Turun Sanomat Lukijan kolumni 3.1.2016

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Murha maalaiskylässä viihdyttää

Elokuvissa ja televisiosarjoissa suositaan hyvin usein väkivaltaa. Se on eräs varma menestyksen tae. Kuitenkin monet vuosisadan menestysfilmit ovat tulleet toimeen kokonaan ilman väkivaltaa, joskin joukossa on myös sotafilmejä. Suomalaiset suorastaan palvovat Tuntematonta sotilasta, mutta siihen on varmasti suurimpana syynä isänmaallisuus – ei pelkästään väkivalta.

Väkivallan suosio elokuvissa perustunee paljolti samaan kuin seksin ja rakkaudenkin – kysymyksessä ovat suuret tunteet. Turvallinen omassa nojatuolissa koettu jännitys kiihottaa ja viihdyttää. Meitä on helppo manipuloida voimakkaiden tunteiden kautta, ja siitähän on kysymys, sillä elokuvanteko on liiketoimintaa. Ja vaikka ei aina olisikaan, jokainen taiteilija haluaa yleisönsä.

Katsojina olemme suorastaan turtuneet rikoselokuvan kaavaan: ensin tehdään rikos, joka sitten selvitetään. Paha saa palkkansa, ja tämä luo turvallisuuden tunnetta, vaikka itse aihe herättäisi tosielämässä suurta turvattomuutta. Joissakin rikoselokuvissa esiintyy runsaasti toimintaa, mikä tyydyttää toiminnan ihmisiä. Toisissa rikos selvitetään älyllisen pähkäilyn avulla, "harmaiden aivosolujen turvin". Se antaa tyydytystä älyllisille tyypeille.

Monissa rikoselokuvissa murha ei toki ole kovin keskeinen asia, vaan katsoja pääsee sen selvittelyn varjolla uppoutumaan värikkääseen ihmissuhteiden verkkoon. Rikostutkijalla on myös yksityiselämänsä, joka voi olla mielenkiintoisempi kuin itse rikoksen selvittelytyö. Myös rikostutkijan työympäristö on usein mitä kiehtovin.

Rikoksen tapahtumaseutu voi viedä meidät keskelle eksoottista elämänympäristöä, mikä tyydyttää kaukokaipuuta. Murha englantilaisessa maalaiskylässä tuo silmiemme eteen tutuksi käyneen kyläyhteisön pappeineen, eläkeläismajureineen, herraskartanoineen ja pubeineen. Agatha Christien klassikoissa väkivalta onkin yleensä sivuroolissa.

Joissakin rikossarjoissa korostuu sosiaalinen inhorealismi. Ruotsalaiset Wallander ja Beck mässäilevät väkivallalla. Kun klassisessa dekkarissa murha on keino taloudelliseen vaurauteen tai hankalan lähimmäisen eliminoimiseen, näiden ruotsalaisdekkareiden murhat ovat sairaan mielen aikaansaannoksia. On paradoksaalista, että ruotsalainen pehmoyhteiskunta tuottaa tällaista. Ehkä sen ylenpalttinen hyvinvointi vaatii oman veronsa?

Rikos on tietenkin tullut jäädäkseen niin kirjallisuuteen kuin elokuvaankin. Mahdollisimman väkivallaton murha – mikä käsitekummajainen – kelpaa rentouttavaksi TV-viihteeksi, mutta korostuneen väkivallan jätän väliin. Jotkut sanovat, että elokuva ja muutkin ilmaisumuodot vain kuvastavat yhteiskuntaa sellaisena kuin se on. Jokainen aikuinen tuntee yhteiskuntien nurjat puolet riittävän hyvin. Niistä ei tarvitse muistuttaa viihteen keinoin.

Pekka Pihlanto
professori emeritus

Turku

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20160106 (20160106) o Kotisivu o Webmaster