Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Elämysmatka: Lossilla Teersalosta Palvaan

Velkuan Sanomat 7/2018

Harva ajattelee, että seitsemän minuutin lossimatka mantereen puolelta Teersalosta Palvaan voisi olla mielenkiintoinen elämysmatka. Näin vain on, jos matkustaja omaa vuosikymmenien takaisen muistivaraston näistä maisemista ja haluaa siitä lossin kannella ammentaa. En väitä, että yhdellä lossimatkalla syntyisi näin laaja ajatusketju, mutta ajan kanssa nämä elämykset olen lossin koneen hurinassa muistellut.

Teersalon laitureita

Heti Teersalosta lähdettäessä katseeni mittailee rantaviivaa lossirannasta Rantapuodin ja -klubin rakennuksesta pohjoiseen päin. Jossakin siinä nykyisessä rantapusikossa ja ruovikossa on vanhan laivalaiturin paikka. Varmaankin rantavedestä löytyisi hirsiarkun täytteenä ollut kivikasa, ellei muuta. Siihen höyrylaiva – viimeksi Pohjola – poikkesi ennen Palvan laituriin saapumista Turusta Uuteenkaupunkiin höyrytessään.

Teersalon rantaan päättyvän maantien valmistuminen 1950-luvun alkupuolella pani pisteen laivamatkailulle, ja liikennöitsijä Erik Andersson, "Antressonni", alkoi kuskata matkustajia Turusta Teersaloon ja takaisin. Uusi laituri rakennettiin maantien päähän nykyiselle paikalleen.

Rännin nähtävyyksiä

Teersalosta kapean salmen erottama Rännin saari osuu seuraavaksi silmiin pohjoisen puolella eli menosuuntaan nähden oikealla, kuten vanhan laivalaiturin paikkakin. Ränni oli tunnettu jatulintarhastaan eli "jungfrutanssistaan", joka on labyrintin muotoon ladottu kiviasetelma. Se sijaitsi ja sijaitsee luultavasti edelleen suunnilleen Rännin keskiosassa kedolla, joka näyttää nykyisin umpeen kasvaneelta.

Kuten ruotsinkielinen nimi jungfrudans viittaa, jatulintarhoja on käytetty nuorison tanssileikeissä. Wikipedian mukaan esimerkiksi Suomen ruotsinkielisillä alueilla on kerrottu leikityn leikkiä, jossa kylän nuoret miehet ovat yrittäneet saada labyrintin keskellä seisseen neidon ulos jatulintarhasta.

Rännissä on toinenkin nähtävyys. Palvan puoleisessa päässä on toivottavasti edelleenkin nykyisin pensaikon kätkemä kivistä ladottu torni, jonka isoisäni Hemming Pihlmanin mukaan nuottamiehet rakensivat lämpimikseen, odotellessaan sopivaa nuotanvedon ajankohtaa. Rännin lossireitin puoleisella rannalla oli nimittäin aikoinaan nuottapaikka.

Palvan meritaistelun muisto Rännin rantavedessä

Samassa Rännin kärjessä on veden syvyyksissä muisto Palvan meritaistelusta. Taistelu käytiin Ruotsin ja Venäjän saaristolaivastojen välillä Suomen sodan aikana 18. syyskuuta 1808 Palvansalmessa (itse asiassa Lailuodon ympärillä sekä Palvan itä- ja länsipuolella). Taistelu päättyi kun Ruotsin laivasto perääntyi. Velkuan kirkon lähellä olevan meritaistelun muistomerkin laatasta voi nähdä osapuolten laivojen sijainnin taistelun alkaessa.

Ruotsalaisten ruutilaiva oli Rännin länsikärjen lähistöllä. Venäläiset onnistuivat raahaamaan tykkipatterin Talosmeren kalliolle ja avasivat tulen sillä seurauksella, että ruutilaiva räjähti ja upposi. Isoisäni kertoi, että kun Rännistä laskettiin puhelinkaapelia Palvan rantaa kohti, ilmeisesti poistettava vanha kaapeli tarttui meren pohjaan niin, että se oli katkaistava. Isoisä arveli sen tarttuneen juuri tämän ruutilaivan hylyn saveen uponneisiin kaariin.

Lieneekö kukaan sukeltanut katsomaan, pitääkö tarina paikkansa? Ainakin ruotsalaisen aluksen räjähtäminen mainitaan useassa lähteessä. Perimätieto kertoo, että Ränniin olisi haudattu ainakin yksi tässä räjähdyksessä kuolleista merimiehistä. Pyytivuoren lähistölle on haudattu useita meritaistelussa kaatuneita sotilaita.

Sekä Kirkkolahteen että Kurhanlahteen on uponnut taistelussa osuman saanut tykkipursi eli kanonslup – "kanusluuppi", kuten isoisä niitä nimitti. Olen omin silmin nähnyt Kurhanlahden aluksen jäännökset matalassa vedessä Pienessäniemessä kallion kupeessa.

