Pekka Pihlanto

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Onko taiteilija julistaja vai ammatinharjoittaja?

Uusi Suomi 4.4.2018 Pekka Pihlanto

Taide on harvoin helppoa ymmärtää, koska se kuvaa elämää, toteaa eräs mielipidekirjoittaja (HS 3.4.). Hän mainitsee esimerkkinä vaikeana pidetystä taideteoksesta Teemu Mäen kissantappovideon. Onko se niinkään "vaikea", pikemminkin inhottava. Se ei suinkaan kuvaa elämää, vaan väkivaltaista kuolemaa.

Kirjoittaja toteaakin, että taiteilijan tehtävä ei ole miellyttää ihmisiä tai olla hyvä ihminen, vaan esittää kysymyksiä ja osoittaa yhteiskunnan kipupisteitä, siis julistaa. Mutta pitääkö taideteoksen joskus myös inhottaa katsojaa, esimerkiksi niin, että siinä tapetaan kissa tai ripustetaan seinälle elintarvikkeita, jotka vähitellen pilaantuvat? Entä kuinka moni haluaa katsella veistoksia, jotka esittävät ihmisruumiin luita ja sisäelimiä hyvin realistisesti?

Kävin jokin aika sitten Ateneumissa, ja katsoin hetken videota, jossa ihmisjoukkoa kidutettiin kylmällä vedellä – yksi uhreista tärisi kuin horkassa. En jäänyt seuraamaan, mitä heille myöhemmin tehtiin. Kerrosta alempana oli esillä suomalaisen kultakauden mestareiden töitä. Niiden parissa koin taas kerran elämyksiä – nimenomaan positiivisia, rakentavia.

"Kipupistetaide" taitaa aliarvioida katsojaa: kyllähän me aikuiset tiedämme, että maailmassa harjoitetaan julmuuksia ja että elämässä on muita inhottavia piirteitä – ei meitä tarvitse niistä muistutella. Lapset eivät välttämättä ole siitä selvillä, eikä pidäkään olla. Mikä on siis tällaisen taiteen motiivi – ettei vain huomion herättäminen, sensaationhalu.

Mainittu kirjoittaja edellyttää, että taiteilijoihin olisi suhtauduttava niin kuin muihinkin ammatinharjoittajiin. Mutta heille ei kuitenkaan kukaan halua maksaa palkkaa, hän valittaa. Hehän myyvät taitojaan kuluttajille kuten muutkin elämysteollisuuden harjoittajat.

Esimerkiksi vanhoista klassikoista maksetaan niin paljon, että tavallisella kuluttajalla ei ole kauppaan asiaa. Tunnetusti aika voi nostaa taideteoksen hintaa, koska ostajat tottuvat joihinkin uusiin tyyleihin. Mutta maksaako joku nyt kolmenkymmenen vuoden jälkeen maltaita vaikkapa kissantappovideosta? Ja pitäisikö veronmaksajien rahoittaa tällaista kipupisteen availua?

Vaatimuksella, jonka mukaan taiteilijoihin olisi suhtauduttava kuin muihinkin ammatinharjoittajiin, jotka myyvät taitojaan kuluttajille, on seurauksensa: kaupankäynnissä on omat periaatteensa.

Vaikka taiteilija katsoisi, että teos esittää erinomaisen hyvän kysymyksen tai alleviivaa huutavaa yhteiskunnallisen epäkohtaa, se ei käy kaupaksi, jos kuluttaja ei katso saavansa siitä mitään lisäarvoa – iloa, tyydytystä, uutta tietoa, jne. Harva haluaa maksaa julistuksesta tai henkilökohtaisesta ahdistuksesta. Niin yksikertaista se on.

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela


Asko Korpela 20180407 (20180407)