Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Ruotsin sisäministeri puhuu harkitsemattomasti

Pekka Pihlanto Ruotsin sisäministeri Anders Ygeman torjuu ulkoministeri Timo Soinin arvostelun Ruotsin toiminnasta pakolaiskriisin hoidossa. Soini on viime päivinä puuttunut Ruotsin tapaan antaa Suomeen hakeutuvien turvapaikanhakijoiden jatkaa matkaansa etelästä pohjoiseen siten, ettei heitä rekisteröidä matkan aikana. "On väärinkäsitys, jos luulee, ettei Ruotsi noudattaisi Schengenin ja Dublinin sopimuksia. Kaikki ihmiset, jotka hakevat turvapaikkaa Ruotsissa rekisteröidään sanoo Ygeman (HS 24.9.).

Mutta eivät kai nämä sopimukset edellytä maahantulijoilta aktiivisuutta, vaan heidät on otettava vastaanottokeskukseen ja rekisteröitävä siellä. Pelkkä muodollinen kehotus ei riitä, vaan sen toteutumisesta on huolehdittava. Eihän laittomasti maahan tulevalla paperittomalla voi olla vapaata valinnan mahdollisuutta matkansa jatkamisen suhteen. Kesti kauan, ennen kuin Suomessa tajuttiin, että maahantulijat eivät voi jatkaa vapaasti matkaansa Torniosta etelään päin. Eivätköhän ruotsalaisetkin voisi oppia tämän. Ygemanin mukaan paljon tehdään, mutta ihmisiä ei silti pakkorekisteröidä. "Me kehotamme kaikkia hakemaan turvapaikkaa, he saavat informaatiota usealla eri kielellä. Mutta me emme hae ihmisiä junista tai busseista. Nyt on kyseessä erityislaatuinen tilanne Euroopassa, ja silloin kaikkien maiden on kannettava vastuunsa".

Vaikuttaa selittelyltä. Lopputulos on se, että maahantulijat saavat Ruotsissa shoppailla mieleisensä kohdemaan - vaikka esimerkiksi Angela Merkel totesi äskettäin, että tulijoilla ei ole oikeutta valita kohdemaataan. Niin siis edelleen tapahtuu, ja Suomi pussinperämaana kärsii. On ilmeistä, että Ruotsi haluaa ohjata Suomea oman runsaasti maahantulijoita ottavan politiikkansa suuntaan. Näin ei toimisi hyvä naapuri.

Ygeman jatkaa, että rajojen sulkeminen, jota Suomi on väläytellyt, ei tarkoita, että voidaan kieltää ihmisiä hakemasta turvapaikkaa. Kysymys onkin siitä, mistä he saavat hakea turvapaikkaa: jos Suomi sulkisi rajansa, se merkitsisi sitä, että Ruotsi joutuisi näin käsittelemään maahansa saapuneiden pakolaisten turvapaikka-asian sopimusten mukaisesti.

Yngeman siis vääristelee tätäkin asiaa - hän ajattelee niin, että jos Suomi ei ottaisi vastaan turvallisesta maasta Ruotsista tulevia pakolaisia, heidän turvapaikkahakemuksensa käsittely joutuisi vaaraan. Perusteetonta "järkeilyä".

Yngeman huomauttaa, että ei ole kulunut kovin kauaa siitä, kun myös suomalaiset joutuivat pakenemaan sotaa. Hän uskoo harvojen katsoneen, että oli väärin Ruotsilta tai muilta mailta ottaa vastaan pakolaisia, ja olisi siis kohtuullista, että kun itsellä on hyvä tilanne ja muut ovat hädässä, tekee vastaavasti osuutensa.

Tämä on aivan virheellistä vertailua. Ei Suomesta pyrkinyt Ruotsiin pakolaisia. Kansalaiset jäivät kotimaahan ja miehet taistelivat. Maiden kesken sovittiin, että lapsia voitiin toimittaa Ruotsiin  pommituksia pakoon tilapäisesti - palautettaviksi sodan jälkeen. Lapset saapuivat maahan hallitusti nimilaput kaulassa ja täysin laillisesti.

Onko tämä vertailu ruotsalaista tilannetajun puutetta vai pelkkää tarkoitushakuisuutta? Oli miten oli, tiukan paikan tullen meillä ei näytä olevan hurraamista länsinaapurinkaan suhteen.

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20151001 (20151001) o Kotisivu o Webmaster