Pekka Pihlanto

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Miksi asiantuntijoita ei kuunnella?

Uusi Suomi 9.11.2017 16:26 Pekka Pihlanto

Viime vuosina on niin politiikassa kuin mediassakin alettu luottaa yhä enemmän epämääräiseen musta-tuntuu -tietoon, siis pelkkiin mielipiteisiin. Sen sijaan asiantuntijoiden punnituille näkemyksille ja tutkimustuloksille viitataan liian usein kintaalla. Varsinkin nykyisen ja muutaman edellisenkin hallituksen taipumus vähätellä asiantuntijoiden lausuntoja on ollut silmiinpistävää. Jos esimerkkejä kaivataan, sote-hanke tarjoaa niitä useita.

Poliitikoilla on tunnetusti omat tavoitteensa, jotka poikkeavat usein suuresti asiantuntijoiden puolueettomista näkemyksistä. Tavallisella poliitikoilla tavoitteiden tärkeysjärjestys lienee suunnilleen seuraava: ensin tulee oma henkilökohtainen etu (valituksi tuleminen seuraavissa vaaleissa) ja sitten puolueen ja kotiseudun etu. Jos tilaa vielä jää, maan etukin saattaa olla listoilla, ellei se ole ristiriidassa edellä mainittujen kanssa. Esimerkiksi maakuntamallin ajaminen olennaiseksi osaksi sote-järjestelmää edustaa keskustan puoluetaktista eduntavoittelua. Siihen saattaa sisältyä poliitikkojen omankin edun petaamista maakuntahallinnon virkapaikan muodossa.

Mediallakin on omat intressinsä. Se haluaa saada mahdollisimman paljon skuuppeja eli ennen kilpailijoita julkisuuteen saatettavia uutisia. Niiden avulla haalitaan lukijoita ja klikkauksia. Näyttää monesti siltä, että huomion herättäminen on tärkeämpi arvo kuin asiantuntijan näkemys. Viimeksi mainittuhan ei yleensä ole kovin kiinnostava, mutta vaikkapa Idols -tähden mielipide sen sijaan on.

Yhteiskunnassa on viime vuosina yleistynyt käsitys, että tutkimustieto ja yleensä korkeampi sivistys eivät ole arvostettavia vaan päin vastoin väheksyttäviä. Se näkyy yleisessä asenneilmastossa ja myös koulutukseen sijoitettavien varojen leikkauksissa.

Kansalaisten elämän privatisoituminen, ihmisten itsekeskeisyyden lisääntyminen ja somen yleistyminen ovat johtaneet siihen, että omaa mielipidettä pidetään vähintään yhtä arvokkaana kuin asiantuntijoiden tutkimustietoon nojaavia käsityksiä.

Julkisuudessa törmäämmekin totuusarvoltaan kovin vaihtelevaan tietoon. Ainakin seuraavaa meille saatetaan tarjoilla: paitsi selvää faktaa, tutkimustuloksia ja asiantuntija-arvioita, myös poliittisesti väritettyjä näkemyksiä, tavallisen kansalaisen mutu-kantoja ja jotakin tiettyä intressitahoa suosivia näkemyksiä (trollausta). Ja jopa suoranaisia valheita.

Onkin sanottu, että elämme totuuden jälkeistä ja vaihtoehtoisten totuuksien aikaa. On myös puhuttu tiedon jälkeisestä ja tietämättömyyden ajasta. Ihmisiin on toki yritetty vaikuttaa kautta historian, mutta tuskin siinä laajuudessa kuin nyt, sillä vaikutuskanavia on tarjolla hyvin runsaasti.

Useimmat kansalaiset lienevät jo oppineet sentään sen, että mainoksiin ei välttämättä ole uskomista, mutta nykyisin tarvitaan yhä enemmän medialukutaitoa, jotta kansalaiset välttäisivät vaikkapa laajenevan internet-maailman tiedolliset sudenkuopat. Myös Donald Tumpin tapaiset satusedät asettavat kansalaisille aivan uusia tiedollisia haasteita.

Erityisesti nuorison kohdalla medialukutaidon opetus on erittäin tarpeellista, sillä arvostelukykyä ja varovaisuutta opettava elämänkokemus vielä puuttuu. Lienevätkö opetusviranomaiset ottaneet mediakasvatuksen kohentamistarpeen riittävästi huomioon suorittaessaan koulutusuudistuksia, joita tehdään kiihtyvässä vauhdilla? Eikä lisävalistus ole haitaksi varttuneemmallekaan väelle.

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela


Asko Korpela 20171109 (20171109)