Uusi Suomi 9.6.2016 16:19 Pekka Pihlanto

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Brexit olisi kova isku EU:lle

Pekka Pihlanto

Jos Brexit toteutuisi eli Britannia eroaisi EU:sta, se olisi kova kolaus unionille. Se osoittaisi konkreettisesti unionin epäonnistuneen. Erityisesti tämä koskee maahanmuuttopolitiikkaa, sillä juuri hallitsematon maahanmuutto, josta Englanti erityisesti kärsii, on tärkein argumentti eroa kannattavien puheissa.

EU:n politiikka on monissa muissakin jäsenmaissa kansalaisten hampaissa. Tuore mielipidetiedustelu paljastaa, että suuri määrä EU- kansalaisia on tyytymättömiä unionin toimintaan.

Näyttää siltä, että EU:n politiikassa on monessa kohdin korvattu järkiperäinen ajattelu romanttisella haihattelulla. Historian professori emeritus Matti Klinge mainitsee erään tällaisen romantiikan tarvetta korostavan puheenvuoron Päiväkirjastani -sarjan teoksessaan vuodelta 1999. Siitä paljastuu, että romantiikka on ollut EU:ssa joillekin tietoinen valinta. Tämä näkyykin muun muassa ylevässä retoriikassa, jota viljellään leveästi hymyillen shampanjalasien kilistessä ja Oodin ilolle soidessa.

Se näkyy myös käytännön toiminnassa. Finanssi- ja velkakriisin yhteydessä välteltiin kipeitä, mutta välttämättömiä ratkaisuja esimerkiksi Kreikan kohdalla, ja sen sijaan kaadettiin ja tullaan kaatamaan lisää miljardeja tähän konkurssipesään ylevien helleenien pitämiseksi mukana yhteisessä ilossa.

Myös Schengenin sopimus on osoittanut toimimattomuutensa, mutta sitä on pidetty keinotekoisesti voimassa, kun johtopäätöksiä ei ole haluttu ajoissa tehdä. Tähän liittyen ihmisoikeuksien liioittelu on johtanut ennen näkemättömään ihmisvirtaan EU:n rajoilla, minkä seurauksena todelliset turvapaikanhakijat uhkaavat hukkua parempaa elintasoa tavoittelevien suureen joukkoon. Jokaisella on oikeus etsiä parempaa elämää, mutta ei käyttäen hyväksi aidosti turvapaikkaa tarvitsevia varten luotuja säännöksiä ja EU-kansalaisten romanttista sinisilmäisyyttä.

Pian näemme, minkä arvosanan brittien enemmistö antaa EU:n politiikalle. Ennusteiden mukaan peukalot uhkaavat kääntyä alaspäin – tosin viime päivinä on esiintynyt erityisesti nuorten äänestäjien vilkasta rekisteröitymistä, mikä on positiivinen merkki unionissa pysymisen kannalta. Brexit olisi merkittävä kannanotto EU:n politiikkaa vastaan, ottaen huomioon, että ero tuottaisi briteille myös suurta taloudellista vahinkoa.

Kävi miten kävi, EU-eliitin pitäisi ottaa tämä kritiikki vakavasti ja luopua romantiikan kuorruttamasta ylimielisyydestä suuren EU-kansalaisten joukon näkemyksiä kohtaan. Sen sijaan kaivattaisiin realismin sävyttämää nöyryyttä. Kieltämättä ennen kuulumaton ajatus EU:ssa.

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20160609 (20160609) o Kotisivu o Webmaster