Uusi Suomi 6.9.2015 20:21 Pekka Pihlanto

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Valtionrautatiet tyhmyyden kourissa

Pekka Pihlanto

VR irtisanoo ja vähentää junavuoroja. Ei kuulosta hyvältä. Yhtiö on hävinnyt kilpailun halvoille bussilinjoille. VR:n resepti on liiankin tuttu nyky-Suomessa. Kun toiminta ei kannata, vähennetään työvoimaa ja volyymia, ja heikennetään näin yrityksen tulevia toimintaedellytyksiä.

Normaalissa yrityksessä koko toiminnan päätavoite on omistajien hyvinvoinnista huolehtiminen. Oli suorastaan tyhmyyden huippu ryhtyä soveltamaan tätä uusliberalistista oppia tällaiseen valtionyhtiöön. VR:ää ja sen omistajaa ei voida verrata ansaintataloudellisen yhtiöön ja sen osakkaisiin. Valtion keskeisenä tehtävänä on huolehtia tällaisten yhteiskunnan kannalta elintärkeiden toimintojen sujumisesta.

Rautateiden menestystä ei voi arvioida ahtaasti yhtiön kannalta ja pelkkänä liiketoimintana, vaan sitä on katsottava koko yhteiskunnan edun näkökulmasta. Ihmisten ja hyödykkeiden on voitava liikkua paikasta toiseen riittävän halvalla hinnalla. Siitä syntyy hyvinvointia ja kansantuloa. Tämä on ymmärretty rautatien historian alusta alkaen, kunnes yksipuolinen markkina-ajattelu tuotiin valtionhallinnon piiriin.

Italiassa pidettiin ainakin aikaisemmin rautatielippujen hinnat keinotekoisen halpoina ja tehtiin näin mahdolliseksi muun muassa työntekijöiden ja opiskelijoiden halvat matkat sekä edullinen tavaraliikenne. Tämä oli melkoinen piristyruiske koko yhteiskunnalle.

Pitäisikö armeijan toimintaa arvioida kannattavuuskriteerein? Ei tietenkään, sillä silloin sen toiminta ajettaisiin alas, jos toiminta ei olisi riittävän kannattavaa.

Sähkön tuotanto yksityistettiin, ja sen hinta nousee nousemistaan. Omistajat kuittaavat muhkeat osingot. Tällaiset peruspalvelut pitäisikin hoitaa riittävällä valtion budjettirahoituksella tuijottamatta keinotekoisiin voiton tuottamismotiiveihin.

Hallituksen pitäisikin ottaa järki käteen ja purkaa vahingolliset valtionyhtiöt. Myös valtion kannalta strategisten alojen yksityistämiset tulisi peruuttaa, mikäli mahdollista. Peruspalveluihin on yksinkertaisesti riitettävä rahoitusta – maksoi mitä maksoi. Toiminnan tehokkuudesta on huolehdittava muilla keinoin kuin voittonumeroiden perusteella.

Näyttää kuitenkin siltä, että entinen meno jatkuu, ja nyt yksityistämisvuorossa ovat terveyden- ja vanhustenhoito. Seuraukset nähdään sitten myöhemmin.

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20150906 (20150906) o Kotisivu o Webmaster