Hemsaaren asukkaita

Rännin tuntumassa sijaitsee sitä pienempiä saaria, joiden nimet ovat Pöllö, Pöllönhohde ja Tiiro. Niitä selvästi kauempana siintää Hemsaari. Saaren eteläkärjessä voi nähdä edelleen valkoiseksi maalatun kivikummelin, joka oli aikaisemmin paljon näkyvämpi kuin nykyisin. Turusta höyrylaivalla tultaessa Teersalon aukon liukuessa näköpiiriin Hemsaaren kummeli oli ensimmäisiä tuttuja maamerkkejä Velkuassa.

Toinen oli hetken kuluttua näkyviin tuleva Ervon sauna punaisine seinineen, valkoisine nurkkalautoineen ja ikkunankarmeineen. Melko paljon samalta kuin silloin näyttää tämä nykyinen Hyvärisen sauna lossirannan ja Krottenporin kallion välimailla.

Hemsaaressa isoisäni ja isoäitini omistamalla Riihimäellä oli maa-alue, kuten Palvan muillakin taloilla. Siellä kävimme lapsuudessani heinää tekemässä pienellä peltotilkulla. Sen vieressä oli Tyyne Saaren eli Hemsaaren Tyynen mökki, jossa hän asui lastensa Annikin ja Pekan kanssa. Olen kertonut näistä matkoista toisaalla (Hemsaareen heinään, Velkuan kuntatiedote not 32 ja 33/2007). Vapalassa asunut Aune-tätini rakennutti myöhemmin Hemsaareen saunamökin – kiinteistön nimeksi tuli Tamminiemi. Nimi ei ole presidentillistä perua, vaan se viittaa saaren keskiosassa kasvaneeseen valtavaan tammeen.

Hemsaaren toisessa päässä asusti aikoinaan Hemsaaren Manu, kalastaja Mauno Vähämaa perheineen. Manu oli väkivahva ja huumorintajuinen mies. Lähellä Tyyne Saaren mökkiä asui rantamökissään Tuomolan entinen isäntä, Vallisen Kalle. Kallen kerrottiin uhkailleen vielä Tuomolan tilaa pitäessään asioiden mennessä ei toivottuun suuntaan: "Jätän koko paskan ja lähden Hakkenpäähän!". Muistan miten hän nousi kiihtyneenä pystyyn keinutuolistaan, kuultuaan isoisältäni montako ääntä eräs ääripuolue oli saanut Velkuassa kunnallisvaaleissa. Hänen repliikkinsä oli suunnilleen yhtä lähellä painokelvotonta kuin edellä mainitsemani.

Sittemmin Kallen mökissä asusteli kesäisin hänen poikansa Vallisen Arvo, joka palveli viestijoukkojen kapteenina Turussa. Arvo oli isäni Niilon lapsuudenkavereita ja miehet pitivät yhteyttä koko ikänsä. Arvo oli vaatimaton mies. Kun häneltä kysyttiin, mitä kuuluu, hän vastasi: "Mää olen vaan." Toisaalta hän oli määrätietoinen ja periaatteistaan tinkimätön mies. Aikaisemmin hänen kesäasuntonsa oli Palvan länsirannalla sijaitseva Vilpola, joka on nykyisin Marja ja Ilkka Kiviluodon kesäpaikka.

Luonnonläheistä elämää Kuurluodossa

Lossin edetessä katse kohtaa Hemsaaresta Palvaan päin Hemsaaren rauman toisella puolella sijaitsevan Kuurluodon. Vain matala ja kapea Kuurluodon rauma erottaa sen Palvasta. Tämä salmi oli isoisän kertoman mukaan joskus purjehduskelpoinen. Lapsuudessani siitä soudettiin tasapohjaisella ruuhella läpi.

Monet kerrat on laskettu verkkoja Kuurluodosta Hemsaareen päin – ensin isoisän johdolla, sitten muissa kokoonpanoissa. Kerran verkkoa nostettaessa nopeakulkuinen moottorijahti porhalsi laivaväylää pitkin nostattaen venettämme keikuttavat aallot. Yläkannen aurinkotuolissa istui presidentti Urho Kekkonen sanomalehteä lukien. Kalamiehenäkin tunnettu Urkki kohotti katseensa lehdestään ja näytti katselevan uteliaana, saavatko pojat kalaa.

Kuurluoto kuuluu edelleen Riihimäen tilaan. Rakensin sinne veljeni Matin kanssa teini-ikäisiä ollessamme pienen lautarakenteisen kalamajan, johon muurasimme isoisän valvonnassa avotakan. Siinä paistettiin monta nuotiohaukea. Ensimmäisellä kerralla saimme kokea, miten kammottavalta raaka hauki maistuu.

