Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Digiopetuksessa ei pidä mennä liiallisuuksiin

Turun Sanomat 6.9.2017

Netissä osui silmiini toisen vuoden lukiolaisen valitus, että hän on täysin kyllästynyt digitaaliseen opiskeluun, ja kaipaisi digitehtävien sijaan opetusta, tarinoita ja läsnäoloa. Hän kirjoittaa tekevänsä jatkuvasti töitä tietokoneella, ja tämä johtaa silmien väsymiseen. Osassa oppiaineista käy vain digikirja. Niitä opettajia, jotka hyväksyvät sekä digi- että paperikirjan, hän pitää sivistyneinä.

Hänen valintansa vapaa-ajalla onkin paperikirja: sitä on kiva pidellä sopivan etäisyyden päässä silmistä. Paperin koskettaminen on luonnollista ja rauhoittavaa verrattuna välkkyvään näyttöön. Lisään vielä, että paperikirjasta ei akku tyhjene. Protestoiva oppilas valittaa edelleen, että sähköisten ylioppilaskirjoitusten vuoksi pitää opetella suuri määrä uusia ohjelmia, jotka ovat työelämässä hyödyttömiä.

Tietenkin digitalisoinnissakin on jossakin kultainen keskitie, jolta kuitenkin on oppilaan kuvaamassa koulussa poikettu. Digimaailma tarjoaa myös mahdollisuuksia, joita paperimaailmassa ei ole saatavilla ainakaan yhtä vaivattomasti, mutta rajansa kaikessa.

Suomessa on ennenkin haksahdettu edistyksen tavoittelussa liioitteluun. Kun jotakin uutta keksitään kuvitellaan, että lisää sitä samaa on aina vain parempi. Ennen pitkää tulee kuitenkin vastaan piste, jossa hyödyt alkavat muuttua haitoiksi. On myös huomattava, että oppilaiden on hankittava kotiinsa kallis tietokone. Kaikilla vanhemmilla ei olisi siihen varaa, eivätkä kaikki kunnat jaa niitä ilmaiseksi.

Opetusviranomaiset ovat selvästi joutuneet hurmokseen digiloikkansa kanssa: digitalisoidaan opetus ja ylioppilaskirjoitukset. Ajatellaanko, että tullaan toimeen pienemmin opettajavoimin, kun robotit hoitavat kokeiden korjauksen ja oppilaat osan opetuksestaan?

Digiloikkaa onkin markkinoitu sanomalla, että opettajan ei tarvitse tietää tai osata kaikkea vaan kyettävä osallistamaan opiskelijat omaan oppimiseensa; hän auttaa opiskelijoita löytämään oikeat välineet, kanavat ja keinot tiedon hakemiseen ja työelämässä toimimiseen valmiiden tietopakettien jakamisen sijaan. Niinpä niin: "hyvä lapsi opettaa itse itsensä".

Eivät opettajat digiloikassa todennäköisesti aikaisempaa vähemmällä pääse. Työmäärä voi jopa lisääntyä. Monet opettajat ovat lehtitietojen mukaan valitelleet, että he joutuvat toistuvasti opettelemaan uusia ohjelmia.

Tärkeä perusasia näyttää digihuumassa unohtuneen: oppilas tarvitsee edelleen tiivistä inhimillistä kontaktia koneen kylmästi vilkkuvan ruudun katselun ohella. Kuten lukiolaisemme osuvasti toteaa, hän kaipaisi opetusta, tarinoita ja läsnäoloa – tässä yhä tylymmässä maailmassa, voisi lisätä.

Ollaanko opetuksen digitalisoinnissa menossa samanlaiseen arvomaailmaan kuin liike-elämässä pahimmillaan? Eli viedään itsepalvelukonsepti niin pitkälle, että asiakas tekee käytännöllisesti katsoen kaiken itse.

Oli miten oli, kun ajattelee opetushallinnon digivouhkaamista, joutuu toteamaan, että ainakin esimerkkitapauksessamme muna näyttää olevan viisaampi kuin kana.

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on turkulainen professori emeritus

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela


Asko Korpela 20170907 (20170907)