Uusi Suomi 6.8.2016 11:40 Pekka Pihlanto

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Onnellisuus on yksilöllinen asia

Pekka Pihlanto

Onneansa täällä on jokainen etsimässä – vaikka ei olisikaan onnenonkija. Jokainen kokee kuitenkin onnensa ja sen avaimet ainakin jossakin määrin omalla tavallaan. Onhan onnellisuus ensisijaisesti mielentila, jonka koemme mielessämme. Ihminen kyllä tietää milloin hän on onnellinen – ja varsinkin sen, milloin onneton.

Onnellinen ihminen on tyytyväinen elämäänsä. Toisaalta, vaikka ihminen on tyytyväinen, hän ei välttämättä tiedosta onnellisuuttaan. Kun elämä sujuu hyvin, sitä pidetään itsestään selvänä. Usein vasta kun jokin tärkeä onnellisuuden edellytys häviää, menetetty onni tiedostetaan.

Sanotaankin, että joka tietoa lisää, se tuskaa lisää, eli tieto ei välttämättä tuo onnea. Kun olet "onnellisen tietämätön" pahasta maailmasta, sinulla ei ole samalla tavalla aihetta olla onneton kuin sellaisella, joka tietää kaikki mahdolliset sudenkuopat.

Myös persoonallisuutemme vaikuttaa kykyymme antaa itsemme olla onnellinen. Joku murehtii pieniäkin ongelmia, kun toinen kykenee nauttimaan elämästään antamatta mahdollisten uhkien pilata elämäänsä.

Vaikka onnellisuus on paljolti ihmisen korvien välissä, sen aihiot ovat myös vahvasti kunkin fyysisessä olemuksessa. Hyvä terveys mainitaan usein eräänä tärkeimmistä onnellisuuden edellytyksistä. Jos sairastumme, onnellisuutemme on vaarassa. Tosin moni pitkäaikaissairas on osannut sopeutua kohtaloonsa ja kokee olevansa onnellinen.

Onnellisuus kytketään usein ihmisen ulkoisiin olosuhteisiin, elämäntilanteeseen. Vaikka raha on nyky-yhteiskunnan epäjumala, se ei tunnetusti tuo onnea. Mutta rahahuolet voivat estää onnen tunteen. Niinpä tietty toimeentulon minimitaso mielletään esimerkiksi Suomessa onnen edellytykseksi. Kehitysmaissa suuressa köyhyydessä elävät ihmiset saattavat vaikuttaa onnellisilta.

Kaikki on suhteellista. Niinpä joku hyvin toimeen tuleva voi kadehtia naapuriaan maallisesta hyvästä, jota itsellä ei ole. Onnellisuus riippuu siis myös elämäntaidosta ja kypsyydestä, kyvystä olla tyytyväinen siihen, mitä on saanut.

Siinä ovatkin ehkä onnen perimmäiset avaimet: kyky olla hamuamatta koko ajan lisää ja olematta katkera siitä, mitä itseltä puuttuvaa muilla on. On siis viisasta tyytyä elämäänsä juuri sellaisena kuin se on. Tämä ei suinkaan estä iloitsemasta kaikesta siitä, mitä vielä mahdollisesti voi saavuttaa – pääasia, että siitä ei tule pakkomiellettä.

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20160809 (20160809) o Kotisivu o Webmaster