Velkuan Sanomat 12/2016, 16.12.2016

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Saaristolainen on itsenäinen ja omavarainen

Saaristolaisuus mielletään usein niin meillä kuin muuallakin erityislaatuiseksi elämänmuodoksi. Esimerkiksi brittejä leimaa saarivaltioajattelu, joka tekee heidät "toisenlaisiksi" manner-eurooppalaisten silmissä. Myös ahvenanmaalaisissa on vahvoja saaristolaispiirteitä.

Itse en ole saaristolainen, mutta olen seurannut koko ikäni velkualaista elämänmenoa kesäisin ja muina koululaisen loma-aikoina. Siksi luulen saaristolaisuudesta jotakin tietäväni – ainakin siitä, mitä se on perinteisesti ollut. Uusi aika on tosin muuttanut saaristolaisuutta monellakin tavalla.

Saaristolaisuus merkitsi alunperin leivän hankkimista luonnosta – armottomasta merestä sekä sen ympäröimiltä karuilta saarilta ja luodoilta. Niukkuus ja puute siis leimasivat saaristolaisen elämää menneinä aikoina. Siksi mitään ei tuhlattu ja elettiin kaikin puolin säästäväisesti. Raha oli melkeinpä pyhä asia.

Joskus 1950 -luvulla kesäänsä Palvassa viettäneiden kaupunkilaispoikien mielestä Riihimäen talon yksinkertainen ruokahuolto ei aina tyydyttänyt. Kun veljeni ja minä sanoimme, että en mää tykkää tästä, Pappa-Hemming tokaisi: "En määkään tykkää, mut syön vaa ko reerattu o". – Aune-täti saattoi tähdentää paistettuja perunoita tarjotessaan: "Nämä on syötävä kaik' – niis on ainetta!" Aine oli kallisarvoista voita. Vaikka voita kirnuttiin itse, ei sitä mitenkään runsaasti käytetty, sillä se oli tärkeä myyntituote. Vaatteet ja työvälineet paikattiin niin pitkälle kuin mahdollista.

Olosuhteiden karuus on luonut saaristolaisiin yhteishenkeä. Lauri Valtonen totesi, että täällä on syytä elää sovussa naapureiden kanssa, sillä oma henki voi joskus riippua naapureista. Naapuriapu onkin tyypillinen piirre saaristossa edelleen. Yhteishenkeä kuvastavat Velkuassa pidetyt sopuvaalit, joissa toimittiin ilman puoluetunnuksia. Valtuustoehdokkaita asetettiin sellainen määrä, että kaikki tulivat valituiksi.

Koska saaristolainen on sinut meren kanssa, ei ole ihme, että Velkuassakin kukoisti aikoinaan merenkulku. Erityisesti niin sanotun talonpoikaispujehduksen kulta-aikoina Velkuassa rakennettiin laivoja, joilla purjehdittiin jopa Välimeren satamiin saakka.

Saaristossa vietetty nuoruus valmensi tehokkaasti merenkulun ammatteihin. Niinpä moni velkualainenkin lähti merille. Serkkuni Sakari toimi merikapteenina – tosin hän asui Uudessakaupungissa, mutta vietti kaikki koululaisen lomat Palvassa.

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20161219 (20161219) o Kotisivu o Webmaster