Pekka Pihlanto

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Terrorismituomio tuli - maassa ja EU:ssa kaikki hyvin?

Uusi Suomi 17.6.2018 Pekka Pihlanto

Suomen ensimmäinen terroristi on tuomittu, ja media katsoo aivan oikein, että tuomio oli kansan oikeustajun mukainen. Myös poliisi- ja muiden viranomaisten toimintaan on oltu tyytyväisiä. Mutta onko siihen todellista aihetta?

On syytä kysytä, miksi terroristi käveli kaupungilla vapaana miehenä, saatuaan edellisenä vuonna kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa. Miksei häntä palautettu tai asetettu valvontaan? Siinä kysymys poliitikoille ja hallitukselle.

Herää myös kysymys, miksi suojelupoliisi ei ottanut hänestä tehtyä ilmoitusta vakavasti. Asia kuitattiin sanomalla: " vihjeeseen ei sisältynyt tietoa konkreettisesta isku-uhasta". Otettiinko mies edes kuulusteluihin? Uskoisin, että tiivis keskustelu hänen kanssaan ja haastattelut vastaanottokeskuksessa olisivat paljastaneet riskihenkilön. Mutta hän sai kulkea vapaana ja suorittaa murhatyönsä. Onko kysymys resurssipulasta?

Yleinen ongelma EU:ssa on se, että yhteisö ei kykene valvomaan rajojaan, eikä palauttamaan selvästi turvallisesta lähtömaasta tulevia ihmisiä. Sama koskee useimpia jäsenmaita: rajavalvontaa kammoksutaan, muun muassa siitä syystä, että voimassa on Schengenin sopimus. Sopimus koskee 26 maata, ja se säätää vapaan liikkuvuuden sopijamaiden välillä. Se ei koske esimerkiksi Pohjois-Afrikan maita, joista saapuu venelastillisia ihmisiä, myös turvallisista maista. Jos Turun terroristi olisi turvapaikan epäämisen jälkeen palautettu viipymättä Marokkoon, hän ei olisi todennäköisesti ehtinyt suorittaa murhatekojaan.

Oliko Turun terroristi mahdollisesti rekisteröity aikaisemmin jossakin muussa EU-maassa kuin Suomessa? Dublinin sopimuksen mukaan maahan pyrkijä on palautettava siihen EU-maahan, jossa hänet on ensimmäiseksi rekisteröity. Näin ei välttämättä menetellä. Saksan liittokansleri Angela Merkel on joutunut riitaan sisäministerinsä kanssa, koska tämä haluaisi käännyttää Saksan rajoilta sopimuksen mukaisesti ne turvapaikanhakijat, jotka on jo rekisteröity toisessa jäsenmaassa tai joilla ei ole matkustusasiakirjoja.

Merkel pelkää, että jos näin tehtäisiin, Kreikka, Italia ja Espanja lopettavat maahan saapuvien rekisteröinnit ja päästävät heidät suoraan eteenpäin naapurimaihin. Tämä vaara on ilmeinen, mutta se myös osoittaa, että EU-maiden välinen luottamus rakoilee, ja se tietää ongelmia EU:lle – liittovaltiohaaveista puhumattakaan.

Suomen viranomaiset ovat toki yrittäneet torjua vastaavanlaisen rikoksen toistumisen massamme: onnettomuustutkintakeskus suosittaa, että turvapaikkapäätöksiä nopeutetaan, hakijoiden iän ja henkilöllisyyden selvittämistä tehostetaan ja luodaan neuvontapalvelu, johon voi ilmoittaa radikalisoituneesta henkilöstä. Oikean suuntaisia toimenpiteitä, mutta kovin riittämättömiä ottaen huomioon edellä hahmottelemani yleistilanteen EU:ssa. Eräät jäsenmaat ovat heränneet tehostamaan rajavalvontaansa, ja näin tulisikin tehdä koko EU:ssa. Se ei ole "rajat kiinni" -politiikkaa, kuten populistisesti väitetään.

Ei tarvita mitään ennustajan lahjoja sen toteamiseen, että jos ja kun pakolaistulva Etelä-Eurooppaan kiihtyy, EU joutuu tähänastisen näpertelyn sijaan ryhtymään tehokkaisiin toimenpiteisiin kaaoksen ehkäisemiseksi. Valitettavaa vain on, että toimenpiteet joudutaan viivyttelyn takia suorittamaan paniikissa. Silloin uhkaa todellisessa turvan tarpeessa olevien asia jäädä lapsipuolen asemaan.

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela


Asko Korpela 20180621 (20180621)