Uusi Suomi 28.1.2017 16:23 Pekka Pihlanto

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Turkki uhkailee

Pekka Pihlanto

Turkki on uhannut irtisanoa EU:n kanssa solmimansa maahanmuuttoa koskevan sopimuksen, jos Kreikka ei palauta turkkilaisia upseereita, joita syytetään vallankaappausyrityksestä Turkissa. Turkki vaati Kreikkaa peruuttamaan upseereiden saaman turvapaikan, mutta heille vastattiin, että Kreikan tuomioistuimet ovat riippumattomia valtiovallasta. Turkki on diktatuuri, ja siellä Erdoganin tahto ajaa lakien yli.

Jos upseerit palautettaisiin, heitä saattaisi uhata jopa kuolemantuomio tai ainakin pitkä vankeusrangaistus. EU:sta ei palauteta ihmisiä tällaisiin olosuhteisiin.

Tästäkin tapauksesta nähdään, mihin EU:ssa jouduttaisiin, jos Turkki hyväksyttäisiin jäseneksi: unionin painostukseen ja ihmisoikeusrikkomuksiin. Noin suuri jäsenvaltio pystyisi tekemään EU-hallinnon elämän todella vaikeaksi. Tätä ei aikoinaan tajunnut hyväuskoinen presidentti Tarja Halonen, joka lupasi Suomen tuen Turkin jäsenyyspyrkimyksille – ties millä valtuuksilla.

Ja viimeksi ulkoministeri Timo Soini suitsutti, että Suomi tukee Turkin neuvotteluprosessia EU-jäsenyydestä. Tosin hän varauksena tähdensi, että EU:n jäsenkriteerit on täytettävä. Soinin mukaan Suomi haluaa Turkin olevan lähellä Eurooppaa ja sen arvoja. Toiveajattelua ja diplomaattista sanahelinää, jota hän ei varmaankaan itsekään usko. Parempi olisikin ollut jättää tällaiset puheet pitämättä.

Jos Turkki toteuttaa uhkauksensa, EU on taas pakolaiskatastrofin partaalla. EU on ampunut itseään jalkaan kritiikittömillä ihmisoikeusnäkemyksillään, jotka uhkaavat hajottaa unionin. Brexit on eräs esimerkki tästä, ja muissa EU-maissa paisuva populismi viittaa samaan suuntaan.

Populismi on vaarallista, kuten USA:n presidentinvaaleista nähdään. On EU:lle suorastaan häpeäksi, että se ei osaa valvoa rajojaan ja ruokkii näin populismia ja eriseuraisuutta. Onnettomuudeksi kaikkein heikoimmat valtiot sijaitsevat etelässä, mihin pakolaisvirrat johtavat.

EU on siis itse omalla idealismillaan hajottamassa yhteisöä. Kansallisvaltiot saavat sen johdosta yhä enemmän kannatusta, sillä ne näyttävät pystyvän EU:ta paremmin valvomaan rajojaan.

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20170130 (20170130) o Kotisivu o Webmaster