Mökissä yövyin kesäisin Pirjopäivin kanssa vielä silloinkin, kun perheeseen oli ilmestynyt Pia-vauva. Sähköä ja muita mukavuuksia ei ollut. Tuttipullo pidettiin viileänä vettä täynnä olevassa pesuvadissa, johon pullo asetettiin pyyhkeeseen käärittynä. Veden haihtuminen märästä pyyhkeestä viilensi pullon. Silloin pärjättiin askeettisissa olosuhteissa.

Elämä Kuurluodossa oli luonnonläheistä. Ei ollut harvinaista, että aamulla herätessämme mökin terassilla tepasteli lehmä, joka katseli ikkunasta sisään. Kerran Pirjopäivi tarjosi Kuurluodon rauman rannalla horjuneelle hirvenvasalle spagettia, koska eläin vaikutti nälkäiseltä. Se ei kuitenkaan ollut niin nälkäinen, että tarjous olisi kelvannut: nuuhkaisi vain ja tepasteli pois.

Riihimäen Anshelmin Vanhatupa

Matka lähenee loppuaan. Katselen lossilta Pappilan ja Välilän suuntaan ja näen vedessä Vanhantuvan venevajan eli "ranthuoneen" hirsiarkun täytteenä olleen kivikasan. Siinä oli aikoinaan Riihimäen rantahuone. Vanhatupa toimi Riihimäen Ashelmin ja hänen puolisonsa asuntona, heidän myytyään Riihimäen tilan Hemming Pihlmannille ja Karl Valliselle vuonna 1911. Vallisen osuus maista erotettiin Tuomolan tilaksi, jonka nykyisin omistavat Ulla ja Anssi Asunta. Riihimäen pariskunnan kuoltua Vanhatupa pysyi syytinkisopimuksen mukaan vielä viisikymmentä vuotta Riihimäen suvun hallussa, ja palautui sitten takaisin Riihimäen tilaan. Sen omistaa nykyisin veljeni Matti.

Anshelmin poika Paavo Riihimäki asui puolisonsa Annan kanssa Vanhantuvan lähellä sijaitsevassa mökissään Lepistössä. Anna ja Paavo kävivät Palvan taloissa päivätyöläisinä. Olen ollut lapsena Riihimäen navetan pärekattoa tekemässä Paavon ollessa mukana työryhmässä. Paavo kertoili vakaan verkkaisella tyylillään hiuksia nostattavia tarinoita, joista muutamat kuvasivat Riihimäen talon tapahtumia: kuten savusaunaan hirttäytyneen rengin tapaus. Paavo kertoi, että lauteiden portaat, joita pitkin onneton renki kiipesi kohtaloonsa, vietiin metsään lahoamaan Metsäkaivon lähellä olevan kallion kupeeseen. Emme löytäneet siitä enää mitään jälkiä.

Entisiä ranthuoneita ja laitureita Palvan rannassa

Nykyisen lossirannan tuntumassa olivat aikoinaan myös Pietilän ja Herralan rantahuoneet, kuten olen lukenut Sigfrid Sireniuksen kirjasta Ihmisiä, joilta sain. Sireniuksen isä oli 1800-luvun loppupuolella pappina Velkuassa. Kirjoitin artikkelin tämän teoksen pohjalta (“''Mitäs sä heiän perunmaatas sullo!' Sigfrid Sireniuksen Velkuaa ja velkualaisia 1880-luvun loppupuolella",

Velkuan kuntatiedote 14.7. ja 21.7.2000; Vakka-Suomen Sanomat elokuussa 2000).

Palvan laivalaituri sijaitsi aikoinaan melkein samalla paikalla kuin nykyinen lossilaituri. Kyläläiset istuskelivat laivaa odotellessaan kalliolla, josta osa on louhittu pois lossille johtavaa tietä rakennettaessa. Laivan saapuminen oli tapaus sinänsä, ja jos aikaa oli, sitä tultiin katsomaan aivan pelkästä tiedon- ja vaihtelunhalusta: oli kiinnostavaa tietää, keitä saapui laivalla tai lähti sillä Hakkenpäähän, Kustaviin tai Uuteenkaupunkiin – tai Turkuun.

Kun tätä kalliota louhittiin ensimmäistä kertaa, pappilassa kesää viettäneet lapset osoittivat kunnioittavansa vihreitä arvoja. He olivat raapustaneet naulalla työkoneen peltiin: "Palvan pilaajat!".

Matka päättyy – usko tai älä – Kapernaumiin

Seitsemän minuuttia on kulunut. Lossin klaffi kalahtaa alas ja puomi nousee. Astelen lossilta maihin – Kapernaumiin. Tällä nimellä Aune-tätini kertoi pappilan seudun rakennustaajamaa kutsutun. Pirjopäivi kysyi äskettäin Herralan Maijalta eli Ritva Järviseltä, tunteeko hän syntyperäisenä velkualaisena ja nykyisenä kapernaumilaisena tämän paikannimen. Kyllä tuntee, ja veli Lasse myös.

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on turkulainen professori emeritus

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela


Asko Korpela 20181027 (20181027)