Uusi Suomi 25.1.2017 08:59 Pekka Pihlanto

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Valheellako lyhyet jäljet?

Pekka Pihlanto

Nyt se on nähty: valehtelemalla pääsee vaikka USA:n presidentiksi. Toimittaja Saska Saarikoski analysoi (HS 24.1.) terävästi Donald Trumpin presidenttitietä valehtelijana.

Jo Machiavelli tiesi, että pieniä valheita ei kannata tarjoilla – niitä ei uskota – mutta suuria kyllä. Amerikan unohdettu kansa uskoi Trumpia, ja uskoo edelleen, kunnes lopulta se oikea todellisuus alkaa lyödä "vaihtoehtoisten faktojen" läpi. Samalla menetelmällä Hitler pääsi valtaan. Herroilla on kyllä eroavuutensa, mutta ainakin "suuren valheen retoriikka" yhdistää.

Trump uskoo menetelmänsä tehoon – vai onko se peräti luonteenpiirre? Kuitenkin myös pikkuasioita koskevat valheet kelpaavat hänen viestintäänsä, ja jopa sellaiset, jotka on dokumentein todistettavissa paikkansapitämättömiksi. Esimerkiksi valokuvat todistavat, että Obaman virkaanastujaisissa oli tuplasti enemmän yleisöä kuin Trumpin tilaisuudessa, mutta hän vain inttää vastaan.

Tällainen pikkuasioista kuittailu todistaa paitsi pikkumaista kaikentietäjän luonnetta, myös presidentille huolestuttavaa kyvyttömyyttä erotella toisistaan isoja ja pieniä asioita. Kaikki kelpaa twitter- iskuun, joita hän tehtailee neuvonantajiaan kuuntelematta. Tällainen ilmeisen harkitsematon sarjatulitus syö presidentin arvovaltaa – niissä piireissä, joissa sitä vielä on.

Valehtelusta tai Trumpin sanoin "totuudellisesta liioittelusta" on tullut uutta normaalia USA:ssa, missä poliitikkojen valehtelu oli aikaisemmin kuolemansynti. Presidentti Bill Clinton joutui kiipeliin, valehdeltuaan avioliiton ulkopuolisesta suhteestaan – ja se oli sentään yksityisasia.

Sen sijaan Trump vain porskuttaa valtion asioista koskevien valheittensa keskellä, ja presidentin tiedottajat joutuvat puolustelemaan esimiehensä oivalluksia kehittelemällä savuverhoja tyyliin "vaihtoehtoiset faktat".

Näinkö kasvatetaan maailmaan uusia kyynikkosukupolvia, jotka eivät usko mihinkään? Ja samalla tulee kuitenkin aina esiintymään joukkoja, jotka uskovat mitä vain, kunhan valhe on tarpeeksi iso ja sisällöltään toiveiden mukainen?

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20170125 (20170125) o Kotisivu o Webmaster