Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Mitä menetetään kun lukutaito rapistuu?

Turun Sanomat Lukijan kolumni 4.3.2018

Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, että koululaisten lukutaito rapistuu. Eräs syy tähän lienee se, että kirjojen ja muiden pitkien tekstien lukeminen ei enää koululaisia, eikä hiukan vanhempaakaan väkeä kiinnosta. Internetin ja sosiaalisen median tapaiset ilmiöt valtaavat alaa kirjoilta.

Osa vannoo sähkökirjojen nimiin, ja ne ovatkin varmasti yhtä kehittäviä lukijoilleen kuin painetut kirjat. Tekstin laajuus ratkaisee. Sähköiset yhteydenpitovälineet ovat kuitenkin tyypillisesti lyhyiden viestien ja tekstien medioita.

Tietoa voi netin käyttäjä toki hakea hyödykseen sähköisestä tietovarastosta, joka on ehtymätön. Se on tiedonhaluisen – ja huonomuistisen – aarreaitta, mutta se sisältää myös arvotonta roskaa. Kriittinen lukutaito ja kyky seuloa jyvät akanoista ovat siten tarpeen.

Kovin syvälliseen tekstiin uppoutumiseen ja luku- sekä kirjoitustaidon kehittämiseen ei kuitenkaan sosiaalisen median ja internetin kautta päästä. Nettimaailman surffailua luonnehtii pinnallisuus, katkonaisuus ja kiire, samoin kielenkäytön huolettomuus, jopa huolimattomuus. Se muistuttaa paljolti rentoa puhekieltä, eikä käyttötilanne välttämättä muuta vaadikaan.

Näissä toiminnoissa on kuitenkin kyse välttämättömiksi käyneistä käden ja aivojen jatkeista. Mutta silloin kun puhumme pitkien tekstien, kertomustan lukemisesta, puhumme samalla lukijan ajattelumaailman ja kokemiskyvyn kehittämisestä. Nämä ovat keskeisiä asioita varsinkin koululaisen henkisen kasvun kannalta, sillä niitä tarvitaan myöhemmin työ- ja muussa elämässä.

Rakentamalla mielessään kuvan kirjan henkilöistä, miljöistä ja tapahtumista lukija harjoittaa mielikuvitustaan ja ajattelukykyään. Valmiiden tarinoiden seuraaminen elokuvaa katsomalla ei ole aivan yhtä hyödyllistä.

Romaania lukemalla voi kokea monen erilaisen ihmisen elämää. Näin tulee huomaamattaankin harjoittaneeksi itseään tosielämää varten. Lukija oppii mukavasti nojatuolissaan ymmärtämään kaikkea sitä, mitä ihmisyksilön ympärillä – ja yksilössä itsessään – tapahtuu. Samalla hän oppii, jos on oppiakseen, empatiaa ja muita hyödyllisiä tunteita.

Jos tällainen asia kuin kirjallisuus ja sen lukeminen keksittäisiin vasta nyt, se olisi todellinen sensaatio, johon bisnes tarttuisi kuin kultakimpaleeseen: harrastus, joka on mukava keino ikävän ja jopa masennuksen torjuntaan, ja josta on myös suurta hyötyä. Eikä maksa paljon.

Tämä saattaa kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Ja onhan tässäkin ruusussa piikkinsä. Lukutaidon hankkiminen saattaa vaatia tuskaa ja vaivaa. Näin varsinkin, jos oppimisen pohja on jäänyt hataraksi ja asia tulee eteen liian myöhään. Silloin on jo ehkä vastenmielisyys luku- ja kirjoitushommia kohtaan kasvanut ylivoimaisen suureksi. Tässä tilanteessa tarvitaan sisua ja luonteenlujuutta – myös auttava käsi voi muodostua ratkaisevan tärkeäksi. Voin kuitenkin vakuuttaa, että vaivannäkö palkitaan.

Kirjoittaja on turkulainen professori emeritus

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on turkulainen professori emeritus

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela


Asko Korpela 20180304 (20180304)