, teko on kiellettävä ja rangaistava. Mutta ihmiset ovat eri tavoin herkkiä ja loukkaantuvia. Melkein näkemyksestä kuin näkemyksestä loukkaantuu joku, joten suita ei voi sulkea pelkästään tällä perusteella. Loukkaantunutta voi myös teeskennellä, jos jonkun mielipiteen esittäjä tai hänen sanomisensa ei miellytä. Näinhän toimii totalitaarinen valtio. Vallanpitäjiä ja heidän valtaansa haittaavia totuuksia on tapana määritellä rikollisiksi – esimerkiksi valtiota vaarantavaksi ja ties miksi milloinkin. Nimikkeitä kyllä löytyy, kun suut halutaan sulkea.

Pariisin verilöylyä puitaessa on viitattu siihen, että tahallinen pilkkaaminen ei kuulu hyviin tapoihin. Ei kuulukaan, mutta ei huonoja tapoja ja huonoa käytöstä voi kriminalisoida vain sillä perusteella, että ne ovat huonoja. Tällä kriteerillä yhteiskunnasta tehtäisiin todellinen henkinen ja konkreettinenkin vankila. On pakko tulla siihen lopputulokseen, että sananvapaus on syytä nostaa muiden vapauksien joukosta hyvin keskeiseksi. Sitähän Pariisissa tapahtuneen suuren mielenosoituksen osanottajat kai pyrkivät osoittamaan.

Monet syyllistävät uskonnollisia arvoja pilkkaavia siitä, että veriteot ovat heidän syytään. Tämä on virheellistä ajattelua, vaikka syy-seuraussuhde osoitettaisiinkin pilakuvan ja murhien välillä. Ei ole unohdettava eikä vähäteltävä murhaajien osuutta. He ovat ainoita todellisia syyllisiä. Murha on täysin kohtuuton seuraus kynänpiirroista. Jos joku asia on itselle pyhä, ei demokratiassa voi vaatia, että se olisi kaikille muillekin sitä. Korvausta kärsimyksilleen voi aina yrittää hakea tuomioistuimesta.

Jos yhteiskuntaa ryhdyttäisiin kehittämään terroristien tahdon mukaan, siitä ei tulisi loppua – yhä uusia vaatimuksia esitettäisiin. Lakeja säädetään ja tuomioita annetaan demokraattisen järjestelmän lakien puitteissa. Yhteiskuntaa muutetaan vaaleissa ja parlamentissa annetuilla äänillä, ei Kalasnikoveilla.

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20150120 (20150120) o Kotisivu o Webmaster