Vakka-Suomen Sanomat 25.9.2015

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Ruotsista tulevat pakolaiset voitava palauttaa

Pakolaistulva Pohjois-Suomeen jatkuu Ruotsin suosiollisella avustuksella. Ruotsi jopa avustaa maahantulijat pohjoiseen ja päästää heidät tarkastuksitta Suomeen. Euroopan pakolaistulva kasaantuu Suomeen, sillä ei ole enää maata, johon tulijat voisivat täältä jatkaa.

Kansalaiset ovat alkaneet vaatia kontrolloimattoman maahantulon pysäyttämistä tai ainakin hallitsemista. Ruotsia on moitittu Dublinin sopimuksen rikkomisesta. Sen mukaan maahantulijat on rekisteröitävä siinä EU-maassa, johon he ensin saapuvat. Etelä-Euroopan maat ovat laiminlyöneet tämän sopimuksen. Nyt näyttää siltä, että portit ovat tulijoille avoimet haluamaansa maahan.

Ihmisoikeusjuristit sanovat, että vaatimukset turvapaikanhakijoiden palauttamisesta takaisin Ruotsiin ovat pahassa ristiriidassa Suomea sitovan Dublin-asetuksen kanssa. Puhdas kauttakulku jonkun maan tai alueen läpi ei vielä tuota turvapaikkahakemuksen käsittelyvastuuta, sanoo maahanmuuttoviraston Dublin-yksikön johtaja. Hän toteaa, että jos turvapaikkahakemus on tehty Suomessa, Suomi joutuu esittämään tuolle toiselle Dublin-maalle todisteet siitä että ratkaisuvastuu onkin sillä.

Mutta mitä jos Suomi ei edes tutkisi tulijan hakemusta, vaan palauttaisi hänet jo rajalta luvattomana maahantulijana? Tuntuu joka tapauksessa täysin kohtuuttomalta tulkinnalta, että laittomasti EU:n alueella oleskelevalla olisi oikeus tulla maahan, ja todistustaakka siitä, että heidät voidaan palauttaa, olisi kohdemaalla, siis esimerkiksi Suomella. Vaikka Dublinin sopimusta on ihmisoikeusjuristien mukaan tulkittava "ihmisoikeudet edellä", täytyy tällaisessa hallitsemattomassa kriisitilanteessa suvereenilla valtiolla olla oikeus valvoa rajojaan.

Kun esimerkiksi Kreikka on laiminlyönyt pakolaisten rekisteröintivelvollisuuden ja velvollisuuden sijoittaa pakolaiset vastaanottokeskuksiin, ei voi olla niin, että kyseisiä velvollisuuksia ei olisi seuraavalla ja sitä seuraavilla mailla, joihin pakolainen saapuu.

Miten sitten nämä velvollisuudet realisoituisivat vasta siinä maassa (esimerkiksi Suomessa), josta ei enää pääse eteenpäin? Tämä on aivan kohtuutonta. Pakolaisella ei voi, eikä ainakaan tulisi olla, oikeutta shoppailla turvapaikkakohteiden valintamyymälässä mielensä mukaan.

Jos ja kun Dublinin sopimusta ja Schengenin sopimusta on ryhdytty Etelä-Euroopan maissa rikkomaan ja tämä on EU:ssa hiljaisesti hyväksytty, nämä sopimukset eivät voi enää velvoittaa esimerkiksi Suomea. Muu olisi puhdasta mielivaltaa. Siksi Suomen on voitava tässä kriisitilanteessa sulkea rajansa, ja palauttaa välittömästi Ruotsiin rekisteröitäviksi tästä turvallisesta maasta tulijat.

Pekka Pihlanto

Turku/Velkua

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20151001 (20151001) o Kotisivu o Webmaster