Uusi Suomi 28.5.2016 09:55 Pekka Pihlanto

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Hallitus ei piittaa alkoholihaittojen lisääntymisestä

Pekka Pihlanto

Kokoomus ehdottaa Maamme-laulun korvaamista Finlandia-hymnillä. Se on yhtä mieletön ajatus kuin alkoholin saatavuuden helpottaminen – tosin vain harmiton heitto jälkimmäiseen verrattuna.

Suunnitelmien mukaan vahvat oluet, lonkerot ja siiderit ovat pääsemässä ruokakauppojen hyllyille, ja ravintolat saavat myydä enintään 5,5-prosenttisia alkoholijuomia ulos. Alkojen aukioloaika pitenee klo 20:stä tunnilla. Kaikki anniskeluravintolat saavat tarjoilla alkoholia klo 4:ään asti, ja alkoholin mainontaa vapautetaan.

Miksi ihmisten pitäisi saada istua ravintoloissa klo 4:ään asti aamulla, ja miksi heidän pitäisi saada vielä lähtiessään eväspullot mukaan? Näinkö Suomi saadaan nousuun?

Hallitus ei tapansa mukaan ole kallistanut korvaansa asiantuntijoille eli lääkäreille, jotka varottavat alkoholihaittojen lisääntymisestä. Heidän mukaansa on tilastollinen tosiasia, että alkoholin saatavuuden helpottuminen aiheuttaa terveyshaittojen selvää kasvua mukaan luettuina alkoholikuolemat. Ovatko siis alkoholin kuluttamisen vapaus, pienpanimoiden ja ruokakauppojen voitontavoittelu hallituksen mielestä tärkeämpiä kuin kansalaisten terveys ja jopa henki?

Monet kansalaiset kannattavat uudistusta ajatellen vain omaa mukavuuttaan alkoholin hankinnassa, viis välittäen alkoholiongelmaisten ja nuorten kärsimistä haitoista. Alaikäiset nuoret ja lapset saavat näiden muutosten jälkeen entistä helpommin limuviinansa, sillä tunnetusti elintarvikekaupat eivät kontrolloi asiakkaittensa ikää yhtä tehokkaasti kuin Alko. Muutoksen tulokset tulevat näkymään kaduilla sekä terveys- ja sosiaalitoimessa – ja tietenkin veronmaksajien kukkaroissa. Sieltähän kasvavat terveysmenot ja työajan menetykset rahoitetaan.

Usein viitataan "keskieurooppalaiseen" sivistyneeseen juomatapaan, ja kuvitellaan kansalaisten oppivat tuossa tuokiossa kohtuullisuuteen. Suomalainen humalahakuinen juomatapa on niin pitkän historiallisen ja kulttuurisen kehityksen tulos, että se ei hevin muutu. Ei keskioluen vapauttaminenkaan sitä parantanut, päinvastoin. Muualla Euroopassa on vastaavasti kehittynyt aikojen kuluessa kohtuullisuutta suosiva juomatapa.

Kansanedustajien aikahorisontti ei tunnetusti ulotu vaalikautta tai hallituskautta pitemmälle. Terveyshaitat ja niistä veronmaksajille koituvat laskut lankeavat vasta joskus myöhemmin. On siis helppoa mielistellä omaan napaansa tuijottavia äänestäjiä sekä alan yrittäjiä, jotka eivät yhteiskunnan ja muiden kansalaisten edusta piittaa.

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20160528 (20160528) o Kotisivu o Webmaster