Uusi Suomi 23.11.2016 19:09 Pekka Pihlanto

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Mikä Pastori Jussilaisessa mättää?

Pekka Pihlanto

TV:ssa esitettiin äskettäin Matti Kassilan käsikirjoittama ja ohjaama elokuva Pastori Jussilainen vuodelta 1955. Mistähän johtuu, että monet arvostelijat suhtautuvat elokuvaan nurjamielisesti? Hesarin arvostelija kuittasi sen yhdellä tähdellä – ja antoi samalla amerikkalaiselle kohellukselle Heitä mami junasta kaksi tähteä. Makuasioista on tietenkin kysymys, mutta missä ovat perustelut?

Wikipedia luonnehtii filmin sisältöä: Tapahtumat sijoittuvat savolaiseen kirkonkylään 1800-luvun loppupuolella. Uudenlaiset ajatukset, kuten naisasia- ja kansanopistoaatteet tekevät tuloa kylään. Nämä uuden aatemaailman vaikutteet eivät kuitenkaan saa pastoria innostumaan. Kun pastorin anoppi yllättäen saapuu vierailulle, edessä on todellinen tahtojen taistelu. Anoppi laittaa pappilassa paikat uuteen uskoon, ja näin muuttuvat myös pastorin vanhoilliset ja edistyksenvastaiset käsitykset.

Erilaisten aatteiden yhteentörmäys on ominaista meidänkin ajallemme. Ja mielestäni Pastori Jussilainen on viihdyttävä kansan- ja ajankuvaus. Käsikirjoitus antaa pohjan mainioille tyypeille, joita hyvät näyttelijät työstävät herkullisiin mittoihin, etunenässä Edwin Laineen näyttelemä nimihenkilö. Hyvän vastuksen pastorille antaa Tyyne Haarlan luoma sisukas anoppi.

Rauha Rentolan herttainen ja myöntyväinen pastorskakin on roolisuoritus paikallaan. Kun mainitaan vielä Kirsti Ortolan typerä ja taikauskoinen Mari-piika sekä herännäisten joukko etunenässä Uuno Montonen, niin keskeinen näyttelijäkavalkadi on siinä. Ei tosin myöskään Leo Riutun kansakoulunopettajassa, Kaarlo Halttusen hidasliikkeisessä renki-Jannessa ja Kaisu Leppäsen Lindgreenskassa mitään vikaa ole.

Edvin Laineen suoritusta on moitittu maneeriseksi, mutta minusta hän luonnehtii osuvasti ailahtelevaa, autoritaarista ja turhamaista pappismiestä, joka tiukan paikan tullen eli anopin edessä muuttuu lapsenomaiseksi marttyyriksi. Suuren herännäisjoukon pastori kuitenkin heittää sumeilematta salistaan ulos hänen matoilleen syljeskelemästä ja uskonasioista vaahtoamasta. Mahtipontista komiikkaa parhaimmillaan.

Lieneekö elokuvan teatterimaisuus vaivannut arvostelijoita? Sitähän elokuvan alussa suorastaan osoittelevasti korostetaan, kun alkukohtaus on sijoitettu teatterin lavalle täyden katsomon eteen. Suomalaisen elokuvan alkutaipaleiden jäykästä teatterireplikoinnista ei kuitenkaan ole jälkeäkään.

Esimerkiksi pastorin saarnan valmistelu on riemastuttavaa seurattavaa: seurakunta tulee kuulemaan tuomitsevaa tekstiä Helsingin herrojen ja narrien koreilunhalusta sekä turhamaisuudesta: "Sikkaaria poltetaan, totia juuvaan ja Nyya Prässiä luvetaan...".

Ja tuskinpa on kukko laulanut kolmeakaan kertaa kun anoppi on saanut pastorin houkuteltua totia juomaan, sikaria polttamaan ja pukeutumaan koreisiin vaatteisiin. Anopin tuomat toppastuolit ja ikkunaverhot saavat lopulta jäädä taloon – sen jälkeen kun herännäisjoukko on käynyt tätä synnillistä menoa kuuluvasti moittimassa.

Kassila herkuttelee pitkillä kamera-ajoilla kulissipappilan huoneesta toiseen – samaan tapaan kuin Palmu-elokuvissa. Minua se ei ainakaan häirinnyt. Teatterivaikutelmaa vähentävät muun muassa ulkokohtaukset, joita esiintyy silloin tällöin.

Yhteenvetona totean, että Pastori Jussilainen edustaa Edvin Laineen ja muiden hyvien näyttelijöiden, käsikirjoittajan sekä ohjaajan juhlaa, jota seuratessa katsoja viihtyy.

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20161123 (20161123) o Kotisivu o Webmaster