Turun Sanomat Lukijan kolumni 4.1.2017

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Kokenut kaiken tietää

Kokenut kaiken tietää, sanotaan – sekä lisätään, että vaivainen kaiken kokee. Kokemusta onkin totuttu pitämään hyvänä matkavarusteena elämäntaipaleella kaikilla aloilla, eikä vähiten politiikassa. Viime vuosina on kuitenkin alkanut näyttää siltä, että kokemusta ei enää arvosteta niin kuin ennen. Poikkeuksena ovat ehkä työmarkkinat.

Esimerkiksi viime vuosien hallituksia kasattaessa "nuoruus" on ollut valttia. Tämä merkitsee yleensä vähäistä työelämän kokemusta. Vanhat 'jäärät' saatetaan kokea paikoilleen jämähtäneiksi ja tapoihinsa kangistuneiksi. Usein tässä on perääkin. Vuosikausia alalla toiminut omaksuu pakostakin hyviksi kokemiaan käytäntöjä, jotka eivät ehkä aina toimikaan muuttuneissa olosuhteissa. Tähän voi liittyä ikääntyneen mukavuudenhalua ja taipumusta olla etsimättä uusia ratkaisuja.

Nuoremmilla voi olla intoa ja myös voimia etsiä uutta, sekä saada asioihin oma puumerkkinsä – kannukset kun saattavat olla vielä ansaitsematta. Samalla tulee kuitenkin tehdyksi helposti virheitäkin, koska puuttuu kokemusta alan pysyvistä "totuuksista". Kokenut pystyy usein välttämään karikot. Vaikka asiasta kiistellään, historia saattaa sentään joskus toistaa itseään, mutta ei aina – juuri siinä on kaiken toiminnan ja varsinkin ennakoinnin ongelma.

Ihmiset poikkeavat toisistaan monessa muussakin suhteessa kuin kokemuksensa määrässä. Kokemuksen puutetta voi jossakin määrin korvata fiksuudella. Toisaalta kokemus voi sopivasti täydentää keskinkertaista älykkyyttä.

Elämässä tarvitaan kuitenkin muutakin kuin kokemusta ja älyä. Varsinkin politiikassa empatia ja kyky tulla toimeen ihmisten kanssa ovat hyvin tärkeitä. Pelkkä äly, varsinkin yhdistyneenä empatian puutteeseen ja kokemattomuuteen tuottaa epäinhimillisiä valintoja. Kokemus voinee opettaa ymmärtämään muita ihmisiä, mutta se lienee kuitenkin paljolti synnynnäinen ja kasvatuksessa opittu ominaisuus.

Olisikin hyvä, jos päätöksiä tekemään saataisiin sekä kokeneita että kokemattomia, mutta avarakatseisia ihmisiä. Ryhmissä pääsevät eri näkökulmat esiin, toisin kuin yhden päättäjän mallissa.

Yksilöpäättäjä on ollut viime vuosina valtiovallan suosiossa kun hallintoa on uudistettu. Sen riskit ovat kuitenkin ilmeiset. Jos "yksinpäättäjäksi" päätyy kokematon tai liian pitkään alalla toiminut ja paikalleen jämähtänyt kaikentietäjä, ongelmissa ollaan, sillä päättäjältä puuttuu tasoittava vastavoima. Huonossa lykyssä hän voi olla myös hengenlahjoiltaan ja empatiakyvyltään rajoittunut.

Esimerkiksi yliopistoissa on havaittu, että entinen kollegiaalinen päätöksenteko tuotti usein parempia tuloksia kuin uuden yliopistolain mukainen "toimitusjohtajamalli", joskin se vei enemmän aikaa. Kannattaisikin uskoa vanhaa sanontaa, jonka mukaan viisaus ei asu yhden hatun alla.

Pekka Pihlanto
Kirjoittaja on turkulainen professori emeritus

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20170104 (20170104) o Kotisivu o Webmaster